Hyvää isänpäivää – joka päivä
Vertaistukitoiminnassa kuulen aina silloin tällöin ihmettelyjä siitä, miksi ryhmissä käy niin vähän isiä. Yksinkertaisin vastaus on: koska siellä käy niin paljon äitejä! Jonkun on jäätävä kotiin lasten kanssa ja usein se on isä. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Yksi olettamus on, että osalla isistä istuu edelleen sitkeässä ajatus, että vertaistukiryhmissä ”avaudutaan” ja nyyhkitään ryhmissä eikä tosimies syty siitä.
Mieleeni tulee erään erityislasten vanhempien ryhmän tapaaminen vuosien takaa, jossa kehitysvamma-alan perhetyöntekijä (mies) selitti miesten ja naisten välistä eroa tilanteessa, jossa perheeseen syntyy vammainen lapsi. Hänen mukaansa naiset käsittelevät lapsen diagnoosin aiheuttamaa tunnemyllerrystä itkemällä ja puhumalla ystäviensä kanssa. Miehet puolestaan menevät yksin luolaan, pohtivat asiaa tykönänsä tarvittavan ajan, ja ovat luolasta poistuessaan käsitelleet asian. Hieman karrikoidusti näin ehkä onkin.
Isät eivät kokoonnu samalla tavalla yhteen, mutta isien omanlainen vertaistukiryhmä voi muodostua vaikkapa uimahallin tai jumppasalin pukuhuoneessa lapsia odotellessa. Juttua syntyy, vaikka porukkaa ei ole erityisesti kutsuttu kokoon eikä teemoista ei ole sovittu etukäteen. Se on ehkä isille luontevampi tapa.
Mihin tai miten isät sitten osallistuvat? Turun Sanomien kolumnissa (4.11.2016) oli pysäyttävä otsikko: ”(…) lastenhoito on Suomessa yhä äitien valtakunta”. Tavallisissa perheissä isät kokevat joskus jäävänsä ”äidin pikku apulaisen” rooliin, kun äidit sulkeutuvat symbioosiin pikkulapsen kanssa. Erityislapsiperheissä tästä ongelmasta ei tarvitse kärsiä. Lapsen hoidossa ja kaikessa siihen liittyvässä riittää taatusti tekemistä molemmille.
Työnjako erityislapsiperheissä voi olla hyvinkin erilainen, ja jopa tasa-arvoisempi, kuin tavallisissa lapsiperheissä. Molempia vanhempia tarvitaan vaativassa elämäntilanteessa. Ihannetapauksessa toinen
vanhemmista ottaa kopin, kun toinen ei jaksa. Toisen vanhemman vahvuus voi olla lapsen rauhoittaminen, toinen saattaa olla parhaimmillaan kimuranttien hakemusten laatimisessa. Vastuita voi yrittää jakaa vanhempien vahvuuksien tai mieltymysten mukaan, jolloin kuormitus voi olla molemmille hieman kevyempi ja jopa tasaisempi, kun ei aina joudu tekemään itselle vastenmielisimpiä hommia.
Tiedän perheitä, joissa isät ovat esimerkiksi sitkeitä ulkoiluttajia ja kävelyttävät huonoja nukkujia kilometritolkulla, jotta uni tulisi helpommin. Esimerkiksi metsässä kävely tekee hyvää myös motoriikalle ja antaa monenlaisia luontoelämyksiä. Meidän perheessämme puolestaan isä nappasi usein pojan syliin ja luki pitkiä pätkiä pojan killitellessä ihmeissään, sanojen sointiin ja lorujen rytmiin ainakin hetkeksi pysähtyen. Isän ja lapsen yhteinen aika antaa myös varsinkin kotona lapsia hoitavalle äidille hetken arvokasta omaa aikaa.
Myös erityislapsille jää varmasti muistijälkiä lapsuuden touhuista isän kanssa. Autistisen lapsen muisti on usein aivan huikea. Tietty paikka tai ajankohta voi laukaista toiminnan – tuttu maisema muistuttaa isän kanssa kävellystä reitistä, tietty kellonaika voi tarkoittaa ruoanlaiton aloittamista. Meillä leivotaan aina viikonloppuaamuisin äidin kanssa, mutta sunnuntain makaronilaatikko tehdään ehdottomasti isän kanssa. Vain vihje, ja oikeat tarvikkeet ja astiat ovat hetkessä esillä.
Isäkin on ansainnut kahvit sänkyyn isänpäivänä – tavalla tai toisella. Hyvää isänpäivää – joka päivä!
Kirjoittaja: Riitta Nykänen, autistisen nuoren miehen äiti, yhdistysaktiivi ja vertaisosaaja
Kirjoitus ilmestyi Autismi-lehden numerossa 3/2016 kolumnissa Kirjon kirvoittamaa