Itsenäisyyttä ja yksinäisyyttä
Pitkästä aikaa olen yksin kotona. Etätöiden myötä olemme puolisoni kanssa olleet vielä tavallistakin enemmän yhdessä. On ihan mukavaa välillä olla itsekseni ja arki sujuu minulta näinkin. Koira saa tosin nuoltavaksi puurolautasen, koska hienostuneemmat ruuanlaittorutiinit saan otettua haltuun vasta silloin, kun puoliso on reissussa useamman päivän.
Kun 19-vuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa opiskelupaikkakunnalle, pakkasin rinkkaan kaiken tarpeellisen ja jätin reissussa oleville vanhemmilleni jäähyväiskirjeen keittiön pöydälle. Matkalta palatessaan he hieman järkyttyivät siitä, että itsenäistymiseni olikin tapahtunut kertaheitolla. Minä luulin, että näin sen kotoa pois muuttamisen kuuluu mennä.
Onneksi pehmeä lasku aikuisen elämään tuli, kun sain asua opiskeluvuodet pienessä puutalossa yhdessä jo kotipaikkakunnalta tutun ystäväni kanssa. Työelämän myötä yksinäiset yksiöt tulivat sitten tutuiksi ja tuo vaihe oli minulle aika vaikea. Ei ollutkaan enää ketään, jonka kanssa miettiä, mitä ostetaan ruokakaupasta tai mihin vapaa-aikaa voisi käyttää. Samaan aikaan olisi pitänyt osata luoda myös uusia ihmissuhteita ja opetella työelämässä olemista. Muutama vuosi siinä meni ja tukitoimiakin tarvittiin, kunnes arki alkoi tuntua sujuvalta.
Vasta omanlaiseen arkeeni kaikessa rauhassa tutustuttuani kiinnostuin seurustelusta ja parisuhteesta. Autismikirjon diagnoosin sain vasta myöhemmin ja se lisäsi itsetuntemustani sitten vielä kunnon annoksen lisää. Onneksi olin ennen seurustelun aloittamista karistanut harteiltani nuoruuden haaveet ja paineet, joiden mukaan elämäni etenisi perinteiseen tyyliin kohti ruuhkavuosia. Juuri meidän näköisen arjen rakentamiselle oli tilaa ja siihen mahtuivat myös autismikirjon tuomat ilmiöt.
Nyt koen olevani myös parisuhteessa itsenäinen, vahvuuteni ja rajani tunteva aikuinen. Diagnoosin myötä olen oppinut huolehtimaan myös aisti- ja tunneherkästä puolestani kuin äiti pienestä vauvasta. Minulle on tärkeää, että puolison tehtävänä on olla siinä hommassa vain taustatukena. Autismiini liittyy myös erityinen tarve olla itsenäinen. Varsinkin suurimpien kuormittumisten hetkellä minusta tulee hetkeksi yksin selviytyvä erakko, jonka maailmaan toiset eivät ole tervetulleita edes auttamaan.
Kyllä parisuhteeseen minusta kuuluu aina myös jonkinlaista riippuvuutta toisesta. Jos kotityöt saadaankin jaettua yksilösuorituksiksi niin tunteet ovat lomittuneet toisiinsa kiintymyksen ja yhteisen arjen myötä. Puolisoni on ainoa ihminen, jonka silittäminen ja vieressä istuminen tuntuvat minusta mukavalta. Jos joskus vielä asun yksin, on koiran rapsuttelulla varmasti minulle suuri merkitys.
Teksti: Reetta Tourunen
Kuva: Sini Rantanen
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 3/2021.