Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Numero 1/2019 Henkilötarinat

Kirjoihin uppoutunut poika

Riku Tissarilla on taito syventyä koko olemuksellaan tarinaan, kertomukseen tai historialliseen tapahtumaan. Omiin tarinoihinsa hän voi saada inspiraation yhdestä sanasta tai tilanteesta, jonka hän itse haluaisi kokea.

13-vuotias Riku Tissari kävelee kanssani harmaata alkutalven tuulenviimaa puskevan puiston läpi kohti kirjastoa. Riku kävelee reippain askelin, reitti on hänelle selvästi tuttu. Hän käy kirjastossa, jos ei viikoittain niin ainakin useamman kerran kuussa. Koko matkan ajan Riku puristaa rintaansa vasten mustaa pörröistä vesinokkaeläintä muistuttavaa olentoa. Hän sanoo kertovansa siitä enemmän, kunhan pääsemme kirjastolle. 

Haastattelua varten Rikun äiti Katja Tissari on varannut yhden kirjaston käytävillä sijaitsevista huoneista. Huoneessa ilmastointilaite surisee katonrajassa ja kirkkaiden loisteputkivalojen säteet häikäisevät tietyssä kulmassa silmiin, mutta ne eivät kuulemma häiritse Rikua. Hän ei niihin kiinnitä juuri huomiota, eikä useimmiten muihinkaan valoihin tai ääniin. Sen sijaan jotkin ruoka-aineet tuntuvat epämiellyttäviltä suussa, kuten vaikkapa kana.

– Mahdollisesti se johtuu kanan koostumuksesta, mutta jotenkin ihmeellisesti pystyn kananugetteja syömään, Riku naurahtaa.

Hän istuu kirjastohuoneen värikkäässä nojatuolissa ja laskee käsistään koko kävelymatkan sylissään pitämänsä vesinokkaeläimen viereensä nojatuolille istumaan. Nyt on hyvä hetki palata tuohon pitkäkuonoiseen olentoon.

Kertoisitko, mikä tuo on?

– Se on haisku Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasta, joka on siis Harry Potterin spin-off-sarja.

Haisku ei itseasiassa ole vesinokkaeläin, vaan taikaeläin, joka on mieltynyt kaikkeen kiiltävään. Lemmikiksi se ei sovellu, sillä se tuhoaa kaiken eteensä osuvan etsiessään kimmeltäviä esineitä. Nyt se kuitenkin istuu hievahtamatta paikallaan Rikun vieressä ja tapittaa ruskeilla silmillään eteensä.

Onko se sinulla usein mukana? 

– Ei oikeestaan, se on yleensä kotona, mutta jostain syystä halusin tuoda sen tänne tänään.

Lapsi istuu tuolilla pehmolelu vieressä ja lukee kirjaa.
Rikun vieressä istuva haisku on yksi Rikun suosikkihahmoista Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvassa.

Haiskun Riku osti viime vuonna Lontoosta Harry Potter -esineitä myyvästä liikkeestä. Se oli jo toinen kerta, kun Riku kävi vanhempiensa ja pikkusisarustensa kanssa Lontoossa. Ensimmäisen Harry Potter -kirjan Riku luki ollessaan 6-vuotias. Kuvaileva kieli ja koukuttava juoni imaisivat hänet saman tien mukaansa. Harry Potter -elokuvat Riku on katsonut kahdeksan kertaa läpi.

Riku oppi lukemaan jo ennen kuudetta ikävuotta. Siihen hetkeen liittyykin hauska muisto – hän osasi ensin kirjoittaa ja vasta sitten lukea.

– Mä opin kirjoittamaan 4-vuotiaana. Pari kuukautta sen jälkeen opin lukemaan. Ensimmäisen tekstin nimi perustu yhteen elokuvaan. Loput tarinasta kirjoitin ihan itse.

Sen jälkeen tarinoita on kertynyt ja myös mainetta nuorena kirjailijanalkuna. Vuonna 2017 hän pääsi omassa sarjassaan toiselle sijalle Napero-Finlandian satukirjoituskilpailussa. Viime vuonna hän sai samassa kilpailussa kunniamaininnan Alku -fantasiaromaanin aloituskappaleestaan.

Teksteihinsä Riku arvelee saavansa vaikutteita mistä tahansa hänen ympärillään tapahtuvasta. Joskus teksti voi syntyä yhdestä sanasta tai vaikkapa kokemuksesta, jonka Riku haluaisi itse elää. Tällä hetkellä hän suunnittelee 80-sivuista tarinaa. Se tulisi olemaan pisin teksti, jonka hän on ikinä kirjoittanut. Tarinan juonen hän haluaa pitää vielä salassa.

Diagnoosi ei hetkauttanut

Riku sai Asperger-diagnoosin 7-vuotiaana. Hänen elämäänsä diagnoosi ei suuremmin hetkauttanut. Tutkimustilanteessa, jossa selvisi Rikun laaja kielenhallinta, Riku alkoi pohtia inflaatio-sanan merkitystä.

– Jostain kumman syystä aloin puhua inflaatiosta. Mun piti silloin tietää, mitä sana tarkoittaa.

Riku arvelee, että hänen intonsa lukea ja kykynsä eläytyä tarinoihin johtuu Aspergerin oireyhtymästä. Hän ei kuitenkaan ole varma, onko hänen taitonsa kirjoittaa myös sen ansiota. Ehkä on, ehkä ei. Ehkei sillä loppupeleissä ole edes merkitystä.

Koulussa Rikun Asperger-diagnoosista tietää muutama koulukaveri – tämän jutun jälkeen todennäköisesti useampikin.

Jännittääkö yhtään, että myös muut saavat tietää?

– Eipä oikeastaan. Ei sillä oikeen väliä oo.

Rikun lempiaineita koulussa ovat englanti ja historia. Hänen suosikkejaan ovat kaikki 1800-luvun, mukaan lukien imperialismin aikakauteen, aina 2000-luvun alkuun asti sijoittuvat tapahtumat.

– Jos on hyvä historian opettaja, niin pystyy eläytymään siihen aikakauteen jotenkin, et niin kuin tietää jotain pieniä yksityiskohtia kuvista ja videoista.

Lapsi istuu lattialla ja lukee kirjaa.
Riku huomaa lukemassaan Harry Potter -kirjassa kirjoitusvirheen. ”Dumbledoren nimi on kirjoitettu väärin!”

Koulupäivän jälkeen Riku tekee ensimmäiseksi läksyt ja katsoo sen jälkeen, onko joku hänen suosikkitubettajansa tehnyt uuden videon YouTubeen. Toisinaan Riku katsoo 60–80 -luvun elokuvia, jotka myös kuuluvat hänen erityisiin mielenkiinnon kohteisiinsa.

Kuka on suosikkinäyttelijäsi noilta ajoilta?

– Jos miettii sellaista näyttelijää, joka oli hyvin isossa osassa tuona ajanjaksona, niin Harrison Ford, mutta sitten, jos miettii sellasta näyttelijää, joka on ollut pienessä osassa, mutta myöhemmin Harry Potterissa, niin Warwick Davis. Se on ollut Star Wars kutosessa tai pikemminkin kolmosessa, kuten valaistuneet ihmiset sitä elokuvaa kutsuvat, se oli yhtenä ewokina siinä.

Parhaimmiksi elokuviksi hän mainitsee ET:een, 2001: Avaruusseikkailun, Star Warsin ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan. B-luokan elokuvat eivät häntä kiinnosta.

Lapsi istuu ylösalaisin tuolilla lukien kirjaa.

Tarpoja metsässä

Riku on 7-vuotiaasta asti harrastanut partiota. Partiotermein häntä kutsutaan tarpojaksi, mikä viittaa ikäluokkaan, johon Riku kuuluu. Riku arvelee, että hän selviäisi kyllä yhden tai kaksi yötä yksin teltassa metsässä. Sitä pidemmillä reissuilla tulisi yksi merkittävä ongelma vastaan.

– Sitten loppuisi luettavat kirjat, mitä saa rinkkaan pakattua mukaan.

Haastattelun jälkeen on aika ottaa valokuvia lehtijuttua varten. Riku ei välitä muista kirjaston asiakkaista, vaan esittää innostuneena erilaisia kuvauslokaatioita. Mitä, jos hän istuisi tässä lattialla kirja kädessään? Entä jos hän lukisikin kirjaa pää alaspäin? Sellainen voisi olla aika hauska kuva, ja niin hän toisinaan lukee kotonakin kirjoja.

Lopulta on aika avata kirjaston ulko-ovet, jättää sen tuhannet kirjat odottamaan lukijoitaan ja suunnata taas marraskuiseen räntäsateeseen. Tällä kertaa matka puiston läpi ei kuitenkaan ole enää niin kolea ja harmaa. Nuoren kirjailijan reippaus ja valoisuus tarttuu aivan huomaamatta.

Teksti ja kuvat: Sini Rantanen

 

Artikkeli on alun perin julkaistu Autismi 1/2019 -lehdessä.