Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Kannanotot ja lausunnot 19.6.2025

Elämänvaiherajaus heikentäisi vammaispalvelujen saatavuutta

Autismiliitto ei kannata vammaispalvelulain muutosesitystä. Elämänvaiheita koskeva lisäys on tulkinnanvarainen ja kategorinen, eikä se ota huomioon yksilöllisiä avun ja tuen tarpeita.

Lapsi opettelee kelloa aikuisen opastuksella.
Kuva: Adobe Stock

Nykyinen vammaispalvelulaki on ollut voimassa vasta vajaat puoli vuotta eikä sen toimeenpanosta ole ehtinyt vielä kertyä systemaattista tietoa, jonka perusteella lain avaaminen olisi perusteltua. Nykyisessä vammaispalvelulaissa soveltamisala on jo varsin tiukka, ja siinä on vahva painotus ensisijaisissa ja sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa.

Elämänvaihetta koskevan säännöksen lisääminen vammaispalvelulakiin tekisi lain soveltamisesta entistä hankalampaa ja lisäisi epäyhdenvertaisia tulkintoja ja ratkaisuja hyvinvointialueilla. Vaarana on, että väliinputoamistilanteet jatkuisivat esimerkiksi autismikirjon lasten ja nuorten kohdalla ja syntyisi uusia väliinputoajaryhmiä esim. ikääntyneiden osalta. Elämänvaiheita koskeva rajaus heikentäisi todennäköisesti ikääntyneiden, mutta myös vammaisten lasten ja nuorten oikeutta saada vammaispalvelulain mukaisia palveluja, mikä olisi ristiriidassa YK:n vammaissopimuksen ja lapsen edun kanssa, jota mm. YK:n lapsen oikeuksien sopimus korostaa.

Vammaispalvelujen tarvetta eri elämänvaiheissa avattava tarkemmin

Jos esitys etenisi nykyisessä muodossaan, on keskeistä avata tarkemmin lain perusteluissa vammaispalvelujen tarvetta eri elämänvaiheissa (lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus, ks. lisää Autismiliiton lausunnosta). Palvelujen tulee kuitenkin perustua aina yksilöllisiin tarpeisiin. Perusteluissa mainituista yksittäisistä esimerkeistä ei saa muodostua rajaavia käytäntöjä sille, mitä palveluja eri elämänvaiheissa myönnetään.

Lapsuudessa vammaispalveluilla voidaan tukea vammaisen lapsen kasvua ja kehitystä sekä edistää perheiden hyvinvointia ja jaksamista. Nykyisessä vammaispalvelulaissa on vahvistettu nimenomaan lasten palveluja, ja siinä korostetaan lapsen oikeutta asua oman perheensä kanssa. Lapsen asumisen tuki on erittäin tärkeä palvelu kaikissa lapsuuden ja nuoruuden vaiheissa, jotta lapsi voi asua oman perheensä kanssa ja lapsi ja perhe voivat saada siihen tarvitsemansa palvelut.

Lapsen osallisuutta ja osallistumista esim. harrastuksiin tulee tukea mm. henkilökohtaisella avulla ja erityisellä osallisuuden tuella. Autismikirjon lapsi tarvitsee usein valmennusta tai kuntoutusta esim. kommunikaation tukemiseen, sosiaalisten taitojen harjoitteluun ja erilaisissa siirtymätilanteissa. Esimerkiksi Nepsy-valmennusta ja autismikuntoutusohjausta voidaan järjestää vammaispalvelulain mukaisena valmennuksena.

Vammaispalvelut eivät saa olla taas säästökohteena

Autismiliitto pitää haavoittuvassa asemassa olevalle ihmisryhmälle pääosin subjektiivisina oikeuksina turvattuihin vammaispalveluluihin kohdistuvia säästöaikeita hyvin huolestuttavina perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta.

Vammaispalveluissa kyse on välttämättömistä palveluista. Kustannussäästöjä ei synny välttämättömistä vammaispalveluista säästämällä. Välttämätön avun ja tuen tarve vain siirtyy muualle ja tuottaa ongelmien kärjistyessä korkeampia kustannuksia muissa palveluissa. Sen sijaan kustannussäästöjä syntyy siitä, että eri tavoin vammaiset ihmiset perheineen saisivat tarpeitaan vastaavat palvelut oikea-aikaisesti. Tämä vähentäisi ongelmien kärjistymistä ja autismikirjon ja muiden neurokirjon lasten ja nuorten päätymistä raskaampien ja kalliimpien palveluiden piiriin (esim. lastensuojelun sijaishuolto, psykiatrinen erikoissairaanhoito) muiden palvelujen toimimattomuuden takia sekä heistä huolehtivien läheisten joutumista työelämän ulkopuolelle.