Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Kannanotot ja lausunnot 9.9.2024

HS Mielipide: Neurokirjon lapsella aggressiivinen toiminta on avunhuuto

Titta Myllärinen kirjoitti (HS Mielipide 6.9.) tärkeästä aiheesta, lasten ja nuorten väkivallasta. Kirjoituksesta jäi kuitenkin puuttumaan näkökulma aggressiivisen toiminnan taustalla olevista tekijöistä. Näin kirjoittaa Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Vain käyttäytymisen taustalla oleviin tekijöihin puuttumalla voidaan ennakoida tilanteita ja ehkäistä väkivaltaa.

Esimerkiksi autismikirjolla olevan lapsen meltdownit eli tunneromahdukset, joita lapsi ei pysty estämään, johtuvat yleensä pitkään jatkuneesta stressitilasta ja ympäristön aiheuttamasta kuormituksesta. Aggressiivinen toiminta on avunhuuto tilanteessa, jossa kuormituksen sietokyky on ylitetty. Lapsi tai nuori ei pysty enää säätelemään käyttäytymistään ja joutuu taistele tai pakene -tilaan. On syytä muistaa, ettei suinkaan kaikki autismikirjon henkilöt reagoi ylikuormitustilanteessa aggressiivisesti. Myös sulkeutuminen on yleinen tapa reagoida näissä tilanteissa.

Edelleen neurokirjon lapset joutuvat itse kiusaamisen ja väkivallan uhriksi. Aikuisilla ei ole aina ymmärrystä käyttäytymisen juurisyistä eikä riittäviä keinoja tilanteiden ennakointiin ja niissä toimimiseen. Tällainen tilanne oli hiljattain uutisoitu tapaus varhaiskasvatuksessa, jossa lasta pidettiin kiinni kohtuuttomilla tavoilla ja mm. lukittiin pieneen tilaan. Tällaiset tilanteet ovat lapselle traumatisoivia.

Myllärinen korosti tukitoimien tärkeyttä. Sellainen on esimerkiksi Autismiliiton tarjoama ja kouluttama HAASTE-toimintamalli, jossa vahvistetaan osaamista ja tarjotaan välineitä haastavasti käyttäytyvien kanssa toimimiseen, ennen kaikkea ennakointiin ja tilanteiden ehkäisyyn. Sellainen tulisi olla pakollinen kaikille neurokirjon lasten parissa toimiville. Toimintamallin materiaalit löytyvät Autismiliiton sivuilta kaikille ilmaiseksi, mutta koulutuksen kautta niiden käyttöönotto on helpompaa.  

Lapset tarvitsevat tukea ja apua. Sekä väkivallan uhrit että ne, jotka toimivat väkivaltaisesti. On kaikkien etu, että syyt käyttäytymisen taustalla ymmärretään ja niihin puututaan jo varhaisessa vaiheessa.

Satu Taiveaho,
toiminnanjohtaja
Autismiliitto