Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Numero 1/2023 Vinkkejä arkeen

Aikuistumisleirien autismiystävälliset ohjeet auttavat ennakoinnissa

Nuorisojärjestö Protu on julkaissut Prometheus-leireistä autismiystävälliset ohjeet, joihin voi tutustua ennen leirille ilmoittautumista ja osallistumista. Ohjeet kertovat, mitä tapahtuu ennen leiriä, leirin aikana ja sen jälkeen. Ohjeista voi olla apua esimerkiksi neurokirjolla oleville, ja ne on laadittu yhteistyössä Autismiliiton kanssa.

Nuoret istuvat puoliympyrän muotoisessa ringissä lattialla ja nauravat, ohjaaja on heidän edessään ja puhuu
Kuva: Jouka Heikkinen

Prometheus-leirin tuki ry eli Protu järjestää uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta aikuistumiskoulutusta, jonka tavoitteena on tukea nuoria oman elämänkatsomuksensa rakentamisessa. Leirit ovat avoimia kaikille, joita kiinnostaa pohtia ja keskustella yhteiskunnallisista asioista. Protuleiri käydään useimmiten 8. tai 9. luokan jälkeen, mutta leirejä on myös 17–21-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Ideaan tarttuminen

Protun koulutuskoordinaattori Kukka-Maaria Wessman kertoo, että idea autismiystävällisyyden kehittämisestä tuli Protun vapaaehtoisilta aktiiveilta, jotka toivoivat protuleirien olevan saavutettavampia kaikille. Koska yhdenvertaisuus on yksi järjestön arvoista, Wessman tarttui ajatukseen ja otti yhteyttä Autismiliittoon.

– Yhdessä Autismiliiton asiantuntijan ja vapaaehtoisten kanssa pohdimme eri tapoja parantaa autismiystävällisyyttä järjestössämme. Keskustelussa nousi esiin, että monista autismiystävällisistä toimintatavoista on hyötyä ihan kaikille, Wessman kertoo.

Perehtyäkseen aiheeseen Wessman kävi Autismiliiton järjestämän Autismikirjo tutuksi -verkkokoulutuksen. – Koulutus antoi minulle hyvän pohjan alkaa pohtimaan toimintaamme autismiystävällisyyden näkökulmasta ja lähteä kirjoittamaan ohjeita. 

Ensin autismiystävälliset ohjeet kirjoitettiin leirinvetäjäkoulutuksiin tuleville leirinvetäjille. Sen jälkeen laadittiin ohjeet myös leireistä.

Kukka-Maaria Wessman hymyilee ja katsoo hieman kamerasta vasemmalle
Kukka-Maaria Wessman toivoo, että autismiystävällisten ohjeiden ansiosta leireille uskaltautuu sellaisiakin nuoria, jotka ovat aiemmin epäröineet. Kuva: Salla Merikukka

Mahdollisimman paljon tietoa etukäteen

Wessman on myös itse käynyt protuleirin ja ollut ohjaajana leireillä. Kirjoittaessaan ohjeita hän ammensi omista leirikokemuksistaan ja mietti kaikkia niitä osa-alueita leirissä ja Protun toiminnassa, joista voisi olla rauhoittavaa tietää etukäteen. Hän pyrki ohjeissa myös vastaamaan yleisimpiin kysymyksiin, joita leiriläiset ja heidän vanhempansa kysyvät.

– Tavoitteena oli kirjoittaa auki hiljaista tietoa eli erilaisia käytänteitä, jotka aiemmin on oppinut vain kysymällä tai osallistumalla itse leirille. Lisäksi pyrin ohjeissa kertomaan mahdollisimman tarkasti leiriin liittyvistä käytännön asioista, kuten ruokailusta ja siivoamisesta, Wessman selostaa.

Ohjeissa kerrotaan myös millaisia kuormittavia asioita leirillä saattaa olla ja miten kuormitusta voi vähentää. Niissä on esimerkiksi tietoa nukkumis- ja peseytymisjärjestelyistä, fyysisestä läheisyydestä, keskusteluista, leikeistä ja loppujuhlasta sekä kuormituksen vähentämisestä leireillä. Yksi keino vähentää meteliä leirillä on käyttää laama-käsimerkkiä. Laama-merkin huomatessaan muut hiljentyvät ja nostavat kukin oman laama-merkkinsä, kunnes kaikki ovat hiljentyneet.

Hiljaisuuden laama -käsimerkki valkoisella naisellisen oloisella kädellä näytettynä: peukalo, keskisormi ja nimetön koskettavat toisiaan ja pikkurilli ja etusormi osoittavat ylös
Laama-käsimerkki on yhteisesti käytössä oleva keino vähentää meteliä protuleirillä.

Kaikkea ei kuitenkaan pysty ohjeissa kertomaan etukäteen, sillä jokaisen protuleirin ohjelman suunnittelee leirin oma vapaaehtoistiimi. Siksi Wessman koki tärkeäksi neuvoa, keneltä voi kysyä lisätietoja, jos jokin jää askarruttamaan.

Moninaisuuden huomioiminen

Ohjeet löytyvät järjestön verkkosivuilta protu.fi ja linkki ohjeisiin lisätään jatkossa myös leiriläisille lähetettävään leirikirjeeseen.

– Kehotamme myös vapaaehtoisia leirinvetäjiämme tutustumaan ohjeisiin, jotta he osaavat paremmin ottaa leiriläisten moninaisuuden huomioon leirin suunnittelussa ja toteutuksessa.

Wessman toivoo, että autismiystävällisistä ohjeista on hyötyä ja iloa tuleville leiriläisille, ja että niiden ansiosta leireille uskaltautuu sellaisiakin nuoria, jotka ovat aiemmin epäröineet.

Palautetta ja kommentteja ohjeista voi lähettää osoitteeseen tiedotus@protu.fi.

Linkki ohjeisiin: https://www.protu.fi/autismiystavalliset-ohjeet-protuleirille-osallistumisen-tueksi/ (avautuu uudessa välilehdessä)

Teksti Helin Vesala
Kuva Jouka Heikkinen ja Salla Merikukka

Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 1/2023