Asperger kielikytän kaverina
Autismi- ja Aspergerliiton kokemusasiantuntija Esmeralda Keisalo haluaisi yliopistosta valmistuttuaan opettaa suomen kieltä maahanmuuttajille. Hän pystyy samaistumaan maahanmuuttajien kokemiin ennakkoluuloihin.
Suomen kieli, mitä ajatuksia se herättää? Monelle varmasti ensimmäisenä putkahtavat mieleen erilaiset kielioppisäännöt sijamuotoineen ja astevaihteluineen sekä se, että kieltämme pidetään jopa yhtenä hankalimpana kielenä oppia. Kieli herättää paljon tunteita esimerkiksi oikeinkirjoitusta koskien. Uskonkin vahvasti, että usealle meistä pilkkusääntöjen ahkera kyttäily ja yhdyssanavirheistä kiihkeästi purnaaminen ovat tuttuja ilmiöitä joko kielipoliisina tai vierestä seuraajana.
Kieli on kuitenkin paljon enemmän kuin edellä mainittu: se ei ole vain kielioppia, sanastoa tai virheiden kyttäilyä. Kieli ei rajoitu vain siitä keskusteluun tai luokkahuoneeseen, vaan se on läsnä jokapäiväisessä elämässämme: kommunikaatiossa, erilaisissa teksteissä ja osana maailman hahmottamista. Kuvailemme arkeamme, kohtaamiamme asioita ja ylipäätään lähes kaikkea kielen avulla. Ihmiset puhuvat ihan jo Suomenkin sisällä hyvin eri tavoin. Ja nämä, jos mitkä syyt, johdattivat minut yliopistoon opiskelemaan suomea ja myös muita suomalais-ugrilaisia kieliä.
Eläinlääkäri, graafikko… opettaja – unelma-alan löytyminen ja matka sitä kohti
Olen lapsesta asti miettinyt, mikä minusta tulee sitten aikuisena. Mielessäni oli monenlaisia ammatteja eläinlääkäristä graafikkoon, mutta ne sitten vaihtuivat toisiin tai putoilivat matkasta syystä tai toisesta: olen toivoton numeroiden kanssa, työllistyminen olisi vaikeaa kyseisellä alalla tai sitten vain ihan siitä syystä, ettei ajatus jostain alasta enää tuntunut omalta. Suomen kielestä tuli vaihtoehto, kun sain äidinkielen ylioppilaskirjoituksista L:n ja varsinkin siihen nähden, että koe oli ollut minusta helppo. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miksi en ajatellut suomen kieltä vaihtoehtona aiemmin: olen ollut aina lahjakas kielissä, rakastan kirjoittamista ja olen lapsesta asti pohtinut erilaisia sananlaskuja ja murteita sekä sitä, miten ihmisen tausta vaikuttaa häneen puheeseensa. Lisäksi muutkin suomalais-ugrilaiset kielet ovat aina kiehtoneet minua, kuten saamelaiskielet, karjala ja viro. Niinpä hain välivuoteni aikana, keväällä 2013, yliopistoon. Pääsykokeen jälkeen koitti kaksi pitkää kuukautta, kunnes pääsykoetulokset tulivat. Muistan, kuinka kävelin jalat täristen postilaatikolle sinä päivänä, kun tulokset julkaistiin. Riemu olikin suuri, kun huomasin laatikossa yhden paksumman kirjeen ja jännityksellä revin sen auki: olin päässyt Helsingin yliopistoon opiskelemaan suomalais-ugrilaisia kieliä ja kulttuureja. En pystynyt hetkeen tekemään muuta kuin itkemään ja nauramaan samaan aikaan, olin niin onnellinen.
Elokuun lopussa alkoivat opinnot. Suomalais-ugrilaisten eli sugriopiskelijoiden kohdalla se tarkoitti oman alasuuntauksen valitsemista jo orientaatioviikon aikana. Minulle valinta oli helppo ja valitsin saamentutkimuksen pääaineekseni. Sivuaineina suoritin kandintutkinnon aikana suomen kielen pitkänä sivuaineena sekä myös Viron kielen ja kulttuurin opinnot. Opiskelu varsinkin ensimmäisen eli fuksivuoden aikana oli paljon muutakin kuin vain tentteihin pänttäämistä ja luennoilla istumista: nimittäin jos jonkinlaisia bileitä ja bailuja. Minusta oli ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja opiskelijaelämään. Viihdyn muutenkin tosi paljon ihmisten parissa, joten kaikki tämä oli minusta mukavaa.
Valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi keväällä 2017 ja siinä välissä oli ehtinyt tapahtua muutto ihanan miehen perässä Espoosta Jyväskylään. Vuoden 2016 opiskelin siis lähes kokonaan etänä ja myös se sopi minulle, koska sain enemmän aikaa keskittyä uuden elämän rakentamiseen Jyväskylässä. Olin myös päättänyt, että hakisin maisterivaiheeseen Jyväskylän yliopistoon suomen kielen puolelle. Pääaineeni tulisi siis vaihtumaan. Syitä tälle päätökselle oli monia: saamen puolella olisi hankala työllistyä Keski-Suomesta käsin ja lisäksi olin alkanut kiinnostua suomen kielen opettamisesta maahanmuuttajille. Hakeminen oli onneksi paljon helpompaa, koska pääsykokeita ei ollut. Piti kirjoittaa vain hakukirje, jossa tuli perustella, miksi haluaisi juuri Jyväskylän yliopistoon tiettyyn maisteriohjelmaan. Tässä pääsin hyödyntämään kirjoittajan taitojani ja minut onnekseni hyväksyttiin opiskelijaksi. Viime vuoden syksyllä aloitin aikuiskouluttajan pedagogiset aineopinnot, jotta saisin opettajan pätevyyden.
Tällä hetkellä teen gradua ja suunnittelen valmistuvani tämän vuoden syksyllä filosofian maisteriksi. Yritän kuitenkin olla armollinen itselleni ja antaa graduun lisäaikaa, jos on tarpeen. Ja näin saattaa hyvinkin olla, koska elämä saattaa välillä tuoda yllättäviä mutkia matkaan: ostimme alkuvuodesta mieheni kanssa ihanan rintamamiestalon ja lisäksi olemme menossa naimisiin ensi kesänä. Gradu siis saattaa tarvita aikaa vähän suunniteltua enemmän, ehkä parisen kuukautta, mutta se on onneksi vain pieni hetki ihmiselämässä.
Aspergerista vain hyötyä
Mutta mitä sitten opintojen jälkeen? Maisterivaiheen alussa olleet haaveeni opettajuudesta eivät ole kadonneet mihinkään. Opettajan työ tuntuu itselle oikealta valinnalta, koska kieliasiantuntijuuden lisäksi olen todella empaattinen ja minun on helppo näyttää se. Maahanmuuttajia haluan opettaa toki siksi, koska kansalaisuuden saamista ja onnistunutta integraatiota varten tulee saavuttaa tietty kielitaito, mutta myös siksi, koska pystyn samastumaan heidän kokemiinsa ennakkoluuloihin. En itse ole maahanmuuttajataustainen, mutta Aspergerin kanssa olen joutunut kestämään samanlaista leimaamista kuin maahanmuuttajat: ryhmä nähdään kauttaaltaan samanlaisena, eikä aina ymmärretä, että kyse on kuitenkin yksilöistä, jotka kaikki ovat aivan ainutlaatuisia omia itsejään.
Aspergerista on ollut minulle hyötyä opinnoissa. Minulla on hyvä muisti, joten pääsykoe- ja tenttikirjojen tieto jää melko helposti päähän. Vaikka yliopistossa ei pärjää pelkän muistin avulla, tiedon sisäistäminen on kuitenkin hyvän muistin ansiosta helpompaa. Minulla on myös epätasainen kykyprofiili eli olen aivan susi matikassa, mutta hyvä kielissä. Kielellinen lahjakkuus puolestaan antaa hyvin potkua opintoihin ja uuden omaksumiseen. Kyseisestä taidosta on ollut todella paljon hyötyä myös kokemusasiantuntijan tehtävissä, sillä puhe on siinä se tärkein työkalu. Oireyhtymäni on hyvin lievä, joten se ei vaikuta ollenkaan sosiaalisiin taitoihin tai kommunikaatioon: minulla ei ole sosiaalista kömpelyyttä, tilannetajun puutetta tai vaikeutta lukea ihmisten eleitä, ilmeitä tai äänensävyjä. Sosiaaliset tilanteet eivät kuormita minua, eikä yksinolo ole mitään suurta herkkua. Oikeastaan ainoat oireeni ovat emotionaalinen haavoittuvaisuus sekä edellä mainitut epätasainen kykyprofiili ja hyvä muisti. Asperger ei siis näy arjessani tai olemisessani mitenkään. Mutta: uskon ja vertaisryhmän vetämisen kautta tiedän, ettei voimakasoireisempikaan Asperger estä millään tavalla opintojen pariin hakeutumista. Korkeakouluopiskelu on nimittäin niin joustavaa, että varmasti jokaiselle sinne haluavalle löytyy omanlaisensa polku, jota pitkin on hyvä mennä. Rohkeasti siis vain hakemaan, olipa kirjosi sävy millainen tahansa! Opiskelu on jokaisen oikeus!
Teksti ja kuva: Esmeralda Keisalo
Juttu on julkaistu Autismi-lehdessä 2/2019.