Autismi ja uni – mitä uutta
Viimeisen viiden vuoden aikana on julkaistu paljon uutta tutkimusta autismikirjon häiriöihin liittyvistä uniongelmista. Esiintyvyyteen liittyviä kysymyksiä on saatu tarkennettua ja unihäiriöiden syistä on saatu lisätietoa. Lisäksi strukturoituja hoitomalleja on alettu kehittää ja arvioida.
Unihäiriöiden esiintyvyys on autismikirjon häiriöissä selvästi suurempi kuin peruslapsiväestössä. Kyselytutkimusten mukaan unihäiriöistä kärsii noin 70 %, unihäiriöisten määrän vaihdellessa eri tutkimuksissa välillä 50-80 %. Luku pitää sisällään erilaisia unihäiriöitä ja näyttää siltä, ettei mikään yksittäinen unihäiriö selitä suurta kokonaisesiintyvyyttä, vaan kaikenlaisten unihäiriöiden esiintyvyys on autismiryhmässä suurempaa kuin verrokkiryhmässä.
Nukkumaan menemiseen liittyvät pelot ja ahdistuneisuus ovat erityisen yleisiä pikkulapsi-iässä, mutta vähenevät kohti nuoruusikää. Nukkumaan asettautumisen vaikeuksia ilmenee erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä, kun taas nukahtamisen vaikeus, joka on unettomuuden ja viivästyneen unijakson tyyppioire, yleistyy nuoruusikää kohti. Yöheräily on yleistä alle kouluikäisillä lapsilla, kun taas lyhyt yöunen pituus yleistyy kouluikää kohden. Myös parasomniat eli unenaikaiset erityishäiriöt kuten unissa puhuminen, yölliset kauhukohtaukset ja unissakävely ovat yleisempiä autismiryhmässä kuin muilla lapsilla. Päiväväsymys on nuoruusiässä tyypillinen oire ja voi viitata siihen, että unen saanti on syystä tai toisesta liian niukkaa suhteessa unen tarpeeseen (Goldman et al. 2012).
Kyselytutkimusten perusteella saatuihin tuloksiin liittyy aina se pulma, että vanhempien havainnot lapsen nukkumisesta, esimerkiksi unen laadusta tai yöheräilyistä, eivät välttämättä ole luotettavia.
Niinpä tuloksia on pyritty varmentamaan objektiivisilla unentutkimusmenetelmillä (aktigrafia ja unipolygrafia). Tuoreen meta-analyysin perusteella unen pituus AS-ryhmässä on keskimäärin 33 minuuttia lyhempi kuin verrokkiryhmässä, unilatenssi (nukahtamiseen kulunut aika) 11 minuuttia pitempi kuin verrokkiryhmässä ja unen laatu hieman huonompi kuin verrokkiryhmässä (Elrod MG et al. 2015).
Erityisesti unen pituuden suhteen ilmeni varsin suurta hajontaa autismiryhmän sisällä, toisin sanoen osa AS-ryhmän lapsista nukkui saman verran kuin verrokit ja osa selvästi vähemmän (Elrod et al. 2015). Lisätutkimuksia tarvittaisiinkin analysoimaan, miksi osa AS lapsista nukkuu huomattavan vähän.
Unihäiriöitä selittävät monet tekijät. Osa tekijöistä liittyy suoraan itse autismikirjon häiriön ydinvaikeuksiin toisin sanoen kommunikaation ja vuorovaikutuksen vaikeuksiin, joihin liittyy se, että lapsen voi olla vaikea ymmärtää, mitä häneltä odotetaan iltatilanteessa. Joustamattomat käytös- ja toimintamallit voivat aiheuttaa hankaluuksia siirtymätilanteisiin. Lisäksi monilla AS-lapsilla on pelkoja pimeään ja nukkumiseen liittyen, joiden käsitteleminen sanallisesti voi olla vaikeaa. Aistisäätelypulmat voivat aiheuttaa monenlaista hankaluutta nukkumaanmenotilanteeseen. Niihin voi liittyä tunteiden säätelyn vaikeuksia, jolloin vireystilan laskeminen voi olla työlästä. Nukkumisympäristöön voi liittyä erilaisia ärsyketekijöitä, esimerkiksi melu ja sensoriset ärsykkeet, jotka haittaavat nukkumaan asettautumista.
Unihäiriöitä tulisi seuloa kaikilta lapsilta, joilla on autismikirjon häiriö. Hoitoa aloitettaessa tulee ensin etsiä ja hoitaa somaattisia syitä unihäiriöiden taustalla. Myös lääkehoito voi aiheuttaa univaikeuksia. Varsinaisen unihäiriön hoidossa ensisijaisia ovat behavioraaliset menetelmät. Hoitojakson jälkeen arvioidaan hoidon vaikuttavuutta sekä hoitovasteen pysyvyyttä.
Unihäiriöiden hoitoon on olemassa yksilöllisiä tai ryhmämuotoisia hoitomalleja, joissa rakennetaan yksilöllinen unen huollollinen suunnitelma, jonka suunnittelun tukena käytetään unipäiväkirjaa. Lisäksi suunnitellaan perheelle sopivat aamu- ja iltatoimet. Vuorokausirytmin tasaamiseksi käytetään usein nukkumaanmenoajan myöhentämistä ja sen asteittaista aikaistamista. Keinot, joita hyödynnetään iltatilanteen rauhoittamiseksi, ovat lapsilähtöisiä (esimerkiksi erilaiset rentoutusharjoitukset) ja perustuvat positiiviseen vahvistamiseen.
Joissakin interventiomalleissa huomioidaan autismikirjolle tyypillisiä erityisongelmia. Vuorokauden ajoista viestittämiseen kiinnitetään erityistä huomioita esimerkiksi huolehtimalla asianmukaisista valon vaihteluista. Vaikeuksia ylläpitäviä yksilöllisiä tekijöitä pyritään havainnoimaan käytösanalyysillä. Lisäksi voidaan hyödyntää muita tunnettuja käyttäytymisterapeuttisia, kommunikatiivisia ja sensorisia strategioita (esim. kuvallinen tuki iltatilanteen jäsentämiseksi).
Mikäli käyttäytymisterapeuttisilla menetelmillä ei saavuteta riittävää apua, voidaan harkita lääkehoitoa, joista ensisijainen on melatoniini. Melatoniini helpottaa nukahtamista n. 10-60 min kuluessa. Tarvittava melatoniiniannos on yksilöllinen, ja suurin osa lapsista hyötyy annoksesta 0.5-3 mg. Melatoniinin vaste ei parane annosta suurentamalla, eikä sitä pidä antaa yöaikaan esimerkiksi yöheräämisten hoitona. Jos melatoniinihoidosta ei ole hyötyä, se kannattaa lopettaa ja miettiä muita vaihtoehtoja.
Uuden hoitovaihtoehdon saattaa tarjota agomelatiini, joka on spesifinen melatoniinireseptoriagonisti. Tapausselostuksia on muutamia, joissa on havaittu melatoniinin hyöty erityisen vaikeahoitoisissa autismikirjon uniongelmissa (Kaw et al. 2014). Käyttökokemuksia on kuitenkin toistaiseksi vain vähän eikä varsinaisia vaikuttavuustutkimuksia vielä ole.
Kirjoittaja: Juulia Paavonen, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, kuva Helin Vesala.
Juulia Paavonen piti aiheesta luennon Autismin talvipäivillä 2016 Jyväskylässä. Artikkeli on julkaistu alun perin Autismi-lehdessä 3/2017.