Avointen ovien Autismiliitto
Olen saanut autismikirjon diagnoosin vasta aikuisena, kuten moni muukin 70-luvulla syntynyt. Kaksi erää tutkimuksia siinä tarvittiin, jotta myös tällaisen työssäkäyvän naisen autismi osattiin tunnistaa. Matkan varrella ehdin pohtia paljonkin identiteettiäni. Voisiko haasteideni taustalla olla autismikirjo? Voisiko minusta erilaisena elämisen jälkeen vielä tulla ihan tavallinen autismikirjolainen?
Muistan, kuinka tuona aikana imin tietoa työpaikalle tulleesta Autismilehdestä. Nuuskin ja katselin tarkkaan, voisiko tämä kertoa minusta. Kun diagnoosi vihdoin osattiin asettaa, ovet Autismiliiton toimintaan olivat avoinna ja minun arjestani olikin juttu tuossa jännittävässä ja kiinnostavassa lehdessä.
Ryhdyin vetämään vertaisryhmää ja siitä muodostui turvapaikka, jossa käyn edelleen kerran kuussa tapaamassa toisia tässä vähän samanlaisessa maailmassa eteenpäin kahlaajia. Ryhmä sai hyvän kotipesän Suomen Autismikirjon Yhdistyksestä, joka uskaltautui ulottamaan toimintansa Lappeenrantaan.
Lähdin mukaan myös liiton vertaisosaaja- ja kokemusasiantuntijatoimintaan. Ne ovat olleet hyvä kokemus siitä maailmasta, jossa voin toisten ihmisten keskellä olla oma itseni kaikkine piirteineni. Tutustuin vertaisosaajakoulutuksessa liiton työntekijöihin. Nykyisin tiedän, että heidän taitonsa kohdata meitä autismikirjolaisia ja meikäläisten vanhempia on ainutlaatuista. Joskus autismikirjon aikuisten parissa kuulee kritiikkiä siitä, miksi koko Autismiliitto ei pyöri meidän kirjolla itse olevien voimin. Minä arvostan sitä, että myös muut tekevät töitä meidän asioittemme eteen suurella sydämellä ja ammattitaidolla.
Lähipiirissäni seuraan muutamien autismikirjolla olevien lasten ja nuorten kasvua. He ovat syntyneet Autismiliiton aikakaudella. Eräs heistä sai juuri diagnoosinsa teini-ikäisenä. Jotkin liitetään tähän joukkoon nykyisin jo lapsena, jopa tytöt. Nuorten kohtaama maailmamme on kova ja autismikirjon piirteet eivät siitä ainakaan helpompaa paikkaa tee. Yksi heistä kamppailee syömishäiriön kanssa, toinen koettaa selviytyä koulussa, kolmannella aistien erilaisuus vaikeuttaa arkea. Minun huoltani heidän tulevaisuudestaan helpottaa tieto siitä, että Autismiliittokin osaltaan tasoittaa heidän polkujaan.
Minä voin heille toki olla malli siitä, että näiden piirteiden kanssa voi pärjätä ja huumoriakin voi autismikirjon värittämään arkeen löytyä. Saatan kuitenkin joidenkin heistä mielestä olla myös se hassu satutäti, joka ei todellakaan sovi tulevaisuuden visioksi omasta elämästä. Onneksi Autismiliitto avaa heillekin ovia maailmaan, josta löytyy suuri joukko selviytymisen roolimalleja ja yhä enemmän niitä auttajia, joilla on kohtaamisen taitoa.
Autismi-lehden kolumnisti Reetta Tourunen on nelikymppinen autismikirjolainen, vertaisryhmän vetäjä ja autismikirjon asioiden parissa puuhailija.
Kolumni on julkaistu Autismi-lehdessä 4/2022.