Ekko on voimavara
Monella meistä autismikirjon ihmisistä on jokin erityisen mielenkiinnon kohde eli ekko. Ne voivat vaihdella sisällöltään, määrältään tai kestoltaan ihmisestä toiseen. Ekkoja voi olla yksi tai monta. Ne voivat nousta tärkeiksi joksikin tietyksi ajaksi tai olla läsnä pitkäkestoisesti vuodesta toiseen. Ekkon aihepiiri voi olla mitä tahansa kuten haute couture -muoti, absurdi teatteri, mykkäelokuvat, legot, bujoilu tai utopiat.
Ekko-kokemattomalle niiden aihe tai intensiivisyys ihmisen elämässä voi herättää ihmetystä. Syväluotaava paneutuminen johonkin asiaan saattaa ulospäin näyttää jopa pakkomielteeltä, mutta minulle pakkomielle on negatiivinen mielen hyvinvointia heikentävä energiasyöppö – siis ekkon vastakohta. Olen valitettavasti joskus törmännyt myös sellaiseen ajatteluun, jonka mukaan jokin ekko olisi sisällöltään sopimaton ihmisen ikään tai biologiseen sukupuoleen nähden. Tällainen katsontatapa mielestäni kaventaa surullisella tavalla ihmisten monimuotoisuutta ja herättää minussa kysymyksen: halutaanko, että autismikirjon ihminen on onnellinen vai että hänen tulisi hävetä tai muuten kielteisesti suhtautua itseensä?
Minulle ekko on syvästi merkityksellinen asia. Ekko on energisoiva ja sisäistä rauhaa tuottava onnellisuuden lähde. Siihen uppoutuminen vapauttaa minut ajan ja fyysisen tilan kokemuksista yksityiseen mielen tilaan, jossa voin olla oma itseni ja vaalia erityisiä piirteitäni.
Ekkoon kiteytyy myös monia muita mielenterveyttä ylläpitäviä ominaisuuksia. Ekko toimii välineenä kohdata ja käsitellä tunteita. Se on usein järjen valo melko kaoottiselta tai epäloogiselta tuntuvassa maailmassa. Ekko vahvistaa myös itsearvostusta ja luottamusta omiin mahdollisuuksiin toimia yhteiskunnassa. Sen ympärille kehittynyt tieto, taito ja ymmärrys voivat tehdä autismikirjon ihmisestä jonkin alan asiantuntijan tai saattaa hänet muuten vain kokemaan, että on jossakin asiassa todella hyvä.
Yksi merkittävimmistä ja pitkäkestoisimmista erityisen mielenkiinnon kohteistani on klassinen musiikki ja etenkin barokkimusiikki. Minut sai lapsena helpoiten nukkumaan, kun sain sängyssä kuunnella mielimusiikkiani. Muistan lapsuudesta lämmöllä myös konsertteja, joista vahvimman jäljen on jättänyt äitini kanssa koettu Bachin Die Kunst der Fuge parituntisena kokonaisesityksenä.
Musiikin kuuntelun lisäksi omistauduin täysillä klarinetin soittoon. Harjoittelin pitkäkestoisesti ja antaumuksella soittoläksyjen lisäksi tylsiä (näin minulle on kerrottu) skaaloja ja soittelin etydivihkoja alusta loppuun pelkästä musiikin tuottamisen ilosta. Jälkeen päin ajatellen soittoharrastus mahdollisti minulle myös sosiaalisia kontakteja ja läsnäoloa ikäisteni lasten ja nuorten kanssa. Musiikki tarjosi myös turvallisen pakopaikan nuoruuden vaikeiden tapahtumien yli. Yläasteella aina välillä poistuin koulusta mennäkseni paikalliseen kirjastoon lukemaan nuotteja ja kuuntelemaan levyjä. Kirjastopakoni olivat tasapainoittavia taukoja koulumaailman aistivyöryille ja sosiaaliselle hämmennykselle.
Klassinen musiikki kantaa minut edelleen vaikeiden kokemusten yli. Harvassa ovat ne tilanteet, joita J.S. Bach, G.F. Händel, J-P Rameau, Orlando di Lasso tai Claude Debussy ei voisi pelastaa tai vakavammassa tapauksessa pitää minut kasassa, kunnes pääsen omaan rauhaan kokoamaan itseni. Kun kuormitustasoni nousevat kohti hälytystilaa, laitan musiikkia kuulokkeista soimaan. Kun koen, etten kuulu joukkoon tai minua ei ole kuultu tai ymmärretty, laitan musiikkia kuulokkeista soimaan. Kun aistiympäristö ja etenkin kuuloaistin kautta saatu informaatio on kumota minut itkuisen ahdistuneeksi, laitan musiikkia kuulokkeista soimaan.
Minulle musiikki on järjen ääni, tunteiden tunnistaja ja kaaoksen hallitsija. Se rakentaa ympärilleni visuaalisen tilan muotoineen ja väreineen (olen synesteetikko*), jossa jokainen yksityiskohta on omalla musiikin järjestämällä paikallaan. Musiikki siirtää minut taajuudelle, jota ymmärrän ja säteilee mieltä kirkastavaa järjestystä.
Teksti: Heidi
Kuva: Pexels
*Synestesia on ilmiö, jossa ihmisen aistit sekoittuvat. Aistiärsyke aiheuttaa synesteetikolle toisen aistin alaan kuuluvan aistimuksen. Synesteetikko voi esimerkiksi kuulla värejä tai nähdä ääniä. Lähde: Wikipedia.
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 1/2020