Erilaisena yksin vai erilaisina yhdessä? Autismikirjon lapsen ja luokkatoverien vertaisvuorovaikutus inklusiivisessa luokassa
Yhä useampi autismikirjon lapsi käy kouluaan inklusiivisessa eli kaikille yhteisessä luokassa. Inklusiivinen opetus mahdollistaa monipuolisia vertaissuhteita, mutta samalla se voi kuitenkin altistaa esimerkiksi kiusatuksi tulemiselle. PEICAS-tutkimushanke tutkii sitä, miten vertaisvuorovaikutuksen onnistumista voitaisiin tukea inklusiivisessa luokassa.
Inklusiivisen eli kaikille yhteisen opetuksen keskeisinä hyötyinä pidetään oppilaiden mahdollisuuksia toimia monenlaisten luokkatovereiden kanssa. Tämä voi parhaimmillaan johtaa moninaisuuden hyväksyntään, kaikkien ihmisten kunnioittamiseen ja kykyyn toimia monenlaisten ihmisten kanssa. Inklusiiviseen opetukseen osallistuminen tarjoaa autismikirjon oppilaille mahdollisuuksia vuorovaikutustilanteisiin osallistumiseen, monipuoliseen oppimiseen ja erilaisten ystävyyssuhteiden muodostumiseen. Nämä mahdollisuudet voivat tukea sosiaalisten, tunne- ja tiedonkäsittelytaitojen kehittymistä, ja etenkin ystävyyssuhteet suojaavat lasta torjutuksi tulemiselta ja yksinäisyydeltä.
Inklusiiviseen opetukseen siirtymisellä ei olla kuitenkaan pystytty yksiselitteisen onnistuneesti lisäämään autismikirjon oppilaiden sosiaalista osallistumista ja onnistunutta vertaisvuorovaikutusta. Autismikirjon oppilaat viettävät neurotyypillisesti kehittyviä vertaisiaan enemmän aikaa yksin inklusiivisissa luokissakin. Yksin vietetty aika ei kuitenkaan aina tarkoita yksinäisyyttä. Osa autismikirjon oppilaista kertoo haluavansa olla välillä yksin. Yksinolon tarvetta voi lisätä jatkuvan sosiaalisen kanssakäymisen kokeminen kuormittavaksi. Toiset autismikirjon oppilaat taas haluavat osallistua vuorovaikutukseen vain silloin, kun aihe on heistä kiinnostava.
Yksinäisyyttä ja torjuntaa
Yksinolo voi kuitenkin johtua myös autismikirjon oppilaan kohtaamasta torjunnasta tai puutteellisista taidoista osallistua sosiaaliseen toimintaan. Autismikirjon oppilailla onkin havaittu inklusiivisessa opetuksessa vertaisiaan vähemmän ystävyyssuhteita. Lisäksi he kokevat enemmän yksinäisyyttä, torjuntaa ja kiusaamista sekä arvioivat ystävyyssuhteidensa laadun heikommaksi. Autismikirjon henkilöiden stressiherkkyys on usein suurempi kuin neurotyypillisillä, jolloin he kokevat kiusaaminen ja torjunnan monesti voimakkaammin, ja sen seuraukset ovat pitkäkestoisemmat.
Usein inklusiivisen luokan opettajat tuntevat painetta tukea autismikirjon oppilaiden ja tyypillisesti kehittyvien oppilaiden välistä vuorovaikutusta. Samalla opettajat kuitenkin kokevat, ettei heillä ole riittävästi tietämystä tai kokemusta autismikirjosta ja autismikirjon oppilaiden kanssa toimimisesta.
Monesti autismikirjon oppilaiden tukeminen koostuu keinoista, jotka voisivat edistää kaikkien luokan oppilaiden oppimista, taitoja ja hyvinvointia. Esimerkiksi luokkatoverien arvioima yhteistyökykyisyys lisää hyväksytyksi tulemista niin autismikirjon kuin muillakin oppilailla, jolloin yhteistyötaitojen harjoittamisesta hyötyisivät kaikki. Myös luokkatoverien osallistamisen autismikirjon oppilaan tukemiseen on havaittu lisäävän inkluusion onnistumista, mikä voi osaltaan vähentää torjutuksi tulemista. Haasteena voi kuitenkin olla se, että vertaiset usein auttavat ja ottavat autismikirjon oppilaan mukaan oppitunneilla, mutteivat niinkään tauoilla.
Pitäisikö kertoa?
Monet vanhemmat pohtivat, pitäisikö luokkatoverien tietää heidän lapsensa diagnoosista. Pohdintaan voi sisältyä huolta siitä, että tieto diagnoosista lisää ennakkoluulojen aiheuttamaa ulossulkemista. Opettajat kuitenkin kokevat diagnoosista ja tuen tarpeista puhumisen lisäävän hyväksyvää ilmapiiriä sekä ymmärrystä siitä, miksi joitakin oppilaita saatetaan kohdella eri tavoin.
Diagnoosi voi auttaa muita oppilaita ymmärtämään myös autismikirjon oppilaan sosiaalisen toiminnan erityispiirteitä, jolloin niitä ei tulkita virheellisesti esimerkiksi ujoudeksi. Autismikirjon oppilaat kuitenkin usein itse toivovat, että inklusiivisessa luokassa saatava tuki olisi mahdollisimman näkymätöntä, jotteivat he erottuisi joukosta.
Mitä on onnistunut vuorovaikutus?
Inklusiiviseen opetukseen osallistuminen luo kyllä mahdollisuuksia sosiaaliseen osallistumiseen, mutta kaikki oppilaat eivät pysty hyötymään niistä tuen tai taitojen puutteen takia. Sosiaalinen osallisuus voi toteutua, jos lisätään tietoa siitä, mitkä asiat edesauttavat onnistunutta vuorovaikutusta.
PEICAS-tutkimushankkeessa haluamme selvittää, miten autismikirjon oppilaiden sosiaalista osallisuutta ja oppilaiden välistä yhteistyötä voitaisiin tukea inklusiivisissa luokissa. Tutkimme yksityiskohtaisesti oppilaiden yhteistyössä esiintyviä onnistuneita vuorovaikutustilanteita. Tutkimuksemme tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään, mitä on onnistunut vuorovaikutus ja selvittää, millaiset oppilaiden vuorovaikutuskeinot edesauttavat onnistuneiden tilanteiden muodostumista. Kysymme myös tutkimukseen osallistuvilta oppilailta itseltään, mitä he ajattelevat tutkijoiden mielestä onnistuneista tilanteista, sekä millaista on heidän mielestään onnistunut vuorovaikutus ja miten sitä voitaisiin tukea koulussa. Lisäksi haastattelemme autismikirjon aikuisia heidän koulumuistoistaan ja ajatuksistaan aiheesta.
PEICAS-tutkimusprojekti
Kuka: Itä-Suomen Yliopisto, Oulun yliopisto, Middle East Technical University, Gazi University, University of Wiscosin-Madison, yhteistyökoulut ja Suomen Akatemia
Tarkoitus: tutkia autismikirjon lasten ja luokkatoverien yhteistyötä inklusiivisissa luokissa ja löytää keinoja, miten vuorovaikutusta voitaisiin tukea
Milloin: 2019–2023
Erityistä: lasten ja kehitysasiantuntijoiden äänet kuuluviin, katseenkäytön tutkimus luonnollisessa ympäristössä, vuorovaikutuksen yksityiskohtainen tarkastelu, autismikirjon aikuisten koulukokemuksien kerääminen sekä autismikirjoon liittyvien toivottujen termien ja tutkimuksen selvittäminen
Mistä löytää: www.peicas.fi, Twitterissä @PEICAShanke
Teksti: Anni Kilpiä, Anniina Kämäräinen, Katja Dindar, Eija Kärnä ja Kaisa Pihlainen
Kuva: UEF mediapankki
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 1/2021.