Kääntäjästä koodariksi? Veera Halonen haluaa valjastaa kykynsä hyötykäyttöön
Käännöstiedettä yliopistossa opiskellut Veera Halonen käänsi Peter Vermeulenin Autism as Context Blindness -kirjan suomeksi. Mieluisasta käännösprojektista huolimatta kiikarissa on alanvaihto.
Kielet ja kääntäminen ovat aina olleet lähellä Veera Halosen sydäntä. Hän opiskelee kieliä myös vapaa-ajallaan, vaikka se tuntuukin välillä turhauttavalta.
– Englannin kanssa minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia – luultavasti siksi, että sitä on kuullut paljon jo pienestä pitäen muun muassa televisiossa. Muiden kielten kanssa tilanne on kuitenkin toinen. Opittavaa on niin valtavan paljon, eikä se käytännössä lopu koskaan. En ole niitä ihmisiä, jotka oppivat uusia sanoja nopeasti, ja se opiskelun vaihe, kun ei vielä ymmärrä suurinta osaa kuulemastaan tai lukemastaan, on hyvin turhauttava, Halonen kertoo.
Hän opiskeli Tampereen yliopistossa käännöstiedettä kieliparina englanti-suomi. Pitkään kestänyt ahdistus haittasi kuitenkin opiskelua. Hoitamattomana ahdistus olisi tehnyt Halosen opintojen jälkeisestä elämästä ylivoimaista. Niinpä hän hakeutui psykiatrille selvittääkseen ahdistuksen syytä ja saadakseen lähetteen Asperger-tutkimuksiin.
Halonen oli ensimmäisen kerran kuullut Aspergerin oireyhtymästä lukioaikoinaan. Oireyhtymä tuntui jo silloin selittävän monta asiaa, erityisesti sen, miksi Halonen oli tuntenut itsensä aina erilaiseksi.
– En ollut kuitenkaan varma, olivatko piirteeni tarpeeksi voimakkaita diagnoosin saamiseksi. Jatkoin asian tutkimista, mutta en vielä silloin hakeutunut diagnosoitavaksi.
Lopulta vuonna 2015 Halonen sai Asperger-diagnoosin. Vuotta myöhemmin hän valmistui filosofian maisteriksi.
Jos vain saisi kääntää
Peter Vermeulenin Autism as Context Blindness -kirjan Halonen päätyi kääntämään ollessaan Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Autismisäätiöllä. Hän jätti säätiölle hakemuksensa ja käännösnäytteen, joiden perusteella hänet lopulta valittiin tehtävään.
– Teimme käännöstä Autismisäätiössä varsin rennolla aikataululla, mikä oli mielestäni hyvä, sillä ehdimme näin työstää tekstiä kunnolla ja varmistaa, että laatu oli kohdallaan.
Halosella ei ollut aiempaa kokemusta näin laajasta käännösprojektista, vaikka hän toki oli tehnyt vapaa-ajallaan harrastusmielessä ja osana opintojaan erilaisia käännöksiä. Vermeulenin kirjan kääntäminen oli Haloselle ensimmäinen iso käännösprojekti, jossa hän sai tehdä juuri sitä, mistä hän eniten nauttii – kääntää. Kääntäjän ammatti sopisikin Haloselle, jos vain kaikki muu siihen liittyvä suljettaisiin pois.
– Jos ei tarvitsisi miettiä, mistä saan asiakkaita, kuinka kommunikoida heidän kanssaan, paljonko pyydän työstä… Olen todennut, ettei minusta ole yrittäjäksi eikä freelanceriksi, joita valtaosa kääntäjistä edustaa, eikä vakituisia kääntäjiä palkkaavia yrityksiä juuri ole. Säännölliset työajat ja kodin ulkopuolinen työpaikka auttaisivat myös erottamaan työn ja vapaa-ajan toisistaan ja ehkäisisivät mökkihöperöitymistä. Näistä syistä olenkin nyt päätynyt alanvaihdon äärelle.
Halonen hyväksyttiin juuri ammattikorkeakouluun englanninkieliseen software engineering -ohjelmaan. Sisäänpääsy insinööripuolelle ei ollut itsestäänselvyys – varsinkaan kun Halosen taustana oli ainoastaan kymmenen vuoden takainen lukion lyhyt matematiikka. Nyt opiskelu on enää kiinni vain TE-toimiston myöntymyksestä.
– Olen kiinnostunut ohjelmoinnista, jota opiskelin jo yliopistossa sivuaineena, ja alan työllisyysnäkymätkin ovat huomattavasti valoisammat. Lisäksi kääntäjän ja koodarin yhdistelmälle saattaisi myös olla jossain kysyntää, jos lähdetään ajattelemaan esimerkiksi lokalisointipuolta.
Työnhaun stressaavuus
Koska Halosella on Aspergerin oireyhtymä, hänen aivonsa prosessoivat informaatiota eri tavalla. Töiden hakeminen on tästä syystä ollut hänelle erityisen vaikeaa. Uudet, yllättävät tilanteet, joita työnhaussa väistämättä tulee vastaan, pelottavat häntä.
Kun hän saa klikattua sähköpostin lähetä-painiketta, ja vaivalla tehty työhakemus lähtee potentiaaliselle työnantajalle, napsahtaa päälle valtava stressitila. Halonen ei nuku, syke nousee pilviin, kun hän odottaa mahdollista yhteydenottoa ja haastattelukutsua.
– En voi vain olettaa, että ”kyllä ne asiat selviävät”, sillä kaikki ohjeet on laadittu neurotyypillisille. En voi luottaa, että aivoni osaisivat aina mukautua odottamattomaan tai että huomaisin esimerkiksi kissan kokoisilla kirjaimilla kirjoitetun tärkeän opastaulun.
Ongelmana työnhaussa on myös ollut se, ettei Halonen ole tiennyt, kuinka löytää potentiaalisia työpaikkoja ja mitkä, erityisesti käännöstoimistojen, työnantajista ovat luotettavia.
– Mitkään työnhakuun liittyvät koulutukset tai valmennukset eivät ole avanneet tätä asiaa minulle lainkaan. ”Käytä Duunitoria” tai ”käy läpi listaa alueesi yrityksistä” ei vastaa kysymykseen: ”Mihin minun oikeasti kannattaa hakea?” Englannin kääntäjiä voitaisiin teoriassa tarvita ihan missä vain, mutta ihan kaikkialle ei ole realistista hakea. Lisäksi en usko, että osaisin arvioida mahdollista tarjottua sopimusta siltä näkökulmasta, onko se minun kannaltani reilu vai ei.
– Tämän lisäksi työttömyyden ja töissä käymisen välillä oleva byrokratiaviidakko pelottaa. En esimerkiksi tahtoisi ottaa vastaan pätkätöitä, koska en luota siihen, että osaisin hakea kaikkia tukia uudestaan töiden loputtua.
Halonen kokisikin perustulon helpottavana ratkaisuna. Silloin hän voisi tehdä myös pätkätöitä ilman, että tukia tarvitsisi hakea uudestaan ja uudestaan lyhyiden työsuhteiden päätyttyä.
Vastoinkäymisistä huolimatta Halonen ei kuitenkaan ole heittänyt pyyhettä kehään, vaan suhtautuu tulevaisuuteen ja työllistymiseen toiveikkaana.
– Kuka tietää, ehkä joskus tulevaisuudessa saan vielä valjastettua kaikki kykyni hyötykäyttöön.
Teksti: Sini Rantanen
Kuva: Helin Vesala
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 3/2019.