Kahden spektrin sävyjä
Hei. Olen transsukupuolinen autisti. Puhutaanko hetki sukupuolesta?
Keskustellessani cissukupuolisten* – eli ei-transsukupuolisten – kanssa heidän sukupuolikokemuksestaan olen havainnut sen olevan moniulotteinen. Naiseuden ja mieheyden kokemukset vaihtelevat jo saman kulttuurin sisällä laidasta laitaan, kulttuurien välillä vielä enemmän. Eri cissukupuolisten kertomukset ovat usein keskenään ristiriitaisia, mutta silti syviä ja vakuuttavia.
Jotkut cissukupuoliset sanovat olevansa naisia vain siksi, että sellaisiksi heidät on syntymässä määritelty, ja uumoilevat, että viihtyisivät aivan yhtä hyvin cissukupuolisina miehinä. On toisaalta heitä, joille naiseus on tärkeä osa minuutta ja usein määrittyy ensisijaisesti sosiaalisen roolin kautta, esimerkiksi äitinä tai miehekkään miehen puolisona. Monien cissukupuolisten sukupuoli-identiteetti liittyy tiettyihin kehonosiin ja ruumiintoimintoihin, kuten kykyyn siittää tai tulla raskaaksi, tai partaan tai pitkiin hiuksiin, ja sukupuoli saattaa kriisiytyä, mikäli olennaiseksi koettu ominaisuus katoaa. Jotkut eivät koe vaatetuksen hetkauttavan identiteettiään, kun taas toisille normeja mukaileva pukeutuminen on oleellinen osa sukupuoli-ilmaisua.
Kun on tavannut yhden cissukupuolisen, on tavannut yhden cissukupuolisen. Cissukupuolisuus on moninainen ilmiö, tai pikemminkin ilmiöjoukko, jota ei voi typistää yhteen ajattelutapaan tai kehonosaan.
Moniulotteisuus on enemmistön ylellisyys
Nyt minun pitäisi kai käyttää loput tekstistä siihen, että kertoisin kokemuksistani transsukupuolisena autismikirjolaisena. Poden valtavaa ramppikuumetta. En ole tottunut siihen, että saisin näin pitkää puheenvuoroa. Tuntuu, että minun pitäisi saada kaikki lukijat vakuuttumaan jostakin, vaikka voin puhua vain omasta puolestani.
Meille transsukupuolisille ei yleensä anneta valtakulttuurin areenalla sitä moniulotteisuuden ja ristiriitaisuuden mahdollisuutta, jota kuvailin alussa. Meidän täytyy ostaa itsemääräämisoikeutemme mahdollisimman yksinkertaisella tarinalla, koska tarvitsemamme hoidot ja yhteiskunnallinen asemamme riippuvat siitä, kokevatko cissukupuoliset ymmärtävänsä meitä. Tarina on jalostunut tällaiseksi: transsukupuolisuus johtuu siitä, että aivoissa on jo sikiöaikana mennyt jokin tietty kohta vinksalleen. Tai jos neurotiede ei ole oma juttu, voi ajatella väärän sielun lipsahtaneen väärään kehoon. Virhe kuin virhe.
Yli vuosikymmen sitten vedin transtutkimuksissa mutkat suoriksi. En kertonut edes sitä, että olen muunsukupuolinen, ja että tavoitteenani on androgyyni ulkonäkö, sillä niihin aikoihin se oli peruste hoitojen eväämiselle. En ole tainnut koskaan yrittää selittää omaa sukupuolikokemustani rehellisesti yhdellekään cissukupuoliselle heterolle. Välissämme on kulttuurieron syvä kuilu, jonka umpeen kuromista vaikeuttaa se, että yleensä cissukupuoliset itse eivät tunnista rotkoa kulttuurieroksi; heidän silmissään ei ole kahta erilaista tapaa hahmottaa maailmaa vaan vankkumaton biologinen totuus ja minun harha-askeleeni.
Autismi nähdään häiriötekijänä
Sain transsukupuolisuusdiagnoosin ennen autismidiagnoosia. Se oli onni, sillä autisteille ei suoda senkään vertaa moniuloitteisuuden mahdollisuutta kuin neurotyypillisille transihmisille. Jos meidän sukupuoli-identiteettimme poikkeaa normeista, se on oire. Autismi on saanut meidät erehtymään, ja meidät pitää kuntouttaa valtakulttuuriin sopiviksi. Vasta, kun voidaan todeta, että ymmärrämme sukupuolen valtakulttuurin sanelemalla tavalla, voidaan harkita itsemääräämisoikeuden palauttamista.
Totuus kuitenkin on, että minulla ei ole autismistani irrallista sukupuolta – ja autisti tulen olemaan kuolemaani saakka.
Kuten cissukupuolistenkaan tapauksessa, sukupuoli-identiteettini ei ole muusta elämästäni ja persoonastani erillinen, tyhjiössä leijaileva irtokappale. Omalla kohdallani sukupuoleni rakentuu siitä, ketä haluan, miten haluan tulla nähdyksi, mitä kehonosia haluan muokata ja olla muokkaamatta, sekä kyvyttömyydestäni ottaa osaa kristillisperäisen kulttuurin sukupuolimenoihin.
Useimpien cissukupuolisten mielestä tämä tekee minusta yhteiskunnasta vieraantuneen telaketjufeministin tai autistiressukan, joka luulee yleistä ulkopuolisuuden tunnetta transsukupuolisuudeksi. Tai ehkä homoseksuaalin, jolla on mennyt sukupuoli ja seksuaalisuus sekaisin. Tavallaan jokainen näistä tulkinnoista osuu naulan kantaan. Toivoisin muilta vain enemmän luottamusta itsetuntemustani kohtaan.
Poikkeama kulttuurista, ei luonnonlaeista
Autismikirjolaisuus, homoseksuaalisuus, feminismi – näistä koostuu minulle sisäsyntyinen ja historian saatossa kaltaisteni käsissä muovautunut, valtakulttuurin jäsenille näkymätön varjokulttuuri. Kulttuurisidonnaisuus ei tee sukupuolestani epäaitoa, kuten sukupuoli-identiteetin rakentuminen toimivan kohdun tai vastakkaisen sukupuolen läsnäolon varaan ei tee cissukupuolisen heteronaisen identiteetistä vähemmän oikeaa.
Koska en neurotyyppini vuoksi ymmärrä muoti-ilmiöitä tai käytäntöön perustumattomia kohteliaisuussääntöjä, minun on ollut helppo hahmottaa sukupuolen subjektiivisuus ja biologiaan liittymättömät sosiaaliset ulottuvuudet jo lapsena. Sitä on paljon vaikeampi selittää, enkä tiedä, onnistuinko kuudensadan sanan aikana alkuunkaan. Totta puhuen en edes usko, että cissukupuolinen voi ymmärtää kokemustani, kuten minäkään en voi ymmärtää cissukupuolisen kokemusta. Sukupuoleni on monimutkainen, ainutlaatuinen ja konkreettinen. Aivan kuten sinunkin sukupuolesi.
*Cissukupuolinen tarkoittaa henkilöä, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta.
Transsukupuolisuus tarkoittaa, että ihmisen sukupuoli-identiteetti on ristiriidassa hänen syntymässä määritetyn sukupuolensa kanssa. Transsukupuolinen ihminen voi olla esimerkiksi transmies, transnainen tai muunsukupuolinen.
Teksti: Kirjoitettu nimimerkillä. Kirjoittajan henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 1/2021.