Karma löysi taiteesta pakopaikan

Kaverit ovat kutsuneet Karmaa pitkään Kaitsuksi, joten kutsutaan mekin. Juttelimme Kaitsun kanssa ilmastonmuutoksesta ja ympäristöystävällisestä elämäntavasta. Mutta palataanpa ympäristöasioihin vähän myöhemmin.

Abba ja Lotta Svärd kiinnostivat

Kaitsu on kotoisin Torniosta. Hän on kolmilapsisen perheen nuorin. Koulussa hän sai huomata olevansa erilainen, koska ei käyttäytynyt ikätasoisesti. Kaitsu ei ollut kovin urheilullinen ja kiinnostui enemmän
kirjoista. Myös erityisen kiinnostuksen kohteet näyttäytyivät ulkopuolisista epätavallisilta.

– Olin outo. Lapsena minulla oli paljon erityisen kiinnostuksen kohteita. Esimerkiksi Abba. Tiesin kaiken Abbasta. Sitten tuli Harry Potter. Lisäksi olin todella kiinnostunut Lotta-järjestöstä. Kannoin selkä vääränä kirjastosta Lotta Svärd -kirjoja kotiin. Ei kovin moni mun ikäinen ollut siitä kiinnostunut.

Lapsena Kaitsulla ei ollut paljon kavereita, mutta muutama silti. Häntä alettiin koulussa kiusaamaan. Kaitsu muistelee yhtä kipeää tapausta, kun hänen paras kaverinsa eskarista oli ensimmäistä kertaa hänen luonaan leikkimässä. Kun kaverin piti lähteä illalla kotiin, Kaitsu halusi kaverin jäävän
yökylään.

– Mä sanoin sille jotain tyyliin, että voit vaikka lainata mun pikkuhousuja. Hän kertoi siitä tietenkin kaikille muillekin. Mä kuulin tästä yhdestä ainoasta lauseesta ysiluokalle asti.

Koulumatkat Ruotsin puolelle Haaparannan kouluun kuljettiin bussilla.

– Istuin aina silloin tällöin koulubussissa yhden luokkakaverin vieressä. Olin hyväuskoinen ja juttelin sille ilman mitään estoja. Sen jälkeen hän lähti juoruamaan kaikille meidän luokan pojille siitä, mitä hassua olin sillä kertaa sanonut ja pojat päätyi kiusaamaan minua siitä. Sellainen ”kaveri” hän oli.

Peruskoulun jälkeen Kaitsu oli saanut kiusaamisesta tarpeekseen ja päätti, ettei jää Tornioon. Hän ei halunnut enää nähdä niitä ihmisiä. Kaitsu lähti itsekseen Ouluun lukioon. Isossa kaupungissa oli vapaampi ilmapiiri ja enemmän hänen kaltaisiaan ihmisiä.

Matkakumppanina masennus

Kiusaaminen ja erilaisuuden tunne ovat vaikuttaneet Kaitsun mielenterveyteen jo varhain. Hänellä puhkesi masennus 13-14 -vuotiaana. Ouluun muuttaessa masennus paheni, ja siitä lähtien masennus on ollut läsnä hänen elämässään.

– Minulla on ollut elämäni aikana niin monta masennusjaksoa ja ne ovat uusiutuneet niin monta kertaa, että joudun luultavasti syömään masennuslääkkeitä koko elämäni. Minulla oli teininä vahva lääkevastaisuus, mutta olen nyt hyväksynyt ajatuksen lääkkeiden käyttämisestä.

Masennuksen taustalla piilee osaltaan pitkä tie oman sukupuoli-identiteetin löytämiseksi. Hän on nykyään sinut seksuaalisen suuntautumisensa kanssa. Karma on transsukupuolinen ja kiinnostunut naisista. Hän ei määrittele tällä hetkellä sukupuoltaan, mutta sen hän tietää varmasti, ettei ole nainen. Sukupuoli-identiteettiin liittyvät asiat ahdistavat kuitenkin yhä Kaitsua säännöllisesti.

– Minulla on esimerkiksi tosi kompleksinen suhde mun rintoihin. Aina kun joku vieras ihminen tytöttelee mua, se on automaattinen muistutus minulle rinnoistani. Silloin mietin, että haluan kuolla, hän sanoo hiljaa ja vaikenee hetkeksi.

Itsestään selvä asia

Autismidiagnoosia Kaitsulla ei ole. Vaikka hän on vuosien varrella ottanut autismiepäilyksensä psykiatrian poliklinikalla aina silloin tällöin puheeksi, häntä ei ole ikinä tutkittu.

– Lääkärit, joille olen tästä puhunut, ovat sanoneet, ettei sinusta tule sellainen vaikutelma, että voisit olla autistinen. Ajattelinkin sitten jossain vaiheessa, että ihan sama se diagnoosi. Tiedän itse, että olen autismikirjolla. Se on minulle itsestään selvä asia.

– Olen sosiaalisessa mediassa monissa autismikirjon ryhmissä. Pystyn niin hyvin samaistumaan asioihin ja teemoihin, joista siellä keskustellaan. Se auttaa mua ymmärtämään omia oireitani. Olen esimerkiksi
tajunnut sen myötä omia sensorisia asioita. En esimerkiksi siedä sitä, miltä satiini tai mikrokuitu tuntuu ihollani. Minun piti ostaa kämpilleni erikseen tohvelit, koska leivänmuruset lattialla tuntuu niin pahasti jalkapohjassani, että on pakko pitää tohveleita.

Kaitsu on aina kokenut sosiaaliset suhteet ja tilanteet hankalaksi. Hänelle ihmisten käyttäytymisen tulkitseminen ja esimerkiksi valehteleminen tuottavat vaikeuksia. Kaitsu on joutunut opettelemaan
keskusteluasiat. Myös silmiin katsomisen hän on erikseen opetellut.

– Otan asiat usein kirjaimellisesti. Minun on vaikea tietää, mitä ihminen oikeasti ajattelee, kun sanoo jotain. Olen ihan satoja kertoja hakenut netistä erilaisia ohjeita tyyliin ”mistä tiedät, jos ihminen on sinusta
kiinnostunut”.  Ajattelen myös tosi paljon. Se hankaloittaa ihmisten kanssa puhumista, kun reagoin asioihin tosi hitaasti. Vertaan omia aivojani usein sellaiseen vanhaan prosessoriin, että sillä menee sairaan kauan prosessoida kaikki informaatio ennen kuin päätyy johonkin ratkaisuun.

Erityisen kiinnostuksen kohteita Kaitsulla on ollut myöhemminkin. Hän hurahti fitness-urheiluun joitakin vuosia sitten. Roller derbyn löysi Kaitsu vuonna 2016, kun deittaili derby-pelaajaa. Hän meni derby-kurssille, opetteli siellä rullaluistelemaan ja innostui lajista.

-Derbystäkin tuli minulle erityisen kiinnostuksen kohde. Pelaamisen ohella rupesin tuomaroimaan pelejä. Jouduin pelatessani loukkaantumiskierteeseen, josta kuntoutuminen kesti pitkään. Siksi pelaaminen jäi ja nykyään toimin tuomarina.

Rikostapaukset ja kriminologia kiinnostavat myös Kaitsua. Hän on hiljattain aloittanut true crime -podcastin tekemisen. Se on todellisista rikoksista kertova kuuntelusarja.

Ympäristöasiat mietityttävät

Ympäristö ja eläinten oikeudet ovat aina olleet Kaitsulle tärkeitä. Hän on ollut kasvissyöjä 15 vuotta, joista lähes viisi vuotta vegaani.

Kaitsu miettii ympäristöasioita kokonaisvaltaisesti, ja seuraa aktiivisesti teeman ympärillä vellovaa keskustelua.

– Huomaan paljon vastakkainasettelua tyyliin me ituhipit vastaan te lihansyöjät. Mutta tämähän ei ole kahden erityyppisen ihmisryhmän välinen kiista, tätä keskusteluahan täytyy käydä planeetan puolesta!

Ympäristöystävällisten ruokailutottumusten lisäksi hän on huomattavasti vähentänyt lentämistään ja noudattaa zero waste -ajattelutapaa. Siinä pääideana on, että lopetetaan ajattelematon kulutus, mietitään tarkemmin mitä ostaa ja käytetään sitä, mitä on jo olemassa.

– Vegaanius ja zero waste kalahtavat aina silloin tällöin, kun esimerkiksi zero waste kannustaisi suosimaan kestävää nahkatuotetta ja vegaanius jotain synteettistä. Tai jos ravintolassa saan vaikka pizzan, jossa vahingossa onkin tavallista juustoa vegaanijuuston sijaan. Silloin autistiaivot huutavat ”EN
SYÖ!!!”, mutta yliminä yrittää taivutella, koska muuten se menisi roskiin.

-En ole mikään täydellinen esimerkki ekologisesta ihmisestä. Vaikka mietin ympäristöasioita paljon ja laaja-alaisesti, on paljon osa-alueita, joista en tiedä yhtään mitään. Esimerkiksi sähköstä tai lämmityksestä en tiedä paljon mitään.

Kaitsu on sitä mieltä, että jokainen tekee ympäristöystävällisiä valintoja omista lähtökohdista.

– Ajatellaan nyt vaikka autistia ruokakaupassa. Jos hänelle lihapullat on turvaruokaa, mutta hän saakin kaupassa ahdistuskohtauksen sen takia, että pitäisi miettiä lihapullien hiilijalanjälkeä, niin sellaisissa
tilanteissa täytyy mennä oma hyvinvointi edellä ja syödä ne lihapullat. Mutta voi miettiä, mitä muuta voit tehdä, jos et pysty luopumaan turvaruoastasi.

Juttelimme Kaitsun kanssa myös Greta Thunbergista. Ruotsalainen ilmastoaktivisti on puhunut julkisesti Asperger-diagnoosistaan. Thunberg on Kaitsulle inspiroiva hahmo, koska hän pystyy samaistumaan häneen. Kaitsu oli 16, kun teki päätöksen ryhtyä kasvissyöjäksi.

– Gretan ehdottomuus inspiroi ihmisiä ympäri maailman tarkastelemaan kriittisesti omia kulutustottumuksia. Minäkin olen vegaani tavalla, joka olisi mahdotonta monille muille. Mutta minulle tämä ehdottomuus on voimavara. Ruokakaupassa ahdistaa huomattavasti vähemmän, kun tietty osa kaupan tarjoamista tuotteista yksinkertaisesti ei ole olemassa mulle.

Taide vei mukanaan

Kaitsun opintopolku on ollut kirjava. Lukion jälkeen hän opiskeli tekstiili- ja artesaanialaa Oulussa. Sen jälkeen hän oli seitsemän vuotta Helsingin yliopistossa yleisten kielitieteiden pääaineopiskelijana. Sivuaineina hän luki muun muassa sosiaalitieteitä, eri kieliä, Afrikan ja antiikin tutkimusta. Kaitsu on opiskellut myös kriminologiaa Malmössä.

– Suuri osa viimeisistä vuosista meni niin, että mä vain yritin pakottaa itseni valmistumaan ja siitä ei tullut mitään. Pääaineeni ei tuntunut omalta, sen vuoksi minulla ei ollut yhtään motivaatiota pääaineeni aineopintojen suorittamiseksi. Olin siitä tosi ahdistunut. Mietin, että mitä nyt keksisin.

– Pari vuotta sitten minulla oli elämäni vaikein vuosi. Olin muuttanut Ruotsin Malmöhön opiskelemaan. Siellä koetut asiat saivat minut voimaan niin pahoin, että jouduin pariksi viikoksi osastolle. Se on ollut
masennusjaksoistani pahin, mutta se toi myös paljon selkeyttä.

Teini-ikäisenä Kaitsu piirsi tosi paljon. Sen jälkeen piirtämiseen tuli pidempi tauko. Hän otti siveltimen käteen lähinnä silloin, kun joku asia vaivasi, ja piirsi sen kuvaksi. Se oli hänelle terapeuttinen tapa
käsitellä vaikeita asioita.

– Sen pahimman masennusjakson jälkeen päätin keskittyä omaan mielenterveyteen ja pääni parantamiseen. Otin asian, joka oli ollut minulle terapeuttista ja keskityin siihen. Aloitin taideopiskelut ja asia lähti nopeasti lapasesta. Tunsin, että tämä on se, mitä haluan tehdä.

Pingviini-innostus

Tällä hetkellä Kaitsu opiskelee taidetta Tuusulassa Pekka Halosen akatemiassa ja viihtyy opinnoissaan hyvin. Vaikka taiteilijana Kaitsu tekee teoksiaan laidasta laitaan, hänellä oli kesällä Torniossa näyttely, jossa esillä olivat vain pingviiniaiheiset taulut. Miksi juuri pingviinit?

– Pingviinit on kivoja. Niitä on helppoa piirtää, helppoa inhimillistää. Olen jonkun verran tehnyt teoksia, jossa olen laittanut ihmisten sijalle pingviinejä.

Pingviini-innostus on peräisin jo lukiovuosilta ja nekin ovat olleet Kaitsun erityisen kiinnostuksen kohteena. Hän on matkustanut vuonna 2011 Edinburghiin vain pingviinien takia. Viikon reissun aikana hän kävi joka päivä eläintarhassa katsomassa pingviinejä, joita hän oli sitä ennen seurannut koti-Suomessa pesintäkameran välityksellä.

Kaitsu haaveilee siitä, että voisi jonain päivänä nähdä luonnonvaraisia pingviinejä, esimerkiksi Kapkaupungissa, jossa olisi afrikanpingviinejä.

Kaitsu on tehnyt Gondwanan lapset -kirjan innoittamana teoksen ”I’m trying” (Minä yritän). Tarinassa albatrossin pesässä kuoriutunut pingviininpoikanen haluaisi lentää kavereiden tavoin, eikä tajua, miksi se ei onnistu.

– Hän yrittää opetella lentämään ja etsii itseään. Pingviininpoikainen ei edes tajua, mistä se johtuu, ettei hän pysty lentämään. Tähän tarinaan pystyy varmaan monet samaistumaan. Varsinkin autisti, josta
tuntuu, että kaikki muut osaavat lentää, mutta itsellä ei ole siipiä.

Teksti ja kuvat: Helin Vesala

Teksti on ilmestynyt Autismi-lehdessä 4/2019.