Kielletyt puheenaiheet
Tänä kesänä elämäni on näyttänyt varsin erikoiselta, kun lapsuudestani tutut legot ovat vallanneet kotimme. Ensin innostuin auttamaan erästä opiskelemaan lähtevää nuorta hänen kokoelmansa realisoinnissa ja siinä sivussa oma rakentelunikin lähti käyntiin – ja tietenkin lapasesta. Makuuhuoneessa on vielä tilaa, mutta siellä nukkuva vaimo joutuu kuuntelemaan legolaatikon rahinaa aika usein.
Palikkakaupungin rakentaminen on niitä harrastuksia, joista koetan muistaa olla juttelematta osalle elämäni ihmisistä. Samaan sarjaan kuuluu se, että tosiaankin siellä makuuhuoneessa päikkäreillä on vaimo eikä mies. Vaati rohkeutta tuossa yksi päivä mainita kylppärin patteria asentavalle huoltomiehelle, että vaimo osaisi minua paremmin sanoa, minkä mallin olemme valinneet. Usein piilotan erilaisuuteni käyttämällä sanaa ”puoliso”. Kesän Pride-tapahtumissa en ollut mukana, mutta arvostan sitä, että siellä toiset puolustivat minunkin oikeuttani olla tavallinen ja hyväksytty.
Vaimonpito ja legoilla rakentelu liittyvät minun arjessani autismikirjolla elämisen kokonaisuuteen. Autismi on se ilmiö, mikä minun mielestäni on näiden hassujen ja joskus itsellenikin hankalien ominaisuuksieni takana. Vaikka nytkin kirjoittelen autismistani lehteen, en kovin monesti uskalla sitä arjessani vastaan tulevien ihmisten kanssa ottaa puheeksi.
Aspergerin oireyhtymä -ilmaisua rohkenin diagnoosin saatuani kokeilla työpaikalla. Tästä avautumisesta käynnistyi prosessi, jonka johdosta sain laittomat potkut pitkäaikaisesta työstäni. Tilalle sain tehtävän, johon minulla ei ollut paljoa sanomista. Neuvottelupöydissä ja lopulta myös oikeussalissa työnantajan kanssa en uskaltanut kokeilla sitä, miten he olisivat suhtautuneet autistiksi itseään kutsuvaan työntekijään. Onneksi sain ammattiliiton avustuksella ja läheisten tuella asian lopulta selvitettyä ja korvauksiakin määrättiin työnantajan maksettavaksi.
Rohkeutta avata suuni tai olla enemmän oma itseni jatkossa vaikkapa siellä työpaikalla tuo oikeuden tuomio ei tuonut. Monessa liemessä keitettynä minusta on tullut toisaalta vahva enkä pientä erilaisuuden kummeksumista enää edes noteeraa. Mutta toisaalta oikeudenmukaisemman maailman edistäminen on vienyt minulta voimia. Kunpa voisinkin valita niin, että toiset jatkaisivat urakkaa tästä ja minä voisin nyt huilailla niistä hommista!
Onneksi sain raskaan prosessin myötä myös nähdä, että tiukassa paikassa apuakin on tarjolla. Toivoa legoharrastajille nykyistä helpommasta maailmasta minulla vielä on. Mutta kokemusten myötä vahvistunutta vähemmistöstressiä tuskin enää saan karistettua harteiltani.
Autismi-lehden kolumnisti Reetta Tourunen on nelikymppinen autismikirjolainen, vertaisryhmän vetäjä ja autismikirjon asioiden parissa puuhailija.
Kuva Sini Rantanen
Kolumni on julkaistu Autismi-lehdessä 3/2022.