Koronaviruksen eri kokemuksia: Etäopetuksen sujuminen koronavirusaikana
Martti on 10-vuotias Oulussa Tiernan erityiskoulua Kasarmintien yksikössä käyvä autistinen ja kehitysvammainen poika. Martilla on ihana pieni luokka, jossa on erityisopettaja ja jokaisella lapsella koulunkäynninohjaaja käytettävissään.
Oli tietysti hyvin jännittävää, kun selvisi, että etäopetukseen siirtymistä suositellaan hallituksen toimesta. Koska Martti on riskiryhmäläinen ja minä olen kotona hänen omaishoitajanaan, oli päivänselvää, että hän jää kotiin riskien minimoimiseksi, vaikka erityisen tuen tarpeessa olevilla oppilailla olisi ollut mahdollisuus lähiopetukseenkin.
Etukäteen mietitytti, mitenhän etäkoulu on mahdollista, sillä Martilla ei muun muassa ole aikaisemmin pysynyt kynä kädessä minun ollessani vieressä. Minun on pitänyt tukea Martin kättä hänen kirjoittaessaan tai piirtäessään, jotta kynä pysyisi otteessa, ja siltikään se ei ole oikein onnistunut ja hän on ollut hyvin ahdistunut. Koulussa hän pystyy kirjoittamaan ja kynäote on vankka.
Olin etäopetuksen alkaessa varautunut siihen, että emme onnistu tekemään tehtäviä. Olin keskustellut asiasta opettajan kanssa. Opettaja ymmärsi todella hyvin tilanteen haasteellisuuden, kannusti ja tuki todella hienosti.
Yllättäen kävikin niin, että stressitason pudottua Martti aivan kukoistaa ja on ottanut suuria kehitysaskelia etäopetuksen aikana. Yksilötehtäviin liittyy paljon vastustusta, mutta monet kotiin kuuluvat hommat ovat alkaneet sujua, kun olen ujuttanut ne osaksi koulupäivän ohjelmaa.
Stressin ja aistikuorman vähennyttyä sivutuotteena on tullut poika, joka ottaa jatkuvasti kontaktia, puhuu kuin papupata (omalla tavallaan) ja pystyy kirjoittamaan vankalla kynäotteella suurimmaksi osaksi. Hienoa on ollut kuunnella jutustelun lomasta, kuinka hän on yhdistänyt alakäsitteitä jonkun yläkäsitteen alle ihan oikein, kun tällaista kognitiivista taitoa ei ole aikaisemmin ollut, ainakaan näin selkeästi. Puheeseen on tullut myös usean sanan lauseita ja uusia sanoja.
Martti on myös paremmalla tuulella kotona, oma-aloitteisempi, ja hakeutuu rauhallisen ajan lisäännyttyä enemmän omatoimisesti leikkimään; myös sellaisilla asioilla ja leluilla, joita ei ole aikaisemmin edes huomannut.
Lapseni kohdalla etäopetus on siis sujunut todella hyvin laajemmasta näkökulmasta tarkastellessa. Luultavasti koulussa tehtäviä olisi tehty enemmän ja saatu myös muita sosiaalisuuteen ja ympäristöihin liittyviä kokemuksia laajemmin, mutta tämäkin on hyvä. Koen, että tämä on voimaannuttanut myös minua äitinä: tiedän, että selviämme lapseni kanssa silloinkin, kun arki särkyy tai eteen tulee tällaisia odottamattomia haasteita.
Teksti: Martti ja Emilia Sydänvilja, Oulu
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 2/2020