Koronaviruksen eri kokemuksia: Terveisiä kotoa
Koronakevään myötä siirryin tekemään etätöitä ja puolisoni palasi opiskelupaikkakunnalta kotiin. Päivät täyttyvät kummallakin nyt tietokoneen naputtelusta ja etäpalavereista. Onneksi talossa on tilaa, niin toisen jatkuva läsnäolo on vielä ihan mukava juttu. Koira varmistaa, että tulee ulkoiltua ja liikuttua. Aamuisin pääsen tuttuun tapaan lämpimään suihkuun, ruuat ovat niitä mitä ennenkin ja telkkarista tulee outojen uutisten lisäksi riittävästi tuttuja ohjelmia.
Suhtaudun erilaisiin katastrofeihin yleensä rauhallisesti. On mielenkiintoista seurata poikkeusolojen tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä. Tuota tunnetta minun pitää välillä ihan peitellä. Eihän tästä nyt sentään innoissaan saa olla! On mukavaa noudattaa valtion antamia ohjeita ja helpottavaa, että suurin osa ihmisistä niin tekee. Joinakin öinä olen kuitenkin herännyt pohtimaan tilanteen pelottavia puolia. Sekin on minulle toisaalta tavallista, aiheeksi niihin ohi meneviin suden hetkiin riittää paljon pienemmätkin asiat.
Heti poikkeustilan tultua voimaan otin käyttöön vuoden takaisella Uuden-Seelannin automatkalla oppimani selviämiskeinon, kirjan nimeltä ”Tuhoa tämä kirja” (Keri Smith). Siinä on hassuja tehtäviä, joiden myötä siitä muodostuu erikoinen matkapäiväkirja. Tehtävien suunnittelusta ja toteuttamisesta on tullut koronaseikkailullakin minulle väline ottaa uutisiin ja arjen kummallisuuksiin etäisyyttä. Piirtäessäni kirjaan karanteenikotimme kulkureittejä tai tallentaessani siihen liimaamalla etäsynttärieni koristeita, olen tutkija, jolla on oudossa tilanteessa tärkeä tehtävä.
Kotona virusriskin vuoksi jumittamisen sijaan vaikkapa sähkön jakelun ongelmat olisivat minulle varmasti paljon vaikeampi tilanne. Uudessa-Seelannissakin eniten kirpeitä nallekarkkeja kului silloin, kun oli epäselvää, millainen suihku tai ravintola seuraavassa majapaikassa on. Oma koti on monelle autismikirjolla olevalle turvapaikka. Koronatilanteen suurimmat haasteet voivatkin tulla vastaan vasta sitten, kun on taas totuttava uudelleen töihin lähtemiseen ja sukulaisten luona ihan livenä kyläilyyn.
Tsemppiä sinne koteihin kaikille, oli rajoitukset sitten voimassa tai ei! Ja voimia myös paluumatkalle!
Teksti: Reetta Tourunen, autismikirjon aikuinen, koronakriisissä seikkailija
Kuva: Sini Rantanen
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 2/2020