Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Numero 3/2023 Henkilötarinat

Leo on kotonaan moottoreiden maailmassa

Maskaaminen väsyttää Leo Ristirantaa, mutta onneksi aina voi vetäytyä autojen ja moottoreiden pariin. Niistä 15-vuotias nuori toivoo itselleen myös ammattia.

Leo Ristirannalla on oma mopo Suzuki PV, jonka moottorin Leo on purkanut, puhdistanut ja kasannut uudelleen kodin parvekkeella. Hän on myös tuunaillut sitä, koska haluaa saada moponsa näyttämään vuoden -86 mallilta. Kesälomalla Leo pääsee nauttimaan menopelistään toden teolla, koska kesäkuun alussa Leo suoritti käsittelykokeen ja sai mopokortin. 

Mopoilun lisäksi kesälomalla on tiedossa oleskelua mummolassa Kouvolassa sekä mökkeilyä Savonlinnassa. Ja lisäksi kissanhoitojuttuja. Hän tienaa kesätyörahat hoitamalla asiakkaiden kissoja. Leolla on mummolassa oma kissa ja erityinen yhteys kissoihin. 

– Ne on mun eläimiä. Ymmärrän niitä erikoisella tavalla. Mulla on helppoa ymmärtää ja kommunikoida niiden kanssa. Olen oppinut niistä paljon, että miten ne toimii. 

Omaa rahaa mopoa ja sen varusteita varten Leo on kissanhoidon lisäksi tienannut myös siivoamalla tätinsä Airbnb -kämppää vieraiden jäljiltä. 

Leo katsoo kamerasta ohi ja hänellä on kädessään puhelin, jonka ruudulla näkyy kuva moposta
Leolla on takanaan ensimmäinen mopoilukesä. Hän on ostanut moponsa Suzuki PV:n ja kaikki tarvikkeet omilla rahoillaan. Kuva: Helin Vesala

Tekniikka kiinnostanut aina 

Leon kiinnostus tekniikkaa ja koneita kohtaan oli näkyvissä ihan pienestä saakka. Leon äidin Christa Renwallin mukaan taaperona poika oli kiinnostunut pölynimureista. Sen jälkeen innostivat junat, risteilyalukset ja metrot. Myös ydinvoimalaitokset ovat olleet kiinnostuksen kohteena. Noin neljä vuotta sitten Leo ryhtyi perehtymään autoihin tarkemmin.  

– Lähdin tutkimaan, miten autot toimii ja miten ne on rakennettu. Mulla on päässäni ikään kuin kirjasto eri automalleista. Tunnistan kadulla ehkä noin 80% automalleista.  

Leo pelaa mielellään videopelejä. Nekin ovat liittyneet pääasiallisesti autoihin ja ajamiseen. 

– Lempiautoni on Datsun 100A. Se on aika kiva ja kaunis auto. Pieni ja aika yksinkertainen. Tutustuin siihen videopeli My Summer Car kautta. Siinä pelissä auto pitää rakentaa ihan palasista. Sen kautta opin, miten auto ja moottorit rakentuu.  

Leolla on pelitietokone ja PlayStation -pelikonsoliin ratti, vaihdekeppi ja polkimet. Ajopeleissä hän on päässyt harjoittelemaan ajamista. Käytännössä Leo osaisi nyt jo ajaa oikealla autolla.  

Moottoreiden rassausta 

Isoisän kautta Leo sai ensikosketuksen myös moottoreiden maailmaan.  

– Moottorihommat lähti siitä liikkeelle, kun vaarilla on Suzuki S1. Meidän piti vaihtaa sen moottoriin mäntä. Suzuki S1:ssä on sama moottori kuin PV-mallissa. Katselin, kun vaari rassasi ja purki sitä, niin sain ekoja näkökulmia, miltä oikea moottori näyttää.  

Leo esittelee legoista rakentamansa moottorin, joka toimii pölynimurin imuvoimalla. Mitä kovemmalle pölynimurin voimakkuuden kääntää, sitä nopeammin mäntä legomoottorissa liikkuu. Siitä lähtee kova ääni.

Autoista ja moottoreista Leo voisi puhua pitkään ja niihin hän uppoaa mielellään. Moottoreiden maailmassa ei tarvitse esittää mitään ja Leo voi olla oma itsensä. Peruskoulun jälkeen tähtäimessä on ammattikoulu ja autonasentajan tai automekaanikon ammatti. Siihen on jäänyt vielä vähän matkaa. 

Leo istuu lattialla legoista rakennetun
Legoista rakennettu imumoottori toimii pölynimurin imulla. Kuva: Helin Vesala

Vaikea vuosi 

Haastattelun tekemisen aikana kahdeksas luokka on juuri päättynyt. Leon äiti kertoo, että loma tulee pojalla tarpeeseen, sillä lukuvuosi on ollut vaikea. Koulun ympäristö, oppilaat, työmäärä ja vaikeustaso ovat kuormittaneet niin, että Leo on välillä pitänyt lepopäiviä. 

En ole uskaltanut kertoa isossa luokassa, että olen autistinen. Parempi on, etteivät tiedä siitä.

Leo Ristiranta

Leo käy ruotsinkielistä koulua Helsingin Kaartinkaupungissa. Hän on erityisluokalla kuuden oppilaan pienryhmässä. Osassa oppiaineita pienryhmän oppilaat on integroitu isompaan luokkaan. Siellä Leon on haastava olla.  

– En oikein tykkää niistä koulun oppilaista. Ne riehuu, varsinkin jotkut pojat mun luokassa. Tällaisia vähän epämiellyttäviä ihmisiä, cool kids. Ne ei anna keskittyä. Välitunneilla joskus kuuluu ahdistavia sanoja ja lauseita, myös autismista. Ne haukkuu muita muka leikillä tyhmiksi ja v***n autisteiksi tai loukkaa toistensa vanhempia. En tykkää sellaisesta. Olisin halunnut sanoa, että nyt loppuu, se ei ole oikein, Leo kertoo.  

– Olen valittanut siitä myös aineopettajilleni, että tämä on uhkaava ympäristö, en voi olla täällä oma itseni. Pitää maskata, olla varuillani. En ole uskaltanut kertoa isossa luokassa, että olen autistinen. Parempi on, etteivät tiedä siitä. 

Maskaaminen kuormittaa 

Maskaamisella Leo tarkoittaa, että hänen pitää muuttaa jotain itsessään eikä voi olla oma itsensä, jotta sopeutuisi joukkoon.  

– Vaikka mun tic-oireet. Niitä pitää yrittää piilottaa tai pidättää, joka ei tunnu hauskalta. Stimmata voin muiden nähden vaan, jos se ei näytä hassulta. Minä stimmaan yleensä koskettelemalla hiuksiani. Myös käyttäytymisessä pitää vähän yrittää muokata tiettyjä juttuja. Miettiä miten sanoa ja mitä. Piilottaa mun autistisia piirteitä. Se väsyttää. 

Stimmaaminen on tapa rauhoittaa itseään ja säädellä stressiä.  

– Esimerkiksi pyörittää tukkaa erikoisella tavalla tai hypistelee vaatteita. Kaikki tekee sen eri tavalla, jotkut myös puristelee jotain esinettä. Tai se voi olla heijaamista, videon katsomista. Se on sellaisen asian tekemistä, mikä tuntuu hyvältä fyysisesti tai psyykkisesti.  

Tic-oire voi olla joku tahdosta riippumaton liike, vaikka että heilauttaa yhtäkkiä kättä jotenkin erityisesti, poika kertoo.  

– Se voi olla myös joku ääntely, sana tai lause, jota toistelee. Kun se tulee, sille ei voi hirveästi tehdä mitään.  

Pienenä Leolla oli paljon verbaalisia tic-oireita, mutta ne ovat vähentyneet. Lapsena häntä on pilkattukin siitä, kun hän toisti jotain rumaa sanaa, vaikka ei tiennyt mitä se tarkoittaa. 

Leo istuu ruokapöydän ääressä ja katsoo kamerasta sivuun. Pöydällä Leon edessä on kuppi, jossa on mustien kissojen kuvia.
Leolla on erityinen suhde kissoihin: ”Ne on mun eläimiä. Mulla on helppoa ymmärtää ja kommunikoida niiden kanssa.” Kuva: Helin Vesala

Sopiva ympäristö 

Poika kertoo myös kiusaamisesta. Eniten häntä kiusattiin edellisessä koulussa, jossa hän kävi neljännelle luokalle saakka.  

– Sanoja on tullut. Ja tekoja myös. On jätetty syrjään, huudeltu ja sanottu rumia sanoja. Potkittukin on pari kertaa, ja työnnetty niin, että kaatuu. Se ei ollut kovin kivaa.  

Hän muistelee olleensa diagnoosin saamisen aikoihin aika väsynyt ja masentunut. Kun autismikirjon ja oppimisvaikeusdiagnoosit tulivat 10-vuotiaana, Leo vaihtoi koulua ja pääsi erityisluokalle.  

– Kun pääsin itselleen sopivaan ympäristöön, niin helpotti. 

Jos ei hae apua, se ei parane minnekään. Siksi on tärkeää selittää oma tilanne jollekin.

Leo Ristiranta

Erilainen oppija 

Leon opiskelut alkoivat sujua ja hän oppi, miten hän oppii parhaiten – kuuntelemalla ja selittämällä. Lukeminen onnistuu, kun teksti annetaan pienissä osissa.   

– Olen tykännyt siitä tavasta, että opettaja tekee mulle paperin, jossa lukee olennaiset asiat. Jos mun pitää itse lähteä hakemaan niitä tekstistä, se on hankalaa. Minun on vaikea hahmottaa olennainen asia, Leo kuvailee. 

– Tarvitsen apua matikassa, kemiassa, fysiikassa, historiassa. Sellaisissa lukuaineissa, joissa on paljon tekstejä. Joskus joitakin sanoja tai lauseita on vaikea ymmärtää. Työmuistin kanssa on hankalaa, mulla on lyhyt työmuisti.  

Leo tykkää koulussa puukäsityöstä. Siinä hän on mielestään hyvä. Hän on myös kielellisesti lahjakas. Hän puhui englantia sujuvasti jo kahdeksanvuotiaana.

Ymmärrys itsestään 

Aiemmin Leolla ei ollut ollenkaan kavereita. Yläasteella hänestä on tullut sosiaalisempi ja kavereita on löytynyt sekä luokalta että vapaa-ajan jutuista. Ymmärrystä itsestään ja muista Leo on saanut myös terapiasta. 

– Kavereiden kanssa käydään kahvilla tai pelataan videopelejä. Jutellaan yleisistä asioista ja kiinnostuksen kohteista. 

Leo sanoo, että autismi ei tee hänestä mitään kummajaista.  

– Olen normaali ihminen. Ainoa ero on se, että mun aivot toimii ja ajattelee vähän eri tavalla. En ole eri rotua tai vammainen.  

Kunnioita itseäsi 

Leon viesti muille autismikirjon lapsille ja nuorille on, että kannattaa olla rohkea ja kunnioittaa itseään. Hän kehottaa kysymään aina apua, kun on paha olo tai kiusataan.  

– Jos ei hae apua, se ei parane minnekään. Siksi on tärkeää selittää oma tilanne jollekin. 

Leo itse voi nyt paremmin. Hän on saanut apua masennukseensa ja on alkanut ymmärtää paremmin sitä, miten hän toimii ja ajattelee.  

– Sekin on auttanut, että olen löytänyt oman ympäristön, missä on hyvä olla ja ihmisiä, jotka ymmärtävät ja antavat mun olla oma itsensä. 

Teksti ja kuvat Helin Vesala

Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 3/2023