Lukijalta: Tarina tatuoinnista ja Asperger-elämästä
Mistä kaikki alkaa? Yksinäisyydestä. Väärinymmärretyksi tulemisesta. Erilaisuudesta, jota ympärilläni kukaan ei huomaa. Ei kukaan. Ei lähellä eikä kaukana.
Elämä kantaa. Sä pystyt samaan kuin muut. Yritä edes! Olet laiska, saamaton. Kenties hieman tyhmä ja huono. Et riitä. Sua ei haluta samaan ryhmään. Koulussa otetaan silmätikuksi opettajia myöten. Liian arka. Liian estynyt. Ei osallistu.
Pakotetaan. Painostetaan. Mene luokan eteen! Puhu! Kirjoita taululle! Tee voltteja niin kuin muutkin! En. En tee. En, vaikka itkisin!
Koko peruskoulu tätä samaa. Olen liian sitä, liian tätä. Hakeudun yksinäisyyteen. Omaan rauhaan. Käytäville, joille on pääsy kielletty. Vessaan ikkunalaudalle istumaan, vaikka joku kolkuttaa ja kiroaa oven takana. Minne tahansa rauhaan!
Koulu on yhtä hälinää ja pakottamista. Väkisin tekemistä. Uuvuttavaa. Lukiossa tulee loppuunpalaminen. Itken vessassa. Opinto-ohjaaja etsii ja huutelee käytävillä. Ajatuksissani pyörii vain En jaksa. En jaksa!
Tulee uusi kausi ja uudet kujeet. Uusia ihmisiä. Elämä vie. Juhlimista, vapaata elämää, täysi-ikäisyyden huumaa! Tätä kaikkea leimaa jatkuva hyväksikäyttö ja onnettomat kokemukset. Oma syy! Itsehän teit sitä ja tätä, siksi kävi niin kuin kävi. Ansaitsit sen. Niinpä, hölmö nuori tyttö. Kaveritkin tekee, pitää olla samanlainen. Pysyä mukana. Että kelpaan! Kaikki vie vain kauemmas omasta itsestä ja omasta halusta.
Tulee pelastus! Ihana ihminen, joka on hellä, ymmärtäväinen, ja auttaa. Aika kuluu kuin ruusuilla. Menee hetki, ja totuus alkaa hiipiä esiripun takaa… En halua uskoa! Myös läheiseni sairastuu vakavasti. Sairaus saa hänet taantumaan. Hoidan häntä vuosia samaan aikaan, kun ihmissuhteessani koen julmuutta. Lopulta tärkeä läheiseni joutuu luopumaan elämästään. Jään vielä vuosiksi kiinni alati kuihduttavampaan ihmissuhteeseeni lopulta todella tajuamatta tilannettani.
Olen käynyt helvetin porteilla ja lähes asunut siellä vuosia elämästäni. On jälkiä. On merkkejä. Ihossa. Sielussa ja sydämessä. Traumaperäinen stressihäiriö, kokonaisvaltainen tila.
Viime tammikuussa sain vielä selityksen moneen haasteeseen elämässäni. Asperger. Ihan selkeä tapaus, totesi lääkäri. Kukaan ei ollut sitä ennen edes ajatellut. Nyt olen vapaa olemaan oma itseni ja asioille on selitys. Ah!
Minuun on tatuoitu tämä vapaus takajaloillaan seisovan hevosen muodossa. Olen ikuisesti vapaa. Oman itseni herra. Elän kuten itse parhaaksi näen. Vaikka pelkäisin. Puolustan rajojani. Elän laumassa yhdessä, mutta kuitenkin erikseen. Yksilönä. Omalla luvallani.
Teksti ja kuva: Marianna
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 4/2021.
Aiheeseen liittyvää
