Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Numero 3/2017 Kolumni, Vertaistarinat

Naapurin lasten satutäti

Vaikka autismikirjo asettaa haasteita, Reetta Tourunen uskoo sen olevan samaan aikaan myös vahvuus. Autismikirjo auttaa häntä sosiaalialan työssään asettumaan toisen asemaan ja näkemään asiat pienen lapsen näkökulmasta.

Reetta seisoo järven rannalla ja pitää sylissään koiraa.
Lapsena Reetta oli allerginen eläimille. Aikuisiällä hankitut vesikoirat Alex (kuvassa) ja Tove ovat toimineet siedätyshoitona.

Koirien kanssa lenkillä aurinko paistaa suoraan kasvoihin ja häikäisee silmiä, sen Reetta vielä sietää. Kun valo paistaa ohuina kaistaleina sälekaihtimien välistä ja raidoittaa lattian varjoista ja auringonsäteistä, siitä tulee jo huono olo. Pahinta Reetasta on kuitenkin hammaslääkärissä: loisteputkivalot heijastuvat kirkkailta valkoisilta pinnoilta, pora sirisee ja tuntematon valkomaskinen ihminen koskettaa yhtäkkiä.

”Yllättävässä tilanteessa se autismi näkyy. Se on sellainen kokemus, miten itse koen, miten jaksan ja miten siedän tilannetta. Esimerkiksi sukujuhlat on kauhean stressaavia, vaikka juttelen kaikille ja näytän päällepäin normaalilta, ” Reetta kertoo.

Ensiavunkaltaista yllättävää tilannetta varten Reetta on varautunut tekemällä lompakkoon pienen laminoidun lapun, kuin käyttöohjeen. Siinä kerrotaan hänen Aspergerin oireyhtymästä ja aistiherkkyyksistä sekä pyydetään kutsumaan hänen puolisonsa Hanna paikalle.

”Mitä sitten, jos vähän mokailee. Meillähän on tämä Asperger.” Reetta Tourunen

Hanna ja Reetta ovat olleet yhdessä 12 vuotta. Häitä he viettivät kymmenen vuotta sitten, kun he rekisteröivät parisuhteensa. Tasa-arvoisen avioliittolain astuessa voimaan vuoden alussa he virallistivat maistraatissa suhteensa avioliitoksi.

Hanna ei osaa sanoa, mitkä Reetan piirteistä johtuvat autismikirjosta ja mitkä taas ovat hänen persoonallisuuttaan. Reetta sai nimittäin vasta puolitoista vuotta sitten diagnoosin, vaikka Aspergerin oireyhtymää hän oli osannut epäillä jo itsenäistymisen kynnyksellä ahdistuneena parikymppisenä.

Diagnoosin saamiseen tarvittiin hyvää tuuria, muutto uudelle paikkakunnalle ja ennen kaikkea tutustuminen korttelin uuteen naapuriin.

”Naapurissani asuva nainen kertoi, että hänelle oli diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä. Menin tutkimuksiin samaa reittiä kuin hän.”

Saatuaan diagnoosin Reetta lähti etsimään vertaistukea ensin netistä. Keskustelupalstoja selatessa kävi ilmi, että moni lappeenrantalainen autismikirjon henkilö kaipasi yhteistä kokoontumispaikkaa. Reetta otti yhteyttä Suomen Aspergeryhdistykseen (ASY) ja pyysi mahdollisuutta perustaa oman vertaistukiryhmän Lappeenrantaan.

Reilun vuoden verran pystyssä olleessa autismikirjon aikuisten vertaisryhmässä ei kysellä diagnooseja. Ryhmässä saa näyttää niin vahvat kuin heikotkin puolensa. Ohjaajana Reetallakin on lupa tulla ryhmään väsyneenä, unohdella asioita ja mokailla.

”Mitä sitten, jos muisti ei aina pelaa tai vähän mokailee. Meillähän on tämä Asperger,” Reetta nauraa.

Reetta koira kainalossa kyykyssä järven rannalla.
”Vertaisryhmässä ei välttämättä tarvitse puhua mitään, voi vain kuunnella. Siellä saa olla oma itsensä,” Reetta kertoo.

Värien kirjo

Kun Reetta katsoo värejä, hänen aivoissaan tapahtuu jotakin, mitä Reetta ei pysty selittämään. Hän erottaa pienimmätkin värien eri nyanssit. Ei ole olemassa vain yhtä punaista, vaan satoja eri punaisen sävyn vivahteita.

”Näen tarkasti eri värisävyt. En voi pukea päälleni sellaisia sävyjä, jotka eivät sovi keskenään toisiinsa. Oikeat väriyhdistelmät tuottavat paljon mielihyvää, kun taas vääränlaiset häiritsevät.”

Reetta harrastaa miniatyyreja. Pienille peukalonkokoisille itse tekemilleen eläinhahmoille hän ompelee vaatteita ja nikkaroi pikkuruisia huonekaluja. Hahmot asuvat Hotelli Hiiressä, nukkekodissa, jonka värimaailmaksi oli pakko valita valkoinen, muuten Reetta olisi jumiutunut eri värisävyjen kirjoon.

”Olen sellainen naapurin lasten satutäti.” Reetta Tourunen

Kun Hotelli Hiiri avasi ovensa ensimmäisen kerran, lähti naapurien lapsille tavalliseen kirjekuoreen piilotetut pikkuruiset kutsukortit – tuskin pikkurillin päätä suuremmat. Avajaisiin saapuneet lapset toivat mukanaan omat pienet miniatyyrivieraat.

”Olen sellainen naapurin lasten satutäti”, Reetta hymähtää.

Hotelli Hiiri -nukkekodilla on omat Facebook-sivut, joissa Reetta jakaa kuvia ja tarinoita hotellin vieraista.

Yhteyden luominen lapsiin on aina ollut Reetalle tärkeää. Hän on työskennellyt muun muassa päiväkodissa, sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa ja koulukuraattorina.

Kuraattorin työssä Reetalle haastavinta ovat olleet koulujen kesälomat, jolloin oppilaat ja opettajat ovat lomalla. Tällöin töitä ja tekemistä on vähemmän. Reetta on saattanutkin pyytää lisätöiksi toimistosihteeriltä mappeja, joita hän voisi järjestellä.

”Monet ovat tyytyväisiä siihen, että välillä töissä voi ottaa vähän rennommin. Itseäni hiljaiset päivät alkavat ahdistaa. Tykkään tasaisesta työtahdista ja jopa kiireisistä päivistä, niihin saan sellaisen rytmin.”

Vahvimmillaan Reetta on kriisitilanteissa niiden lasten kanssa, joiden edessä moni muu nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa.

”En ole ensimmäisenä sanomassa, että tämä lapsi käyttäytyy huonosti ja annetaan hänelle jälki-istuntoa. Mietin, mistä käyttäytyminen johtuu, ja miksi tilanne on tälle lapselle niin vaikea.”

Reetalle autismikirjo on vahvuus, joka auttaa häntä asettumaan toisen asemaan, näkemään asiat eri näkökulmasta ja ajattelemaan asioita järkiperäisesti.

”Eläytymiskyky ja ongelmanratkaisutaidot ovat niitä vahvuuksia, jotka olen saanut autismikirjon myötä.” 

Millaista se on, Reetta?

Mikä yllätti autismikirjon diagnoosin jälkeen?

Itselleni oli yllätys, miten hauskaa vertaistukea olen löytänyt ja miten helposti perustamaani vertaisryhmään saatiin porukka kasaan.

Miten läheisesi ovat suhtautuneet autismikirjoosi?

Huumorilla ja kiinnostuneesti. Heille olen se sama tyyppi kuin aina ennenkin.

Mikä sai sinut lähtemään vertaisryhmän ohjaajaksi?

Lappeenrannasta puuttui autismikirjon aikuisille vertaisryhmä. Minulla oli aikaisempaa kokemusta toiminnan käynnistämisestä, koska olen ollut perustamassa Saimaan Setaa. Olen myös aina halunnut auttaa muita ihmisiä ja nautin uusien ihmisten tapaamisesta.

Miksi vertaisryhmän ohjaaminen kannattaa?

Vertaisryhmässä tapaa mahtavia tyyppejä ja sieltä saa myös ohjaajana vertaistukea. Koska vertaisryhmän ohjaajana olen osa yhdistyksen toimintaa ja vertaisosaajana osana liiton toimintaa, tunnen olevani mukana isompaa kokonaisuutta.

Teksti ja kuvat Reetasta: Sini Rantanen, Autismi- ja Aspergerliitto

Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 3/2017.


Arjessa alkuun -vertaisosaajilta saa tukea, kun autismikirjon diagnoosi on tuore

Yhteyttä voi ottaa myös silloin, kun diagnoosi ei ole vielä varmistunut tai ei ole kokemusta vertaistuesta.

www.autismiliitto.fi/vertaisosaaja