Naisena autismikirjolla
En lapsena ollut kovin tyttömäinen. Olin sellainen Pepin tai Ronjan tyyliin puissa kiipeilevä ja vaatteita miten sattuu päällään roikuttava, herkkä rämäpää. Sukupuoliryhmiin jakaminen koulussa ärsytti minua jo silloin. Olisin halunnut olla luokan poikien kaveri, koska heistä monet olivat mukavia tyyppejä ja heillä oli kiinnostavia harrastuksia. Mutta ihastumiskuviot olivat luokan puheissa niin vahvasti, että kaveeraaminen sukupuolirajojen yli oli hankalaa. Onneksi tytöistäkin ystäviä löytyi.
Nykyisin, naisena, olen melkoinen hämmentäjä sukupuoliroolien kentällä. En ole ottanut tavakseni meikata. Pieni asia ehkä, mutta varsinkin naisvaltaisella alalla huomaan siihen liittyvän usein isoja normeja. Toisille naisille meikkaamaton naama on merkki joko todella rennosta vapaapäivästä tai totaalisesta uupumisesta. Minulle meikkaaminen on vierasta ja jos siihen jotenkin totuttelisin, tulisi luultavasti vastaan sekä aamun aikataulut että kasvojen herkkä tuntoaisti. Sitten vielä pitäisi opetella, ettei naamaa saa lähmiä päivän aikana! Ja konservatiivisessa kasvojen koristelun tyylissä pysyminen voisi olla tällaiselle väreistä intoilijalle aikamoinen haaste.
Pukeutumisessa osaan tarvittaessa olla kameleontti. Kaapistani löytyy jakkupuku ja alalle sopivia, tyylikkäitä paitoja. Ja sitten on runsaasti värikkäitä rimpsuja, villapolvisukkia, hiuskoristekukkasia ja uusien kenkien huutavan punaiset silkkinauhat. Olen joskus nimennyt mieluisimman pukeutumistapani ”tårta på tårta”-tyyliksi, jossa hamekerroksia voi olla runsaasti ja raitaa ja kukkia yhdellä kertaa päällä. Useimpina päivinä jaksan kuitenkin hieman rajoittaa pukeutumisen mielihalujani toisten mielenrauhan vuoksi.
Jos joku muutoin onnistuukin minun naistyylini lokeroimaan, niin homma menee lopullisesti sekaisin siinä kohtaa, kun avaan suuni. Juttelen sujuvasti vaimostani. Hän näyttää nopeasti katsottuna nuorelta mieheltä, joten hänet on mahdollista jonkinlaiseen lesbon lokeroon laittaa, mutta minun vaimouteni on monille vähän liian monimutkainen asia hahmottaa.
Oman seksuaalisen suuntautumiseni hyväksyminen ei aikoinaan aiheuttanut minulla mitään kaapistatulojuhlaa. Kun seurustelu alkoi olla ajankohtaista, otin tieteilijän tapaan selvää, kumpi sukupuoli minua voisi kiinnostaa. Istuin kahvilassa katsellen ihmisiä ja roikutin varmuuden vuoksi Scandinavian Hunksien kalenteria pari kuukautta yksiöni seinällä. Lopputuloksen tunnuttua selkeältä, rastitin Suomi 24 -palstalla sitten hakukohteeksi naiset. Näin mutkattomasti asian käsittely ei sitten toki kaikkien läheisten kanssa mennyt.
Normien tahaton rikkominen, niiden kanssa taiteilu toisten mieliksi ja oman itseni ilmaisulle tilan etsiminen ovat minulle arkea autismikirjolla eläessäni. Nämä ilmiöt kuvaavat minua hyvin myös hieman erikoisena naisena.
Teksti: Reetta Tourunen
Kuva: Sini Rantanen
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 2/2020.