Pääkirjoitus: Yhdenvertaisuuslaista lääke syrjintää vastaan?
Minulle itselleni tämä vuosi 2015 on ollut uuden oppimisen aikaa. Oppiahan me kaikki haluamme ja kykenemme, kukin tavallamme. Oppimiseen on mahdollista kehittää myös uusia tapoja.
Suomen perustuslain 16 § takaa jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti perusopetuksen lisäksi myös muuta opetusta sekä kehittää itseään. Tämä oikeus ei toteudu tällä hetkellä kaikkien kohdalla. Mutta osataanko oikeutta vaatia riittävän painokkaasti?
Vuoden alusta voimaan tullut yhdenvertaisuuslaki tuo avuksi kättä pidempää. Laki kieltää välittömän (suoran) syrjinnän, välillisen (epäsuoran) syrjinnän, häirinnän, kohtuullisten mukautusten epäämisen sekä
ohjeen tai käskyn syrjiä jotakuta (www.yhdenvertaisuus.fi). Laki edellyttää viranomaisilta, työnantajilta ja koulutuksen järjestäjiltä suunnitelmaa yhdenvertaisuuden edistämisestä. Suunnitelman pohjaksi on tehtävä arvio, jossa on tarkasteltava yhdenvertaisuuden toteutumista ja tehtävä konkreettiset ehdotukset syrjinnän ehkäisemisestä, syrjintään puuttumisesta sekä yhdenvertaisuuden edistämisestä.
Vammaisten ihmisten asumispalveluihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseen yhdenvertaisuuslaki ei tarjoa kättä pidempää. Vammaisten asumispalvelut kuuluvat Suomessa hankintalain mukaisesti kilpailutettaviin
hankintoihin niissä tapauksissa, joissa kunta ei itse palvelua tuota. Eduskunta saa vielä tämän syksyn aikana käsiteltäväkseen hankintalain uudistuksen, jonka piiristä järjestöt eivät ole ponnisteluista huolimatta saaneet pudotettua pois vammaisten, vanhusten tai muiden haavoittuvien ihmisryhmien asumispalveluita. Suomea ja Iso-Britanniaa lukuun ottamatta muissa EU-maissa nämä palvelut on jätetty kilpailutuksen ulkopuolelle. Muualla se on ollut mahdollista, miksi ei siis meillä?
Ymmärrän julkisen talouden tasapainottamisen tarpeen, mutta pidän kyseenalaisena sitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oikeus itsenäiseen asumiseen ja oman näköiseen elämään, on alistettu kauppatavaraksi. Kilpailuttaminen tosiasiassa rajoittaa vammaisen ihmisen mahdollisuutta valita asuinpaikkansa ja/tai asuinpaikkakuntansa. Moni autismin kirjon henkilö jää jo tälläkin hetkellä vaille hänen tarpeisiinsa vastaavaa asumismuotoa ja joutuu jäämään asumaan vanhempiensa luokse tai laitokseen.
Kirjoittaja: Tarja Parviainen, Autismi- ja Aspergerliiton toiminnanjohtaja
Teksti ilmestyi pääkirjoituksena Autismi-lehden numerossa 4/2015
Ledare: Kan diskrimineringslagen råda bot på diskrimineringen?
Det här är årets sista nummer av tidskriften Autismi. För mig har det här året inneburit inlärning av mycket nytt. Vi vill och kan ju alla lära oss, var och en på sitt sätt. Vi kan också utveckla nya sätt att lära oss.
Finlands grundlags 16 § fastslår att alla ska ha lika möjligheter att enligt sin förmåga och sina särskilda behov få även annan än grundläggande utbildning samt att utveckla sig själv. Den rätten har alla inte i praktiken i dag. Men kan vi utkräva vår rätt med tillräckligt eftertryck?
Diskrimineringslagen som trädde i kraft vid årets början ger oss stöd i kampen. Lagen förbjuder direkt och indirekt diskriminering, trakasserier, vägran att göra rimliga anpassningar samt instruktioner eller befallningar att diskriminera (www.yhdenvertaisuus.fi). Lagen kräver att myndigheter, arbetsgivare och utbildningsanordnare har en plan för främjande av likabehandling. Som grund för planen ska man göra en bedömning av hur likabehandling uppnås och göra konkreta förslag på hur diskriminering ska förbyggas, hur man ska ingripa i sådan och hur likabehandling ska främjas.
Diskrimineringslagen erbjuder inte redskap för lösandet av problemen med boendeservice för funktionshindrade. Boendeservice för funktionshindrade hör i Finland enligt upphandlingslagen till de anskaffningar som ska konkurrensutsättas, i de fall där kommunen inte producerar servicen. Riksdagen får ännu i höst behandla en revision av upphandlingslagen, där organisationerna trots sina ansträngningar inte lyckats få bort boendeservicen för funktionshindrade, åldringar och andra sårbara människogrupper. I alla EU-länder utom Finland och Storbritannien har sådan service lämnats utanför konkurrensutsättningen. I andra länder har det varit möjligt, varför alltså inte hos oss?
Jag förstår behovet att balansera den offentliga ekonomin, men anser det tvivelaktigt att de mest sårbara människornas rätt till ett självständigt boende och ett personligt liv har gjorts till en handelsvara. Konkurrensutsättningen begränsar den funktionshindrades möjligheter att välja boningsställe och/eller boningsort. Många personer med autismspektrumtillstånd har i dag inte möjlighet till en boendeform som svarar på hans eller hennes behov och måste därför bo hos sina föräldrar eller på anstalt.
Tarja Parviainen,
verksamhetsledare
Autism- och Aspergerförbundet rf