Rooleja ja identiteettejä
Havahduin ajatukseen siitä, kuinka monessa eri roolissa ihminen saattaa elämänsä aikana olla. Osa tulee annettuna, kuten vaikkapa lapsen tai aikuisen rooli. Toisia taas on opeteltava, kuten ammattiroolia tai vanhemman roolia.
Rooli on sosiologian käsite, jonka sanakirjamääritelmä on ”yksilön sosiaaliseen asemaan kuuluva tyypillinen tai odotettu käyttäytyminen”. Joitakin rooleja joutuu siis opettelemaan sosiaalisen selviytymisen vuoksi.
Identiteetti on puolestaan sitä, minkälaiseksi koemme itsemme eli eräänlainen sisäinen kuva itsestämme. Sanakirjan mukaan ”henkilöys”. Voisi ehkä ajatella, että identiteettimme ohjaa ainakin jossain määrin sitä, minkälaisiin rooleihin elämässä päädymme.
Ihmisen identiteetin muodostumiseen vaikuttavat sisäisten tekijöiden lisäksi monet ulkoiset tekijät. Ihminen peilaa itseään muihin ihmisiin ja ympäristöön. Entä jos maailma vaikuttaa kaoottiselta ja kaikki muut ihmiset omituisilta? Minkälaiseksi oma identiteetti silloin muodostuu?
Vasta aikuisena saatu Asperger-diagnoosi voi keikauttaa identiteetin päälaelleen. Osalle diagnoosi on helpotus, koska he sanovat vihdoin ymmärtävänsä, että kaikki muut eivät käyttäydykään kummallisesti, vaan he itse. He ymmärtävät diagnoosinsa vaikutuksen identiteettiinsä. Yhdistyksemme WAAD-tapahtumassa vaikuttavasti puhunut kokemusosaaja Minttu Aalto piti diagnoosia tärkeänä, koska sen saatuaan hänellä oli ”lista asioista, jotka ovat vialla”. Vihdoinkin hän tiesi, mistä hänen tietynlaiset reaktionsa johtuvat ja hän pystyi vaikuttamaan niihin.
Toiset taas eivät missään nimessä joko halua diagnoosia tai leimautumisen pelossa ainakaan paljastaa sitä. Ystäväni poika on keskeyttänyt kolme tutkintoa Aspergerin oireyhtymästä johtuvien ongelmien vuoksi, mutta ei suostu paljastamaan diagnoosiaan, vaikka saisi sitä kautta helpotusta opiskeluunsa ja todennäköisesti tutkinnon suoritettua. Sama poika sanoi jo pikkupoikana vanhemmilleen, ettei ole heidän poikansa. Kun häneltä kysyttiin, miksi hän niin ajattelee, ainoa vastaus oli, että ”te ette ole minun vanhempiani”. Ehkä poika koki jo tuolloin olevansa erilainen.
Lähestyvä diagnoosiluokituksen muutos on jo etukäteen saanut osan Asperger-henkilöistä pohtimaan identiteettiään: mikä minä sitten olen, kun Asperger diagnoosina katoaa? Voi olla, ettei muutos vaikuta arkeen mitenkään, mutta pohdinnan voi ymmärtää, jos Asperger on määrittänyt ja selittänyt henkilön identiteettiä pitkään.
Erilaisuuden tunne ja neurotyypillisten maailma monimutkaisine sosiaalisine sääntöineen ovat saaneet jotkut Asperger-henkilöt omaksumaan myös identiteettinsä vastaisia rooleja. Koulutyttö on välttänyt ulkopuoliseksi jäämisen ”varastamalla” luokkatoverin identiteetin eli matkimalla hänen käytöstään. Aikuinen voi opetella työpaikan käyttäytymissäännöt ja mennä puoliväkisin kahvitauollekin, vaikka kokee tilanteen ahdistavaksi.
Kuinka moni neurotyypillinen henkilö osaa edes kuvitella, miltä tuntuu olla hukassa identiteettinsä kanssa tai toimia sen vastaisesti? Vasta tutustuttuani Asperger-henkilöihin ja kuultuani heidän elämäntarinoitaan olen ehkä hitusen verran alkanut ymmärtää, miten valtavan työlästä on opetella esimerkiksi itselle täysin käsittämättömiä sosiaalisia sääntöjä. Nostan hattua jokaiselle, joka siihen pystyy ja kiitän ymmärrykseni lisäämisestä ja maailmankuvani laajentamisesta.
Kirjoittaja: Riitta Nykänen, autistisen nuoren miehen äiti, yhdistysaktiivi ja vertaisosaaja
Kirjoitus ilmestyi Autismi-lehden numerossa 2/2017 kolumnissa Kirjon kirvoittamaa.