Syöminen voi olla turvallinen rutiini
Työssäni autismikirjon henkilöiden ja heidän läheistensä kanssa ratkomme monia käyttäytymisen haasteita tai erityisyyksiä. Usein toistuva aihe on syömiseen liittyvät ongelmat.
Ruoka, ruokailu ja siihen liittyvät pulmat puhututtavat, sillä kyse on yhdestä tärkeimmästä asiasta nukkumisen ja liikunnan rinnalla.
Ravinnonsaannin lisäksi syömiseen liittyy monta arvokasta elementtiä: ruokailurytmi, makutottumukset (synnynnäiset sekä niiden kehittyminen ja muuttuminen), syömmekö monipuolisesti ja terveellisesti, yhdessä syöminen ja siihen liittyvä ruokailun vuorovaikutteisuus sekä ruokasanasto, puheemme ruokaan ja sen merkitykseen liittyen.
Suhde ruokaan
Autismikirjolla tyypillistä on erikoinen kiinnostus suhteessa ruokaan tai kiinnostuksen puute. Joillekin lapsille pureskelu on vaikeaa. Joillekin ruoan koostumus ja tuntuma suussa on haaste. Jonkun on hankala tunnistaa kehon tuntemuksia, kuten nälkää ja janoa.
Joku taasen tahtoo vältellä meluista ruokailuhetkeä tai siihen liittyvää kuormittavaa vuorovaikutusta. Hajut, maut, äänet ja jatkuvat muutokset (lähes joka päivä eri ruokaa), kummallisen näköiset ruoat, ruokien oudot nimet – kaikki tämä saattaa tulla ongelmaksi yksilöllisesti varioiden.
”Voimmeko hyväksyä?”
Autismikirjon ihmisillä on useinkin ongelmia ruoan kanssa ja läheisillä ongelmia tämän käyttäytymisen kanssa. Voimmeko hyväksyä sen, että henkilö syö vain vaaleita ruokia, aina samoja ruokia, ruokansa mieluummin kylmänä kuin kuumana?
” Tää on pakkomielle: paino. Pitää olla tietynlainen, ettei oo erilainen.”
Voimmeko todeta tämän tuottavan heille selkeyttä, rauhaa ja turvaa? Voimmeko sietää sormilla syömisen, kun ruokia pitää voida koskettaa ennen suuhun laittamista? Tai sen, että ruokalajit eivät saa koskettaa toisiaan, sillä silloin ainekset menevät sekaisin. Voiko niitä syödä yksi ainesosa kerrallaan? Voimmeko luottaa siihen, että iän myötä ruokavalio laajentuu ja tämä lapsuuden murhe voi poistua itsestään?
Se, mitä ainakin ammattilaisina tai autismikirjon henkilön läheisinä voimme tehdä, on lopettaa pakottaminen, maanittelu, ruoan kieltämisellä rankaiseminen, ”syö sitten kun on nälässä” -asenne. Kyse ei ole käyttäytymisongelmasta, jos emme siitä sellaista tee, ja jos taustalla on selkeästi myös aistipoikkeavuudet. Pelko ruokiin tai ruokailuhetkeen liittyen ei pakottamalla poistu. Toki asteittain voi totutella, mutta henkilön pitää olla siihen motivoitunut. Se tehdään rennossa, rauhallisessa ja kannustavassa hengessä pienin askelin.
”Syöminen on kauheinta silloin, kun on puhetta, aistit, melu, sosiaalisuus. Sitä vaan alkaa vältteleen ja ahmii sitten yksin ja salaa.”
Läheisillä on usein huoli valikoivasta syömisestä, liian vähän syömisestä, poikkeavista ruokailutavoista ja epäsäännöllisestä syömisrytmistä. Ruoasta saattaa tulla ”riidan” aihe tai ainakin syvän huolen aihe kodeissa ja kouluissa. Monesti ruokailusta ”kieltäytyminen” saatetaan kokea valtataisteluna, joka kuumentaa lisää tunteita. Syömisongelmien taustalla olevia syitä on syytä ajan kanssa laaja-alaisesti pohtia ja etsiä ilman pikatulkintoja. Mikä on siis käyttäytymisen funktio?
Syömishäiriöt
Teen töitä autismikirjon naisten ja tyttöjen psykoterapeuttina. Työssäni kohtaan myös diagnoosin syömishäiriö. Silloin kyse on muustakin kuin edellä kuvatusta. Laihuushäiriö (anorexia nervosa), bulimia eli säännöllinen ahmiminen ja tyhjentäminen sekä kaikenlainen energiansaannin rajoittaminen, alhainen paino, pelko painon nousemisesta ja lihavuudesta, pakkoliikunta sekä häiriintynyt kokemus omasta painosta ovat oireita, joita tällöin mietimme. Joillain on myös ruoaksi tarkoittamattomien aineiden syömistä, ruoan märehtimistä tai ruoan ja syömisen välttämistä niin, että he ajautuvat ravitsemuspuutostilaan.
”Syöminen on ainut asia, mitä mää pystyin kontrolloimaan, kun kaikki muu on vaan kaaosta. Tunteiden tunnistaminen on niin vaikeaa. Mä en tunnista niitä itsessäni ja muissa.”
Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, jotka ovat yleisiä nuorilla ja nuorilla aikuisilla naisilla. Laihuushäiriötä esiintyy naisten keskuudessa 0,3-2,2%:lla ja bulimiaa 1-1,5%:lla naisten keskuudessa. Häiriöön sairastutaan yleensä 12-24 vuoden iässä. Altistavia tekijöitä ovat mm. perfektionismi, jäykkyys, sisäänpäin kääntyneisyys, itsetunto-ongelmat, pakko-oireiset piirteet, ympäristön paineet ja vaatimukset sekä ihmissuhdeongelmat. Syömishäiriöiden laukaisijana ja toisaalta myös seurauksena on usein masennus ja ahdistuneisuus.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Keskeisin työväline minulla kognitiivisen käyttäytymisterapian terapeuttina on käyttäytymisen analysointi. Mietimme ja visualisoimme asiakkaan kanssa yhdessä ajatusten-tunteiden-kehon-käyttäytymisen ketjuja. Tämän lisäksi päiväkirjat tukevat itsehavainnointia. Lomakkeelle kirjataan mitä söit tai joit, missä, ahmitko/ oksensitko, mitä tunteita tai ajatuksia huomasit. Harjoittelemme säännöllistä syömistä muokaten ruokailurytmiä osana päiväjärjestystä. Asiakas valitsee, mitä hän syö.
”Aina sama kauppa, samaa ruokaa, ettei kuormitu. Aina nuudelit, kun ei ole voimavaroja.”
Lisäksi keskitymme tunnetaitojen harjoitteluun, tunteiden hallintaan. Negatiiviselta tuntuvia tunteita voi hallita muullakin tavalla kuin syömällä. Ajatustapoja muokkaamme joustavammiksi mm. harjoitellen ajatuksista irti päästämistä. Ajatuksethan ovat vain ajatuksia. Kaikin tavoin keskiössä on psykologisen joustavuuden lisääminen.
Tutkimme yhdessä asiakkaan kehonkuvaa, syömiseen liittyviä ”sääntöjä”, mitä ruokia hän välttää ja voisiko näitä ”sääntöjä” jotenkin rikkoa. Lisäksi selvittelemme ketjuja, jotka johtavat syömiseen tai syömättömyyteen. Ongelmanratkaisu- ja sosiaalisia taitoja harjoitellaan yhdessä. Keskeistä on muutosmotivaation herättely motivoivan haastattelun keinoin.
Asiakkaiden aatoksia
Lopuksi ääneen pääsevät aiheen asiantuntijat, asiakkaani autismikirjolla, jotka ovat kuvanneet aiheeseen liittyen seuraavanlaisia ajatuksia:
– Ruoassa oli kerran yksi pieni möykky. Sellaista ruokaa en syö enää ikinä.
– Kaikki kysyy, että miksi teet tollain, se vahingoittaa sua. En osaa vastata miksi kysymyksiin.
– Rentoutuminen on niin vaikeeta, ei onnistu. Vaan liikunta poistaa ahdistusta. Sitten tulee pakkomielle liikkua.
– Tärkee oppia tunnistamaan tunteita itsessä ja muissa ihmisissä. Ja että alkaa puhumaan tunteistaan. Sitten niille voi tehdä jotain. Sitten elämä ei tunnu niin kaoottiselta enää. Sit voi alkaa hyväksymään, että mää oon tällainen kun oon.
*Tämä artikkeli on kirjoitettu työkokemuksen sekä asiakkailta ja heidän läheisiltään opittujen havaintojen pohjalta, eikä perustu tieteelliseen tutkimukseen tai yksittäisiin lähteisiin.
Kirjoittaja Sari Kujanpää on tehnyt 25 vuotta töitä autismikirjon henkilöiden kanssa. Hän toimii tällä hetkellä psykologina ja kognitiivisen käyttäytymiseterapian psykoterapeuttina neuropsykiatrisesti oirehtivien henkilöiden parissa Jyväskylässä. Lisäksi Sari on psykoterapiakouluttaja ja työnohjaaja.
Teksti ilmestyi Autismi-lehdessä 2/2017.
Aiheeseen liittyvää
