Tähtäimessä kirjailijan ura
Miika Manninen on nuori mies, joka uskaltaa unelmoida ja suunnitella rohkeasti elämäänsä. Hän haluaisi ryhtyä tietokirjailijaksi ja esiintyä TV:ssä valovoimaisena juontajana. Toiveissa on myös oman perheen perustaminen.
Mutta kelataanpa filmirullaa vähän taaksepäin. Manninen ja hänen kaksoisveljensä syntyivät vuonna 2000 tammikuussa pienipainoisina keskosina. Mannisen äiti kiinnitti huomiota Miikan erityisyyteen jo varhaisessa iässä. He kävivät Riihimäen kaupungin perheneuvolassa juttelemassa pojan poikkeavasta käyttäytymisestä ilman sen kummempia tuloksia. Kun Manninen joutui viisivuotiaana Hämeenlinnan lastenpsykiatriseen yksikköön psykoottisten oireiden, pakko-oireiden sekä ahdistuneisuuden takia, hän pääsi tarkempiin tutkimuksiin ja hänellä diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä.
Pari vuotta myöhemmin diagnoosi purettiin hetkeksi, sillä Mannisella epäiltiin ei-kielellistä oppimisvaikeutta. Alakoulun aikana Asperger-diagnoosi kuitenkin palautettiin. Manninen kertoo myös hankalista kokemuksista useiden häntä hoitaneiden lääkäreiden kanssa, jotka eivät ole perehtyneet hänen tilanteeseensa riittävän hyvin. Se on johtanut erilaisiin väärinymmärryksiin.
Manninen arvostelee tapaa, jolla sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat veivanneet hänen diagnoosejaan ees taas, sen sijaan että keskittyisivät ihmisen aitoihin tuen tarpeisiin.
– Luulisi heillä olevan parempaakin tekemistä meidän erityistä tukea tarvitsevien eteen kuin pohtia, että mikä tarkka diagnoosi esimerkiksi minulla on. Sillä ei diagnoosi ole se ihminen, vaan kaikki ovat kuitenkin myös omia yksilöitään ja persooniaan, myös eri diagnoosien sisällä.
Kokemukset ammattilaisten kanssa eivät ole kuitenkaan pelkästään negatiivisia. Manninen kävi kahdeksan vuotta Hämeenlinnassa toimintaterapeutilla toiminta- ja psykoterapiassa. Hänen kanssaan Miikan ja hänen vanhempiensa yhteistyö soljui alusta lähtien.
– Siellä terapiassa opin hyväksymään oman erityisyyteni ja tunnistamaan omat vahvuuteni, Manninen kertoo yhteistyön hedelmistä.
Päivänpolitiikkaa ja kuninkaallisia
Manninen kokee, että hänen hyvä muistinsa on autismikirjon ansiota. Hän pystyy omaksumaan paljon tietoa aiheista, jotka häntä kiinnostavat. Esimerkiksi hän muistaa ulkoa kaikki Suomen hallituksen nykyiset ministerit ja kuka on ollut missäkin tehtävissä 2000-luvulla politiikan huipulla Suomessa. Manninen luetteleekin erityisen kiinnostuksen kohteitaan (ekkoja) – kotimaan päivänpolitiikka, Euroopan eri maiden kuninkaalliset, luova kirjoittaminen sekä kotimaiset televisio-ohjelmat. Näistä aiheista hän voisi kertoa loputtomiin.
– Luova kirjoittaminen on ekkon lisäksi myös vahvuuteni. Osaan kirjoittaa omia tarinoita ja tekstejä hyvin ja sujuvasti sekä kieliopillisesti oikein, hän lisää.
Aistipuolelta Manninen tuo esiin kuuloaistin herkkyyden. Kovat äänet tuntuvat usein pahalta. Yläasteaikana Mannisella oli hankalia vaiheita. Hän sai koulupäivien jälkeen raivokohtauksia, kun koulupäivän kuormitus ja pinnistely purkautuivat turvallisessa ympäristössä. Lisäksi hänellä on ollut lapsesta asti haastetta käsi-silmä -koordinaatiossa ja avaruudellisessa hahmotuksessa.
– Käsityön tunnit ja liikuntatunnit olivat minulle alakoulussa ja yläasteella vaikeita ja en niistä koskaan pitänyt. Yläkoulusta Riihimäeltä minulla on kuitenkin paljon hyviä muistoja. Esimerkiksi kahdeksannen ja yhdeksännen luokan ilmaisutaidon tunneilla tekemiäni asioita muistan edelleen.
Puutarhurin opinnot ammatillisena erityisopetuksena Kiipulan ammattiopistossa Janakkalassa sujuivat pääasiallisesti hyvin. Puutarha-alan teoriaa sekä tietoa eri kasveista hän painoi mieleen pienellä vaivalla, mutta käytännön töissä avun tarve oli suuri.
– Tarvitsin paljon ohjausta eri puutarha-alan työtehtävissä, juurikin sen avaruudellisen hahmotuksen vaikeuteni takia. Minä viihdyin kuitenkin kovasti siellä ammattikoulussani Kiipulassa. Se tontti on aivan ihana.
Kohti unelmiaan
Kaksi vuotta sitten tapahtui iso muutos Mannisen elämässä: hän muutti ammattiopintojen aikana itsenäisesti asumaan. Nykyään hän asuu tuetusti vuokrayksiössä Riihimäellä. Kolmesti viikossa hänellä käy kotonaan kaupungin asumisenohjaajia, joiden kanssa hän lenkkeilee ja jotka tukevat häntä kotitöiden tekemisessä. Vanhempiaan Manninen tapaa viikoittain.
Nuorella miehellä on tulevaisuuden varalle konkreettisia haaveita. Ensimmäinen liittyy hänen erityisen kiinnostuksen kohteeseensa: Manninen haaveilee kirjailijan ammatista ja oman tietokirjansa julkaisemisesta jonain päivänä. Hän etsii mahdollisuuksia julkaista tekstejään ja kehittyä kirjoittajana.
– Toivon, että joku kustantaja kenties vielä joskus tulevaisuudessa kiinnostuisi minusta, kirjoittamisessa lahjakkaasta Asperger-nuoresta, ja saisin tehdä kaikkia hienoja kirjailijan projekteja.
Useamman vuoden unelmana on ollut myös oman naisystävän löytäminen ja perheen perustaminen. Myös jonkun lapsen kummina toimiminen on Mannisen haaveissa.
Samaten suuri haave on radio- ja televisiojuontajana toimiminen.
– Juontaisin ja käsikirjoittaisin erilaisia ohjelmia, ja erityisesti ohjelmaa, jossa minä valovoimaisena juontajana haastattelisin erilaisia tukea tarvitsevia ja vammaisia ihmisiä heidän tarinoistaan.
Asiat nyt hyvin
Tällä hetkellä asiat Mannisen elämässä ovat mallillaan. Hän on saanut Kelalta työkyvyttömyyseläkkeen, joka turvaa hänen toimeentulonsa, mutta Manninen ei aio jäädä toimettomaksi. Hän käy kolme kertaa viikossa vammaispalvelun työkeskuksessa työtoiminnassa, ja haku avotyöpaikan tai tuetun työpaikan löytämiseksi on päällä.
– Olen kiitollinen tästä omasta kivasta kodistani ja ennen kaikkea siitä, että elämässäni on asiat nyt hyvin huolimatta tästä koronaviruksen tilanteesta, joka on iskenyt moniin ihmisiin paljon pahemmin kuin minun elämääni.
Manninen haluaa omalla esimerkillään kannustaa muitakin autismikirjon ihmisiä unelmoimaan isosti ja elämään täysipainoista elämää diagnooseista huolimatta.
– Uskokaa itseenne ja eläkää mahdollisimman omannäköistä elämää sekä tehkää niitä asioita mitä rakastatte! Uskaltakaa unelmoida sekä suunnitella rohkeasti omaa elämäänne.
Teksti: Helin Vesala
Kuva: Auli Laine
Miika Mannisen kirjoittama tarina: Vanhan kuusen tarina
Riihimäellä erään rikkaan perheen kotiin ostettiin vanha joulukuusi. Sen perheen äiti oli nimeltään Melissa ja hän oli erittäin tiukka, ankara, ahne ja valittava ihminen. Melissa ei pitänyt joulusta ollenkaan. Hän osti joulukuusen vain, koska hänen viisi tytärtään halusivat heille joulukuusen kotiin. Melissa vihasi joulua, koska hänen äitinsä oli hänen lapsuudessaan pakottanut hänet syömään niitäkin jouluruokia, joista hän ei silloinkaan pitänyt.
Eräänä aamuna Melissa oli ostanut joulukuusen kirpputorilta. Hän ajatteli mielessään: “Onpas tämä ruma
kuusi, minä niin vihaan joulukuusia!” Kirpputorin kassalla myyjä sanoi Melissalle: “Hyvä rouva, tämän kuusen mukana tulee lappu, johon sen aiemmat omistajat ovat kukin vuorollaan kirjoittaneet kuusen tarinaa.”
Jouluaattoaamuna Melissa suuttui jostain lapsilleen puhelimessa ja nappasi kuusen mukana tulleen lapun
käteensä ja aikoi repiä sen. Sitten hän kuitenkin hengitti hetken syvään ja laski kymmeneen. Hän luki lapusta: “Tämän kuusen ensimmäinen omistaja olen minä arkeologian professori Satu Lottonen.” Melissa jatkoi lapun lukemista ja huomasi, että vanha tekojoulukuusi oli ollut jo 70 vuotta käytössä eri perheillä ja yksin elävillä ihmisillä, nuorilla ja vanhoilla, hyväsydämisillä ja ilkeillä ihmisillä.
Lukiessaan vanhan joulukuusen tarinaa sen mukana tulleesta lapusta Melissa tunsi piston sydämessään. Hän tunsi myös huonoa omatuntoa siitä, että oli alkanut vihaamaan joulua lapsuuden kokemuksiensa takia. Hän odotti, että hänen viisi tytärtään tulivat kotiin mummolasta eli Melissan entisen miehen äidin luota. Hänen tyttärensä kertoivat, että heistä oli ollut mukavaa olla yökylässä mummonsa luona.
Melissa jatkoi jouluaaton iltana vanhan kuusen tarinan lukemista. Hän huomasi, että kyseinen joulukuusi oli ollut myös sellaisissa perheissä, joissa lapsilla oli ollut huonot oltavat. Toisaalta vanha tekojoulukuusi oli ollut myös eräällä vanhalla pariskunnalla, joka oli kirjoittanut lappuun: “Me laitamme huomenna kuusen alle joululahjat lapsenlapsiamme varten. He varmasti ilahtuvat niistä lahjoista.”
Luettuaan vanhan kuusen tarinaa sen mukana tulleesta kirjeestä Melissa oppi rakastamaan joulua ja etenkin ostamaansa vanhaa joulukuusta. Hän saisi viettää vielä monta iloista joulua vanhan joulukuusensa kanssa. Melissa myös kirjoitti sen tarinaa lappuun tulevia, mahdollisia omistajia varten.
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 4/2020.