Toiveena tilat, joissa voimme hyvin
Ohjaustyössä vastaani on tullut lausahdus ”se joustaa, joka pystyy”. Kuvaus liittyy monesti vuorovaikutustilanteisiin, joissa vastapuoli on hyvin kuormittunut. Mielestäni kyseiseen lausahdukseen sisältyy paljon viisautta ja taitoa lukea tilannetta. On myös hyvä pitää mielessä, ettei ulospäin useinkaan näy, miten paljon vastapuoli on jo joustanut.
Samaan aikaan pohdin, miksi tilojen aistiesteettömyyden kohdalla joustamisen vaade kohdistuu usein heihin, joille ympäristön aistiärsykkeet ovat erityisen kuormittavia. Tätä vaadetta saatetaan perustella sillä, että ”maailma nyt vain on ärsykkeinen paikka”, ja seuraavassa lauseessa jo painotetaan siedättymisen tärkeyttä – vieläpä mitä nuorempana, sen parempi.
Tietyllä tapaa nämä keskustelut kertovat, ettei aistikuormituksen kokonaisvaltaisuutta vielä ymmärretä riittävästi. Kenties keskustelut myös pohjaavat ajatukselle, että tilanne on muuttumaton ja helpoimmalla pääsee, kun vain hyväksyy nykyajan ärsykekylläisyyden. Itse haluan kuitenkin ajatella, että voimme jokainen osaltamme vaikuttaa siihen, millaisia tiloja luomme ja miten omassa toiminnassamme huomioimme vastapuolen mahdollisen aistikuormituksen.
Erilaiset kokemukset ja tarpeet esille – avuksi sähköinen kartoitustyökalu
On yllättävää, miten vähän aistiystävällisistä ympäristöistä puhutaan. Asiaa saattaa selittää se, miten herkästi turrumme aistikuormitukseen. On myös hyvä huomioida, että olemme kukin eläneet vain omien aistiemme kanssa emmekä tiedä, miten muut kokevat samaiset aistiärsykkeet.
Kun vihdoin saamme kiinni aistikuormittumisesta – omasta tai toisen – saattaa herätä hieman tuskaiseltakin tuntuva kysymys: ”siis näinkö isosti aistikuormitus vaikuttaa jaksamiseen?!”. Toisaalta tiloja ja toimintakulttuuria muokatessa ollaan ratkaisuiden äärellä: kun aistikuormitusta saadaan vähennettyä, voimavaroja vapautuu johonkin muuhun.
Aistiesteettömyyden kehittäminen tarkoittaa paitsi tilojen muokkausta myös toimintakulttuurien kehittämistä.
Miten tiloja sitten muokataan aistiesteettömään suuntaan? Koska koemme tilat niin eri tavoin, voi olla vaikeaa kysyä oikeanlaisia kysymyksiä; sellaisia, jotka auttaisivat tunnistamaan aistikuormituksen lähteitä. Siksi tarvitsemmekin apuvälineitä ympäristöjen aistiystävällisyyden kartoittamiseen ja edistämiseen.
Satakunnan ammattikorkeakoulussa on tehty pitkään töitä aistiesteettömyyden parissa ja kehitystyön tuloksena on syntynyt sähköinen tilojen aistiesteettömyyden kartoitustyökalu, joka on maksutta käytettävissä osoitteessa https://aistiesteettomyys.web.app/.
Helppokäyttöinen web-sovellus ohjaa käyttäjiä kiinnittämään huomiota tilojen keskeisimpiin aistikuormituksen lähteisiin ja kokoaa vastausten pohjalta yhteenvetoa tilojen merkittävimmistä aistikuormituksen tuottajista. Lisäksi kartoitustyökalu on käännetty englanniksi, jotta yhä useampien on mahdollista ottaa se käyttöön.
Lapsille suunnattu kartoitustyökalu
Alkuperäinen aistiesteettömyyden kartoitustyökalu luotiin nuorille ja aikuisille. Lasten kokemukset ympäristön aistikuormituksesta ovat kuitenkin yhtä tärkeitä ja nyt ensimmäinen versio 6–12-vuotiaille suunnatusta kevyemmästä ja leikillisemmästä kartoitustyökalusta on käytettävissä. Tämä nuoremmille käyttäjille suunnattu työkalu löytyy osoitteesta https://lasten-aistiesteettomyys.web.app/.
Lapsille suunnattua työkalua kehitettäessä avautui hieno mahdollisuus kuulla lasten kokemuksia erityisesti koulujen ja päiväkotien aistimaailmasta. Mielestäni herättelevää oli, miten paljon meillä on lapsia, jotka eivät pysty esimerkiksi syömään koulujen tai päiväkotien hälyisissä ruokaloissa. Samoin wc-käynnit yhteisvessoissa saatettiin kokea jännittävinä, ja lapset toivoivatkin vessatiloja, joissa olisi oma rauha.
Oppilaat tunnistivat sen, etteivät aina kaipaa välitunnilta vireystilan nostoa vaan maadoittumista ja voimien keräämistä.
Koululaisista moni puolestaan kuvasi, miten esimerkiksi välituntitekemiset oli suunniteltu pitkälti liikunnasta pitäville. Lapset kaipasivatkin välitunneille rauhoittavaa tekemistä kuten lukemista, piirtelyä, ristikoita tai mahdollisuutta keinua pidempään. Lapset myös kuvasivat, että edellä mainitut tekemiset sopivat myös niille oppilaille, jotka eivät välitunnilla kaipaa tai löydä seuraa.
Kaiken kaikkiaan oli puhuttelevaa, miten hienosti oppilaat tunnistivat sen, etteivät aina kaipaa välitunnilta vireystilan nostoa vaan maadottumista ja voimien keräämistä. Ehkä tässä kohden voisimme aikuisinakin pohtia, millaisia taukoja kaipaamme omaan arkeemme ja milloin uskallamme ottaa itsellemme hetken aistirauhaa.
Yhteiset tilat, yhteinen asia
Aistiesteettömyyden edistäminen ei ole vain raha- vaan myös osaamiskysymys. On uskallettava nostaa esille, miten eri tavoin saatamme kokea samatkin tilat ja tekemiset. Aistiesteettömyyden kehitystyössä itseäni puhutteli se, miten merkityksellisenä jo pienet lapset pitivät aikuisten ymmärtävää ja lempeää suhtautumista – sitä, että vastapuoli ymmärtää, miten paljon toinen ehkä joutuu ponnistelemaan aistikuormitteisissa ympäristöissä ja miten tärkeää on, että vastapuoli osaa oikeissa kohdissa joustaa.
Haluan painottaa, että aistiesteettömyyden kehittäminen tarkoittaa paitsi tilojen muokkausta myös toimintakulttuurien kehittämistä. Toivon, että aistiesteettömyyden kartoitustyökalut toimivat tärkeiden keskusteluiden käynnistäjinä ja laajemman yhteisen ymmärryksen luojina. Yhdessä toivottavasti voimme kehittää tiloja, joissa voimme kaikki paremmin.
Tietovinkki
Autismikirjon ihmisten näkökulmasta esteettömyyden ja saavutettavuuden parantaminen tarkoittaa huomion kiinnittämistä mm. kommunikoinnin, kanssakäymisen, ympäristön ja aistitoiminnan aiheuttamiin esteisiin.
Artikkeli on ilmestynyt Autismi-lehdessä 2/2024.