Taustalla vaikuttavat tekijät

Kukaan ei käyttäydy haastavasti ilman syytä. Haastavasti käyttäytyvällä henkilöllä itselläänkään ei välttämättä ole kykyä tunnistaa ja ilmaista käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tekijöitä ja käyttäytymisen syitä. Haastavaan käyttäytymisen taustalla olevia tekijöitä voi olla lukuisia, mutta niiden tunnistaminen ja niihin vaikuttaminen on avaintekijä haastavan käyttäytymisen vähentämisessä ja ennaltaehkäisyssä.

Kommunikaatio

Kommunikaatiolla tarkoitetaan tietoista vuorovaikutusta, jossa ihmiset ilmaisevat, vastaanottavat ja tulkitsevat viestejä. Yleisimmin tämä kommunikaatio tapahtuu puheella, jota eleet, ilmeet, äänensävyt ja toiminta tukevat. Kommunikaation väline voi olla myös jokin muu kuin puhe. Puhetta voidaan tukea tai se voidaan korvata kokonaan jollakin puhetta tukevalla tai korvaavalla keinolla eli AAC-keinolla (Alternative and Augmentative Communication). AAC-keinoja ovat esimerkiksi viittomat ja erilaiset kuvakommunikaatiojärjestelmät.

Kommunikointiin tarvitaan:

• kykyä olla kontaktissa keskustelukumppanin kanssa, vuorotella ja olla vuorovaikutuksessa
• kyky vastaanottaa muiden viestit eri aistikanavien kautta
• kielellinen kyky tuottaa viestejä sekä tulkita muiden viestejä
• keino tuottaa viestejä
• kyky käyttää kommunikaatiokeinoa ja välittää viestejä sen avulla

Kommunikaatiovaikeuksien syyt

Kommunikaation vaikeutumiseen voi olla monia syitä. Kontaktissa olemista voi vaikeuttaa esimerkiksi autismin kirjon erityisvaikeudet. Kielenkehityksen vaikeudet, kuten dysfasia, tai kehitysvammaisuus voivat vaikuttaa henkilön kielellisiin kykyihin. Motoriset vaikeudet puheentuotossa voivat vaikeuttaa viestien tuottamista merkitsevästi. Lisäksi erilaiset muut vammat, kuten kuulo- tai näkövammat, voivat myös hankaloittaa henkilön kommunikaatiomahdollisuuksia.

Kykyyn kommunikoida vaaditaan kolme pääasiaa: väline, kivijalat ja ydintaidot eli kielen käyttötarkoitukset. Edellisten ollessa hallussa, myös motivaatio kommunikoida kasvaa. Kommunikaation ydintaidoilla tarkoitetaan henkilön taitoa käyttää kommunikaatiota eri tavoin. Pyytäminen, avun pyytäminen, kieltäytyminen, myöntyminen, elintärkeiden ohjeiden noudattaminen, päiväjärjestyksen noudattaminen ja siirtymistä suoriutuminen ovat ihmiselle elintärkeitä kommunikaatiotaitoja, joita ilman kommunikaatio ei onnistu. Onnistunut kommunikointi vaatii käyttäjältään lisäksi kivijalkoja eli aloitteellisuutta, kohdentamista ja sinnikkyyttä. (Nivarpää-Hulkki, Tanskanen, Tarpila 2012). Oikein valittu ja hallittu väline on ilmaisun ja ymmärtämisen väline. Kommunikaation väline, tulisi olla niin itsenäisesti käytettävä (sisällön tuottaminen), ymmärrettävä, tarkka, tehokas ja sosiaalisesti hyväksyttävä, että henkilö kykenee sen avulla ilmaisemaan itseään, ymmärtämään muita ja tulla ymmärretyksi ajasta, paikasta ja kumppanista riippumatta.

Ympäristön tuki

Henkilöillä, joilla on vaikeuksia kommunikaatiossaan eivätkä pysty itsenäisesti ilmaisemaan itseään, on oikeus ympäristönsä antamaan tukeen. Tuen määrä ja muoto määräytyvät yksilöllisesti. Oikeutta kommunikointiin ei voi evätä henkilöltä hänen vammansa tai erityisvaikeutensa laadun tai vaikeuden vuoksi.

Kaikki kieli opitaan vuorovaikutuksessa ja niin myös puhetta tukeva tai korvaava kommunikaatio vaatii taitavamman käyttäjän esimerkin tullakseen opituksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ympäristön ihmiset mallittavat kommunikaation tukivälineen käyttöä tukea tarvitsevalle henkilölle eli käyttävät tukivälinettä myös oman ilmaisunsa tukena.

Hyvän kommunikaatioympäristön rakentaminen on aina taitavamman kommunikoijan vastuulla. Kommunikaatioympäristön rakentaminen lähtee yksilöllisten tuen tarpeiden ja vahvuuksien tunnistamisesta sekä todellisesta molemminpuolisesta halusta kommunikoida ja sen ymmärtämisestä, mitä kommunikaatio on ja mihin sitä tarvitaan.

Vuorovaikutus

Vuorovaikutus on yhteyttä toiseen ihmiseen. Oikeankaltainen vuorovaikutus luo perustan hyvälle kommunikaatiolle. Ihmisillä on yksilöllinen tarve sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kanssakäymiseen. Vuorovaikutuksen tarve vaihtelee kuitenkin yksittäisellä henkilölläkin hetkestä toiseen. Henkilöillä, joilla on vaikeuksia vuorovaikutuksessa, on oikeus ympäristönsä antamaan tukeen. Oikeutta vuorovaikutukseen ei voi evätä henkilöltä hänen vammansa tai erityisvaikeutensa laadun tai vaikeuden vuoksi.

Vuorovaikutustaidot vaikuttavat siihen, miten yksilö toimii ryhmän jäsenenä. Vuorovaikutustaitoja ovat mm. kuuntelemisen ja havainnoinnin taidot, argumentointitaidot, taito osoittaa tukea, taito ottaa ja pitää puheenvuoroja, taito jatkaa toisen puheenvuorosta ja taito ylläpitää keskustelua. Myös tunnetaidot ja ryhmässä toimimisen ja viestimisen taidot ovat tärkeä osa vuorovaikutustaitoja. Tunnetaidoilla tarkoitetaan kykyä tunnistaa, ymmärtää, ilmaista ja kanavoida tunteita. Ryhmätaitoja ovat esimerkiksi ryhmän sääntöjen noudattaminen, muiden huomioiminen, ryhmädynamiikan tunnistaminen ja oman paikan löytyminen.

Vaikeuksia vuorovaikutuksessa?

Puutteelliset vuorovaikutustaidot saattavat estää sopivan sosiaalisen kanssakäymisen toteutumisen. Näin ollen puutteet vuorovaikutustaidoissa voivat heikentää henkilön elämänlaatua merkittävästi. Ympäristö on vastuussa siitä, että henkilölle tarjotaan mahdollisuus kommunikointiin ja vuorovaikutuksen sisältö on henkilöä kiinnostavaa.

Vuorovaikutustaitojen oppiminen

Vuorovaikutuksen oppiminen vaatii yhdessä olemista, yhdessä tekemistä ja yhdessä opettelemista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ympäristön ihmisten on mahdollistettava erityistä tukea tarvitsevalle henkilölle vuorovaikutustilanteita. Vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisen tulee tapahtua henkilön omassa luonnollisessa ympäristössään sekä hänen omissa arkipäivän tilanteissaan. Ohjaajan tai muun lähi-ihmisen tulee tuntea henkilölle sopivat kommunikointimenetelmät ja käyttää niitä aktiivisesti, jotta vuorovaikutuksen taitojen opetteleminen mahdollistuu.

Lähiympäristön ihmiset ovat keskeisessä asemassa vaikeimmin vammaisten henkilöiden vuorovaikutuksen tukemisessa, kuntoutuksessa ja arvioinnissa. Tärkeää on ottaa tietoisesti käyttöön vuorovaikutuskumppanin käyttämät keinot yksilölliset taidot ja tarpeet huomioiden. Vuorovaikutusympäristön parantamiseksi olisi tarkkailtava eri viestintäkanavien kautta tulevat kommunikaatioaloitteet ja vastata niihin. Havainnoimalla saadaan tietoa henkilöä motivoivista asioista.

Fyysinen hyvinvointi

Fyysinen hyvinvointi muodostuu fyysisestä suorituskyvystä, terveydentilasta ja elintavoista. Se rakentuu pitkälti riittävän liikunnan, ravinnon ja levon sekä fyysistä oloa tukevien tekijöiden varaan. Fyysinen hyvinvointi vaikuttaa yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Ongelmat fyysisessä olotilassa, kuten jatkuva kipu tai unenpuute saattavat aiheuttaa muutoksia käyttäytymisessä. Erityistä tukea tarvitsevan henkilön voi olla vaikeaa kohdentaa paikkaa, jossa tuntee kipua. Voi olla, että hän ei edes osaa nimetä kehostaan välittyviä ikäviä tuntemuksia kivuksi ja toisaalta vaikka kivun tunnistaisi, kommunikaatiovaikeudet voivat hankaloittaa siitä kertomista.

Terveys

Terveys määritellään fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi. Terveyteen vaikuttaa fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö ja terveys on koko ajan muuttuva. Terveys on henkilökohtaisesti koettua, ihminen voi tuntea itsensä terveeksi, vaikka saisi vaikeisiinkin sairauksiin hoitoa. Ihminen voi tarvita tukea muilta tiedostaakseen tai tunnistaakseen oman terveyden tilansa.

Liikunta

Terveyttä edistävässä liikunnassa tärkeää ovat säännönmukaisuus ja arkiset tavat. Liikuntaa voi lisätä arjessa pienillä valinnoilla, kuten kulkemalla rappusia hissin sijaan ja käyttämällä polkupyörää tai kulkemalla jalan auton ja bussin sijaan. Jo kauan on opetettu, että puoli tuntia jonkinlaista liikuntaa päivässä pitää kuntoa yllä. Fyysisen kunnon kohottamiseen tarvitaan tämän lisäksi puoli tuntia tehokkaampaa liikuntaa kolmesti viikossa. Aina tulee kuitenkin muistaa, että tarve liikuntaan on yksilöllinen.

Ravinto

Ravinnon merkitys ihmisen fyysiselle hyvinvoinnille on merkittävä. Terveellinen, säännöllinen ja monipuolinen ruoka takaa tarvittavan energian ja ravintoaineiden saannin. Ravitsemussuosituksissa on käytössä lautasmalli, jossa puolet lautasesta on kasviksia esimerkiksi salaatteina, raasteina tai keitettyinä. Salaattiin lisätään muutama tippa öljypohjaista salaattikastiketta. Neljännes lautasesta on perunaa, pastaa tai riisiä, toinen neljännes vähärasvaista ja vähäsuolaista kala-, kana- tai liharuokaa. Kasvisruokavaliossa liha korvataan pavuilla ja linsseillä. (www.terveyskirjasto.fi)

Uni

Ihmisellä on biologisesti määräytynyt tarve nukkua. Unen vaikutukset tukevat sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Merkittävä univaje aiheuttaa heikkenemisen aivojen tiedonkäsittelytoiminnoissa, mielialan laskua, stressiä sekä epäedullisia muutoksia sokeriaineenvaihdunnassa. Lisäksi puutteellinen uni vaikeuttaa oppimista, muistamisen vaikeuksia sekä luovaa ajattelua. Unenpuute aiheuttaa myös hormonitoiminnan muutoksia ja elimistön immuunipuolustuksen heikkenemistä eli elimistön altistumista tulehduksille. Myös ruokahalun säätely häiriintyy ja sen seurauksena ihminen lihoo ja riski jopa aikuistyypin diabetekseen kasvaa. (www.terveyskirjasto.fi)

Apuvälineet

Fyysiseen hyvinvointiin lasketaan tarvittaessa kuuluvaksi myös apuvälineet. Apuväline on laite, jonka tarkoituksena on lisätä tai ylläpitää välineen käyttäjän toimintakykyä silloin, kun toimintakyky on vamman tai sairauden vuoksi heikentynyt. Apuväline helpottaa ja mahdollistaa osallistumista erilaisiin toimintoihin elämän eri tilanteissa ja toiminnoissa, kuten liikkumisessa, pukeutumisessa, peseytymisessä, viestinnässä, kotitöissä ja opiskelussa. Apuvälineet mahdollistavat itsenäisemmän elämän (esimerkiksi pyörätuoli, tarttumapihdit, kommunikaatiovälineet) tai helpottavat tukea tarvitsevaa henkilöä auttavien ihmisten työtä (esimerkiksi nostolaite).

Ympäristön tuki

Erityistä tukea tarvitsevat henkilöt eivät välttämättä pysty itse huolehtimaan fyysisestä hyvinvoinnistaan. Lähi-ihmisten tulee huolehtia henkilön sopivasta ravinnon, liikunnan ja unen saamisesta, varmistettava elimistön poikkeustilojen (kuten tulehdukset, kivut ja haavat) hoito sekä tuettava itsenäistä suoriutumista päivittäisissä toiminnoissa. Tukea tarvitaan fyysisen toiminnan mahdollistamiseen, jotta henkilö voi liikkua ja toimia. Henkilön erityispiirteet on tunnistettava, jotta voidaan turvata hänen fyysinen hyvinvointinsa.
Liiton ikääntymisen sivut

Psyykkinen hyvinvointi

Käsitteenä psyykkinen toimintakyky on laaja ja sen rajaaminen on vaikeaa. Kysymys on ihmisen voimavaroista ja kyvystä selviytyä arjen haasteista sekä kriisitilanteista. Elämänhallintaan, mielenterveyteen ja psyykkiseen hyvinvointiin kuuluu tunteminen ja ajatteleminen sekä näihin liittyvät toiminnot. Henkilöllä tulisi olla kyky vastaanottaa ja käsitellä tietoa sekä kyky tuntea, kokea, suunnitella omaa elämäänsä ja taito tehdä ratkaisuja ja valintoja. Psyykkisesti toimintakykyinen henkilö pystyy muodostamaan käsityksen omasta itsestään ja ympäröivästä maailmasta, hän tuntee voivansa hyvin ja arvostaa itseään. Haastavia tilanteita voi syntyä, mikäli henkilö ei kykene selviytymään arjen tilanteista itsenäisesti tai hän ei pysty tekemään päätöksiä häneen itseensä liittyvissä asioissa. (Aalto, 26.1.2011).

Itsetunto

Psyykkinen hyvinvointi koostuu monesta toisiinsa vaikuttavasta tekijästä. Eräs merkittävimmistä tekijöistä on itsetunto. Se näyttäytyy esimerkiksi siinä, miten ihminen kokee suhteensa ympäristöön ja omiin vaikuttamismahdollisuuksiinsa. Oikeanlaisen ympäristön merkitys ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille on suuri. Useimmiten haastava käyttäytyminen vähenee henkilön yksilöllisten tarpeiden huomioimisen myötä.

Tyytyväisyys omaan elämään ja terveyteen

Hyvinvoinnin kokemiseen vaikuttavat ihmisen tyytyväisyys omaan elämäänsä ja terveyteensä sekä hänen mahdollisuutensa suoriutua arjen vaatimuksista. Vaikeissa tilanteissa on perheen ja läheisten tuki tärkeää. Myös harrastukset ja ystävät luovat tyytyväisyyttä elämään. Erityistä tukea tarvitsevan henkilön saattaa olla vaikea hahmottaa oman elämänsä kaikkia osa-alueita, arjen vaatimukset ovat usein liian suuria. Näissä tilanteissa korostuu läheisten tuki ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen. Henkilön saattaa olla vaikea mieltää oman elämänsä vaikutusmahdollisuuksia ja ottaa vastuuta omasta elämästään. Mahdollisuus oman elämän suunnitteluun ja omien mielipiteiden esilletuomiseen ehkäisee haastavia tilanteita.

Päivärytmi

Säännöllinen ja yksilöllisesti suunniteltu päivärytmi auttaa henkilöä toimimaan paremmin omassa arjessaan, mielekäs tekeminen tuo päivään onnistumisen tunteita. Liian suuret vaatimukset tai toiveet luovat stressiä ja lisäävät jännitystä, mikä voi aiheuttaa haastavaa käyttäytymistä. Esimerkiksi ryhmäasumisessa ympäristön äänet, valot ja hajut saattavat vaikuttaa henkilön stressitason nousuun. Nukkumaan mentäessä toisen huoneen asukkaalla saattaa olla radio päällä, mikä häiritsee nukahtamista ja unirytmi häiriintyy.

Säännöllinen päivärytmi pitää sisällään myös ruokailut ja niihin liittyvät haasteet. Erityistä tukea tarvitsevilla henkilöillä, joilla on syömiseen liittyviä ongelmia, tarvitsevat sopivaan ravinnon saantiin tukea ja ohjausta. Oikeat ruokailutottumukset on hyvä opetella jo lapsena ja ruokailuajat on pyrittävä pitämään säännöllisinä.

Esimerkiksi Prader-Willin oireyhtymän henkilöillä on aivojen kylläisyyskeskuksessa häiriö ja heillä on aina nälän tunne, lisäksi heillä on tavallista vähäisempi energiantarve. Ruoan tuoksu tai epäsäännölliset ruokailuajat saattavat aiheuttaa levottomuutta ja haastavaa käytöstä, kun ruoan saantia joudutaan rajoittamaan. Ravintoterapeutin kanssa on hyvä suunnitella jokaiselle henkilölle oman energiantarpeen mukainen ruokavalio. Ruokaa ei koskaan saisi käyttää palkintona vaan siitä tulisi tehdä mahdollisimman luonteva tapahtuma arkipäivään. (UVPS.)

Ympäristön ihmisten vastuu

Erityistä tukea tarvitsevalla henkilön neurologiset sairaudet saattavat altistaa heidät psykiatrisille häiriöille. Lisäksi heillä saattaa olla tarkkaavaisuuden häiriöistä johtuvia ongelmia tai hyperaktiivisuutta. (Arvio ja Aaltonen, 2011.) Läheisten ja henkilön ympärillä työskentelevien tulee huolehtia erityistä tukea tarvitsevan henkilön päivittäisestä terveydentilasta, mikäli henkilö ei itse kykene huolehtimaan omasta lääkityksestään tai lääkärikäynneistään. Haastavasti käyttäytyvän henkilön lääkitystä tulisi seurata, jotta mahdolliset lääkkeiden sivuvaikutukset, liiallinen lääkitys tai liian vähäinen lääkitys eivät aiheuttaisi henkilölle epämieluisaa oloa. Lääkityksen sopivuuden ja tarpeen arvioi aina lääkäri.

Mikäli erityistä tukea tarvitseva henkilö ei itse kykene kertomaan omasta olostaan on ympärillä olevien henkilöiden pyrittävä arvioimaan henkilön avuntarve ja heidän on myös kyettävä kertomaan lääkärille riittävän tarkasti erityistä tukea tarvitsevan henkilön tuentarpeesta. He tavallisesti tuntevat henkilön ja hänen erityispiirteensä. Ympäristön tuki itsensä ilmaisemisessa on suuressa roolissa, mikäli henkilö käyttää puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiokeinoja.

Vahvuuksien tukeminen

Oman elämän hallinta voi olla vaikeaa esimerkiksi heikoista kommunikaatio- tai vuorovaikutustaidoista johtuen. Uudet tilanteet ovat stressaavia ja hämmentäviä. Haastavia tilanteita saattaa syntyä juuri näistä stressaavista tilanteista, jos henkilö ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu tai ei osaa kertoa toiveitaan. Henkilö saattaa joutua kohtaamaan erityisvaikeutensa johdosta toistuvia epäonnistumisia, elämänkokemukset ovat usein kielteisiä ja henkilö saattaa joutua kiusatuksi. Kuntoutuksessa onkin panostettava vahvuuksien ja itsetunnon tukemiseen sekä mahdollistaa onnistumisen kokemuksia.

Toiminnanohjaus

Toiminnanohjaus on kykyä työskennellä mielekkäällä tavalla eri tilanteissa sekä käyttäytyä tilanteen vaatimusten mukaan. Toiminnanohjaus pitää sisällään toiminnan suunnittelun, aloittamisen, toteuttamisen ja arvioinnin. Myös korjausliikkeiden tekeminen ja toiminnan uudelleen suuntaaminen ovat taitoja, jotka vaativat toiminnan ohjausta. Kyseessä on siis oman itsensä ohjaaminen.

Toiminnanohjauksen vaikeudet

Toiminnan ohjauksen ja tarkkaavuuden ongelmat ovat tavallisia esimerkiksi ADHD- ja autismin kirjon henkilöillä, mielenterveyskuntoutujilla sekä henkilöillä, joilla on muistisairaus. Toiminnanohjauksen vaikeudet ilmenevät esimerkiksi tarkkaavaisuuden ylläpitämisen vaikeutena, kognitiivisena joustamattomuutena, ajan hahmottamisen vaikeutena, sosiaalisten ”sääntöjen” noudattamisena tai toimintojen aloittamisen ja lopettamisen vaikeutena.

Toiminnanohjauksen tukeminen

Toiminnanohjauksen vaikeuksia voidaan helpottaa oikein toteutetun tuen avulla. Toimintaympäristön struktuurilla tuetaan toiminnanohjausta ja elämänhallintaa. Struktuurilla tarkoitetaan jäsentämistä ja sitä voidaan käyttää ihmisen elämän jokaisella osa-alueella.

Ennakointi

Ennakoinnilla tarkoitetaan tulevaisuuteen suuntautumista. Se on tulevaisuuteen luotaamista, tulossa olevan suunnittelua. Tavallisesti ihminen oppii jo varhain suuntautumaan tulevaan ja ennakoimaan pienistä vihjeistä seuraavan tapahtuman. Näin ihminen osaa valmistautua uusiin tilanteisiin. Erityistä tukea tarvitsevan henkilön on usein vaikea kestää yllätyksiä, muutoksia ja tilanteita, joissa on paljon uutta ja jännittävää. Hän tarvitsee ennakointia ja tukea siihen. Ennakointi on väline tai asenne, joka erityistä tukea tarvitsevan henkilön kanssa työskennellessä helpottaa molempien kommunikointia ja ymmärrystä toisen tavasta ajatella sekä toimia. Sen avulla pystytään myös vaikuttamaan haastavien tilanteiden ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen. Haastavan käyttäytymisen taustalla saattaa olla se, ettei henkilö ymmärrä ympäristön antamia vihjeitä siitä, miten tulisi käyttäytyä. Hän ei välttämättä ymmärrä sanojen merkitystä tai tulevia tapahtumia ja tämä saattaa aiheuttaa pelon ja kaaoksen tunnetta.

Ennakoinnin tarkoituksena on tapahtumien kulun jäsentäminen. Apuna voidaan käyttää päiväjärjestystä, kuvitettuja toimintaohjeita, piirtämistä ja sosiaalisia kuvatarinoita. Näiden keinojen avulla selkeytetään erityistä tukea tarvitsevan henkilön omaa ymmärtämistä ja syy-seuraussuhteita. Henkilön pystyessä ennakoimaan tulevaa, mahdollistuu myös hänen mielipiteiden ja tahdon esille tuominen sekä kielteisten ja positiivisten mielipiteiden ilmaiseminen.

Erityistä tukea tarvitsevalle henkilölle toiminnan suunnittelu on muutostilanteissa usein haastavaa. Muutosten hyväksyminen ja ymmärtäminen on vaikeaa ja henkilö tarvitsee aikaa miettiä tulevaa ja suhtautua tuleviin tapahtumiin. Mikäli muutokset tapahtuvat liian yllättäen, henkilö ei välttämättä kykene varautumaan niihin ja seurauksena voi olla kieltäytyminen tai vastustaminen, vaikka kysymyksessä olisi mielekäskin tekeminen. Liian tiukkojen vaatimusten esittäminen voi aiheuttaa juuttumista tai haastavaa käyttäytymistä. Henkilön tavalliseen struktuuriin tulevat muutokset on hyvissä ajoin suunniteltava ja esitettävä henkilölle.

Tuttu ja turvallinen ympäristö mahdollistaa henkilön itsenäisen toimimisen. Tutut toiminnot ovat lähellä ja tutuissa paikoissa. Siirryttäessä uuteen paikkaan erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä saattaa olla vaikeuksia sopeutua uusiin tiloihin. Hänelle on annettava aikaa rauhassa totutella ja tutustua uuteen ympäristöön. Ympäristön antamat vihjeet, esimerkiksi kahvinkeittimen porina tai ruoan tuoksu auttavat ennakoimaan tapahtumia ja helpottavat näin sopeutumisessa tulevaan.

Jokainen meistä haluaa elää ympäristössä, jossa viihtyy. Myös erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden ympäristön tulee olla henkilölle mieleinen ja hänen tarpeensa huomioiva. Jotkut tarvitsevat selkeän ja yksinkertaisen ympäristön, joka on helposti hahmotettavissa. Toiset tarvitsevat ja haluavat enemmän asioita ympärilleen. Ympäristön tulee tukea henkilön mahdollisuutta itsenäisempään toimintaan. Strukturoimalla ympäristöä voidaan auttaa henkilöä hahmottamaan tilan tarkoitus ja siihen liittyvät toiminnot. Tilan hahmottaminen on usein opittu käytännön toiminnan kautta ja toimintojen hahmottamista voidaan tukea struktuurien ja yksittäisten kuvien avulla. Jokaisella tulee omassa ympäristössään olla tila, jossa hän voi viettää aikaa itsenäisesti sekä tila, jossa voi toimia yhdessä toisten kanssa. Ympäristön rakenteessa tulee huomioida turvallisuus ja henkilön yksilöllisyys.

Strukturointi

Struktuurilla tarkoitetaan asioiden pilkkomista ja jäsentämistä pienempiin, helposti hahmotettaviin osiin. Sen avulla tehdään toiminnalle rakenne, jonka varassa asioita voidaan toteuttaa. Struktuuri tarkoittaa paikan, ajan, henkilöiden ja tehtävien säännönmukaista järjestämistä. Struktuurien avulla pyritään selventämään mitä, missä, milloin ja miten tehdään, kuka tekee ja kenen kanssa, kuinka kauan tekeminen kestää ja mitä sen jälkeen tapahtuu.

Meistä moni jäsentää elämäänsä ajattelematta sen olevan strukturointia. Esimerkiksi kalenterin käyttäminen, muistilistojen kirjoittaminen, kuiva-ainekaapin purkkien kylkiin sisällön merkitseminen ja aikataulujen laatiminen ovat strukturointia ja meistä monelle tuttua. Erityistä tukea tarvitsevat henkilöt tarvitsevat usein struktuuria muita enemmän; kaappien sisällön merkitseminen kaapin ulkopuolelle, päivän toimintojen listaaminen, tehtävien pilkkominen pieniin osiin, lepotaukojen pituuden määritteleminen ja monet muut ovat heidän kohdallaan usein tarpeellisia.

Struktuureja voidaan rakentaa eri tarkoituksiin, esimerkiksi tukemaan oppimista ja ymmärrystä, itseilmaisua, sosiaalista kanssakäymistä tai stressinhallintaa. Struktuuri tulee laatia henkilön kykyjen, taitojen ja heikkouksien, elinolosuhteiden ja häntä tukevien tekijöiden mukaan eri osaamisalueilla. Struktuurin esitystavan on oltava henkilölle sopiva, hyvin usein struktuuri toteutetaan kirjoitettuina sanoina tai erilaisina kuvina. Strukturointi voidaan toteuttaa myös esineillä. Päivä- tai viikkostruktuuri voi kiinteästi johonkin laitettu tai mukana kulkeva.

Struktuuri ei muuta ketään ihmisenä, mutta se mahdollistaa henkilön kasvun omia voimavaroja hyödyntäen. Struktuuri vapauttaa aikaa ja energiaa tulevien asioiden pohdinnalta ja stressaamiselta käytettäväksi menossa olevaan, mikä usein rauhoittaa tilanteita ja lisää tyytyväisyyttä. Lisäksi struktuuri mahdollistaa itsenäisemmän toiminnan struktuurin luodessa raameja toiminnalle. Struktuurit ovat aina yksilöllisiä ja niiden tarkoitus on tukea elämänhallintaa.

Aistien erityisyys

Aistien merkitys ihmisen elämässä on suuri. Aistit tuovat meille tietoa niin ympäröivästä maailmasta kuin itsemme sisältäkin ja aistien avulla luomme kuvaa ympäristöstämme ja itsestämme sen osana. Kun haluamme tunnistaa haastavan käyttäytymisen taustalla vaikuttavia tekijöitä, on aistitoimintojen erityisyys yksi huomionarvoinen seikka.

Aistit ovat tärkeitä meistä jokaiselle. Ne toimivat linkkinä ympäristön ja itsemme välillä ja niiden avulla hahmotamme itsemme ja ympäristömme. Elämää ilman minkäänlaisia aistikokemuksia on mahdoton kuvitella. Omien aistikokemuksien vertaaminen toisten kokemuksiin on hyvin vaikeaa, samoin aistitoimintojen erityisyyden arviointi. Kuitenkin henkilön näkyvä toiminta antaa aina tietoa hänen aistikokemuksistaan.

Aistitoimintojen erityisyydet

Aistitoimintojen erityisyys voidaan havaita henkilön näkyvässä käyttäytymisessä. Erityisyydet voidaan karkeasti jakaa neljään luokkaan:

• aliherkkyys (reagoi vain voimakkaisiin ärsykkeisiin)
• yliherkkyys (reagoi hyvin heikkoihinkin ärsykkeisiin)
• aistimushakuisuus (tarvitsee paljon ärsykkeitä)
• aistimusten välttäminen (tarvitsee huomattavan vähän ärsykkeitä)

Mikä tahansa edellä mainituista aistitoiminnan erityisyyksistä voi jossain tilanteessa olla syynä haastavaan käyttäytymiseen. Aistimukset (kaikilla osa-alueilla) voivat esimerkiksi aiheuttavat kipua, vaikka henkilön, jolla aistit toimivat normaalisti, voi olla tätä vaikea ymmärtää. Kivun tuntemukseen pyrkiminen saattaa näyttäytyä haastavana käyttäytymisenä, mikäli henkilön keinot siihen, ovat tilanteeseen sopimattomia.

Aistimusten tavoittelu samoin kuin niiden vältteleminenkin voi johtaa haastavaan käyttäytymisen. Suuri tarve saada aistikokemuksia silloin, kun ympäristö ei ole sille suotuisa tai kokemusten välttämisen aiheuttama eristäytyminen ovat esimerkkejä aistitoiminnasta johtuvasta haastavasta käyttäytymisestä.

Sensorinen integraatio

Aistitiedon jäsentämistä käyttöä varten kutsutaan sensoriseksi integraatioksi. Sensorinen integraatio kokoaa yhteen eri aistikanavien tuomaa tietoa ja se on välttämätöntä, jotta liikkuminen, oppiminen ja mielekkäällä tavalla käyttäytyminen on mahdollista.

Ympäristön tuki

Henkilö, joka ei itse ole löytänyt keinoja selvitä hyväksytyllä ja häntä itseään tyydyttävällä tavalla aistitoimintojensa erityisyydestä, tarvitsee lähi-ihmistensä apua. Henkilölle voidaan hankkia välineitä, joiden avulla hän voi välttää liiat aistiärsykkeet tai saada kaipaamiaan aistikokemuksia. Pelkät erilliset hankittavat välineet eivät riitä aistierityisyyksien huomioimiseen. Huomiota tulee kiinnittää henkilön kaikkiin toimintaympäristöihin, niihin kuuluviin ihmisiin ja toimintatapoihin sekä henkilön rutiineihin. Aistikokemusten saamiselle, samoin kuin levolle, on jäätävä riittävästi aikaa.

Aistitoimintojen erityisyys kuuluu monen elämään ilman, että siihen kiinnitetään erityistä huomiota. Aistitoimintojen erityisyys on aina syytä huomioida, mutta mikäli se ei haittaa henkilöä itseään, aiheuta selvää haittaa ympäristölle tai häiritse oppimista ja osallistumista toimintaan, siihen ei tarvitse puuttua. Mikäli asia aiheuttaa haittaa, eikä sitä saada helpotettua ja kuitenkin epäillään aistitoiminnoissa olevan erityisyyttä, on syytä hakeutua toimintaterapeutin arviointiin tai konsultointiin.

Seksuaalisuus

Seksuaalisuus kuuluu ihmisyyteen elämän alkamisesta sen loppumiseen saakka. Se kasvaa, kehittyy ja muuttuu ihmisen koko elämän ajan. Se ei ole erillinen osa ihmistä, vaan ominaisuus, jota kukaan muu ei voi toisen puolesta hänelle määritellä. Jokainen ihminen on seksuaalinen omalla tavallaan. Sen tulee olla ihmiselle mahdollisuus ja positiivinen asia. Seksuaalisuutta ei voi kieltää tai ottaa toiselta pois.

Tarve saada tietoa

Tiedonpuute ja -tarve seksuaalisuuteen liittyvistä asioista on myös erityistä tukea tarvitsevilla usein erittäin suurta. Henkilöllä voi olla voimakas tarve käydä jonkun kanssa läpi sitä, onko hän nainen vai mies, molempia, jotakin siltä väliltä vai ei kumpaakaan. Henkilöllä ei välttämättä ole lainkaan tietoa siitä, kenen kanssa ja missä seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista voi puhua. Jos aihe otetaan esiin sopimattomassa tilanteessa, on tärkeää kertoa missä, milloin ja kenen kanssa niistä voi puhua. Jos itse ei koe olevansa oikea ihminen vastaamaan kysymyksiin, on henkilöllä oikeus saada tietoa, kuka niihin vastaa.

Seksuaalisuuden totutusta poikkeava ilmiasu

Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten seksuaalisuus saattaa näyttäytyä totutusta poikkeavassa ilmiasussa. Ympäristössä voi herättää hämmennystä ja ahdistusta esimerkiksi henkilön voimakkaat tunteet jotakin esinettä kohtaan. Joskus esineet korvaavat ihmissuhteet, mutta kyse voi myös olla esimerkiksi aistimuksen hakemisesta tai erityisestä mielenkiinnon kohteesta. Toisinaan henkilöllä voi olla tarve jatkuvaan muiden ihmisten kosketteluun sopimattomiksi koetuille alueille. Kyse voi silloin olla oman ja toisen kehon erillisyyden ja rajojen hahmottamisen vaikeudesta. Henkilö ei myöskään välttämättä ole tietoinen, minne häntä saa koskea ja mihin hän saa koskea muita.

Taustalla vaikuttavia tekijöitä

Seksuaalisuus nähdään joskus ongelmana, vaikka taustalla voivat olla esim. aistiärsykestressistä, turhautumisesta, kontekstisokeudesta, mielen mallin puutteellisuudesta tai tiedon puutteesta johtuvat haasteet ja vaikeudet. Jos kiinnitämme huomioita vain näkyvään toimintaan, jää varsinainen syy helposti hoitamatta. Esimerkiksi jatkuvan genitaalialueen koskettelun syynä voi olla hoitamaton hiivatulehdus tai kutittava vaippa.

Mietittäväksi

Työntekijät kaipaavat toisinaan selitystä ja apua asiakkaan julkiselle masturboinnille. On hyvä pysähtyä pohtimaan mm. onko asiakas saanut seksuaalikasvatusta? Onko hänelle kerrottu missä ja milloin hän voi masturboida? Osaako hän erottaa julkisen ja yksityisen paikan toisistaan? Onko kyse ehkä kontekstisokeudesta? Vai voisiko kyseessä olla aististimulaation hakemisesta tai ehkäpä aistiärsykestressistä ja hän yrittää osaamallaan keinolla helpottaa oloaan?

Samalla tavalla kuin teemme käyttäytymisanalyysia haastavan käyttäytymisen tilanteissa, voimme pysähtyä pohtimaan mm. mitä tapahtui ennen haastavaa seksuaalisviritteistä käyttäytymistä, mitä sen aikana, mitä sen jälkeen? Mahdollistiko haastavalta näyttänyt käyttäytyminen esimerkiksi poisjäännin jostakin toiminnasta? Saiko henkilö käyttäytymisellään huomioita, jota muuten ei osannut hakea?

Oikeus seksuaalisuuteen

Seksuaalisuus on ihmisoikeus. Seksuaalikasvatus on ihmiseksi kasvamisen tukemista. Asioiden ja ilmiöiden normalisointi auttaa jo paljon. Monet tilanteet näyttäytyvät meille haasteellisina siksi, että neurokognitiivisia erityispiirteitä käyttäytymisen takana ei ole huomioitu.

Vamma- tai sairauskohtaiset rajoitukset

Vammaisuus tarkoittaa, että siitä aiheutuu henkilölle jonkinlaisia fyysisiä tai sosiaalisia toimintarajoitteita. Rajoitusten vuoksi henkilö saattaa tarvita yksilöllistä tukea. Vamman tai sairauden aiheuttamat toimintarajoitteet ja tuen tarve tulee huomioida henkilön päivittäisessä elämässä ja tavoiteasettelussa. Vammaisuuteen saattaa liittyä myös geneettinen taipumus liitännäissairauksiin. Esimerkiksi henkilöillä, joilla on Downin syndrooma sydänvika, epilepsia, infektioherkkyys ja suolistosairaudet ovat melko tavallisia. Prader-Willin oireyhtymässä taas tavallisia ovat verisuonisairaudet, sydänviat ja diabetes. Lisäksi tulee muistaa, että myös vammaisilla henkilöillä voi olla muitakin sairauksia flunssasta mielenterveyden häiriöihin ja myös niiden vaikutus toimintakykyyn tulee huomioida. Huonovointisena meistä kukaan ei yllä parhaimpaansa. Tämä pätee niin toiminnan kuin käyttäytymisenkin kohdalla.

Fyysisen toimintakyvyn rajoitteet

Fyysinen toimintakyky on ihmisen fyysistä suoriutumista päivittäisistä perustoiminnoista, kuten syömisestä, juomisesta, nukkumisesta, pukeutumisesta, peseytymisestä, wc-käynneistä ja liikkumisesta sekä asioiden hoitamisesta. Fyysinen toimintakyvyn rajoitteet aiheuttavat vaikeuksia selviytyä näistä toiminnoista. Esimerkiksi liikuntavammat, lihassairaudet ja hermostolliset sairaudet alentavat henkilön fyysistä toimintakykyä.

Kognitiivisen toimintakyvyn rajoitteet

Kognitiiviset toiminnot ovat tiedonkäsittelyyn liittyviä toimintoja. Kognitiivinen toimintakyky on taitoa käsitellä tietoa ja sisältää muistin, oppimisen, keskittymisen, orientaation, keskittymisen, tarkkaavuuden, hahmottamisen, orientaation, ongelmien ratkaisun, toiminnanohjauksen ja kielellisen toiminnan. Kognitiiviseen toimintakykyyn alentavasti voivat vaikuttaa esimerkiksi kehitysvammaisuus, mielenterveyshäiriöt ja muistisairaudet.

Ympäristön muokkaaminen

Henkilöt, joilla on vammasta tai sairaudesta johtuvia toimintarajoitteita, tarvitsevat ympäristön muokkaamista heille sopivaksi. Jos henkilö itse ei pysty muokkaamaan ympäristöön siten, että se huomioisi hänen erityistarpeensa, on tärkeää, että lähi-ihmiset tunnistavat vammasta tai sairaudesta johtuvat rajoitteet ja ymmärtävät niiden vaikutuksen elämänlaatuun. Myös myöhemmällä iällä todennäköisesti alkavien liitännäissairauksien mahdollisuus ja vaatimukset on hyvä huomioida.