

Tavallisuuden väsyttämä
Tavaroita järjestellessäni käteen osui päiväkirjani siltä ajalta, kun olin juuri saanut autismikirjon diagnoosin. Siitä on kohta kymmenen vuotta. Kirjoituksessa pohdin työelämän haasteita ja totesin, että olen todella väsynyt tavallisuuteen. Koin uuvuttavana kaiken ympärilläni olevan neurotyypillisen puheen ja toiminnan sekä sen, että minulla oli painetta sulautua joukkoon.