Autismi-lehteä julkaistaan nyt verkkolehtenä. Verkkolehden jutut ovat avoimia kaikille. Voit selata artikkeleita lehden numerojärjestyksessä tai etsia juttuja sinua kiinnostavista aihepiireistä valitsemalla jonkun alla olevista kategorioista. Lehden tiedot löydät Tietoa Autismi-lehdestä -alasivulta.
Suodata listausta:
Tavaroita järjestellessäni käteen osui päiväkirjani siltä ajalta, kun olin juuri saanut autismikirjon diagnoosin. Siitä on kohta kymmenen vuotta. Kirjoituksessa pohdin työelämän haasteita ja totesin, että olen todella väsynyt tavallisuuteen. Koin uuvuttavana kaiken ympärilläni olevan neurotyypillisen puheen ja toiminnan sekä sen, että minulla oli painetta sulautua joukkoon.
Tuula Niinikangas kirjoittaa, miten työttömyyden myötä erilaiset stereotypiat, myytit ja ennakkoasenteet alkoivat kirjoittaa hänestä tarinaa, josta hän ei enää tunnistanut itseään. Tuohon vieraaseen tarinaan Tuula ei aio tyytyä.
Vietän nykyisin arkeani enimmäkseen kotona, kahdestaan koiran kanssa. Silti kuluneeseen vuoteen on mahtunut monenlaisia, merkityksellisiä kohtaamisia. Arjen rauhallisuus on auttanut huomaamaan ja arvostamaan niitä pieniä hetkiä, jolloin olen samassa maailmassa jonkun toisen kanssa.
Oskari Manninen julkaisi runokokoelman Sanat ilman ääntä pienen Aihia Kustannuksen kautta vuonna 2022. Manninen on autistinen aikuinen, mutta kirjoittanut kokoelmaan valikoituneet runot jo 6-10-vuotiaana.
– Miten autismi on vaikuttanut sinuun?
En saa kysymyksestä kiinni, vaikka se on tavanomainen keskustelunavaus kokemusasiantuntijana toimiessani.
Autismikirjon diagnoosini asettamisesta on jo vuosia, ja tunnistin piirteitäni kauan ennen sitäkin. Nykyään autismi merkitsee minulle vammaa ja rakasta ominaisuuttani, joka on kuulunut minuun aina.
Hauskaa, että tämän lehden teemana on ”elämän mutkat” juuri, kun minä olen puolisoni ja koiran kanssa ajelemassa täällä pitkin Eurooppaa. Aikaa meillä on kolmisen kuukautta, joten retkeilyautomme ennättää kuljettaa meitä pienten kylien ja vuoristoreittien kautta. Nyt olemme Saksan Hamelnissa, jonka joku ehkä muistaa Grimmin veljesten hurjan Pillipiipari-sadun näyttämönä.
Minä sain autismikirjon diagnoosin vasta aikuisena, joten 80- ja 90-luvulla olin virallisesti ihan tavallinen lapsi ja nuori. Varhaisteininä seurakunnan lastenleirin ohjaajien iltaringissä kyllä avauduin ja kerroin pohtivani sitä, olenko ”erityisnuori”. Nuorisotyöntekijä torppasi kommenttini toteamalla, että kyllä sinä olet ihan tavallinen. Siihen aikaan erityisyys oli jotenkin huono asia.
Tammikuussa julkaistiin viimein Käypä hoito -suositus meille autismikirjolaisille. Monesti olenkin kaivannut käsikirjaa niin itseni kanssa toimimiseen kuin myös selventämään muille tätä maailmaani. No nyt voin opastaa kaikki ihmettelijät nettiin lukemaan suositukset, kuvaukset ja ohjeet! Pahus vieköön vaan, että tuossa käyttöohjeessa yksilöllisyys tuodaan hyvin esiin ja niinpä lukija päätyy samaan lopputulokseen, mitä ennen sen olemassaoloa olen autismista puhuessani toitottanut: Tutustu kyseiseen autistiin, älä oleta äläkä yleistä.
Mitä tarvitsen, jotta minun arkeni olisi mahdollisimman toimivaa? Tätä kysymystä olen pohtinut siitä lähtien, kun diagnoosini jokunen vuosi sitten sain. Tutkittavaa vielä riittää, mutta joitakin hyvän arkeni reseptin ainesosia olen tunnistanut. Tarvitaan ainakin:
