Selektiivinen mutismini on stressireaktio
Selektiivinen mutismi on eräs autisteillakin esiintyvä tapa reagoida äärimmäisen ahdistaviin tilanteisiin, ihmisiin tai olosuhteisiin. Sana ”selektiivinen” ei tässä viittaa tahdonalaiseen valikoivuuteen. Se tarkoittaa vain, ettei puhekyvyn menetys ole pysyvää, vaan tila korjautuu itsestään stressin helpottaessa.
Silloin – onneksi hyvin harvoin – kun selektiivinen mutismi itselleni iskee, kyseessä on aivojen täysi hyytyminen ja ajattelun puuroutuminen, kun tiedon valtatiet neuronien välillä ruuhkautuvat. Koska tilanteen taustalla on (yli)kuormittuminen, perässä seuraa pian shutdown ja toimintakyky voi mennä muutamaksi päiväksi. Puhekyvyn menetys on vain osa kokonaisuutta, jonka ytimessä on stressi ja juurisyynä stressin aiheuttaja. Esimerkiksi ”kommunikaation tukeminen” mutismin iskiessä on siis ajatuksena kaunis, muttei kovin toimiva, koska kommunikaatio on vain se, mikä minusta näkyy ulospäin (jos näkyy).
Mutismi iskee pahimmalla mahdollisella hetkellä
Viimeksi selektiivinen mutismini iski huonokäytöksisen neuropsykiatrin vastaanotolla. Koska tiesin tyypin olevan hankala, olin onneksi älynnyt ottaa terapeuttini mukaan hoitamaan soturin hommat. Se olikin paras mahdollinen apu tilanteessa, johon ensisijainen toimintavaihtoehto, eli nopea poistuminen paikalta, ei soveltunut. Neurotyypillinen liittolainen, joka osasi puhua puolestani, oli juuri sitä, mitä siinä tilanteessa tarvitsin. Toki oli myös lohdullista kuulla jälkeenpäin tilanteen todella olleen niin kamala, että voimakas reagointini oli täysin ymmärrettävää.
Muutenkin tieto auttaa. Jos aivoni toimivat edes sen verran, että ymmärrän äkillisen ja rajun stressireaktion käyneen kimppuuni, osaan suhtautua tilanteeseen paremmin. Kun selektiivinen mutismi iskee, se iskee tarkasti ja erehtymättä täsmälleen pahimmalla mahdollisella hetkellä. Se tavallaan kuuluu asiaan. Vaihtoehto, jossa olisin selvittänyt kyseisen tilanteen jotenkin ”tyylikkäästi”, on olemassa vain kauniissa päiväunissa.
Selektiivinen mutismi kertoo minusta kuitenkin vain, että olen autisti reagoimassa äärimmäiseen kuormittumiseen perusluontonsa mukaisesti. Se ei kerro mitään siitä, millainen persoonana olen tai mihin normaalioloissa pystyn. Päästyäni akuutista tilanteesta pois vointini kohenee samalla reseptillä kuin muidenkin pahojen ylikuormittumisten jälkeen: paljon lepoa ja itsensä hellimistä, kunnes olo paranee.
Ennaltaehkäisy
Kokemukseni mukaan ylivoimaisesti paras keino pärjätä mutismin kanssa on ennaltaehkäisy ja ison riskin tilanteiden reipas välttäminen aina kun se on mahdollista. Tuntuisi nurinkuriselta kehitellä strategioita selektiivisen mutismin kanssa ”pärjäämiseen”- niin karmeaa stressiä ei vain voi hyväksyä osaksi perusarkea, vaan tarvittaessa arkea on remontoitava. Toisaalta on lohdullista tiedostaa, että muiden stressireaktioideni tapaan ajoittainen puhumattomuuskin alkaa helpottaa ja painua taustalle itsestään, kun sen aiheuttaja poistetaan.
Nykyään ajattelen selektiivisen mutismin olevan minulla taipumus, jolle ei ole mitään ”paranemisennustetta”. Hankalien autismipiirteideni ilmeneminen on vaihdellut elämäni varrella paljonkin, elämäntilanteen ja -olosuhteiden mukana. Aina nämä piirteet ovat kuitenkin olemassa vähintään taustalla. Jos huolehdin itsestäni hyvin ja elämässä on onni myötä, taipumus selektiiviseen mutismiin ei konkretisoidu. Toisaalta melkein milloin vain voi tulla vastaan sellainen tilanne, jossa tämä luontainen reagointitapa aktivoituu. Se on siis yksi hankalia autismipiirteitäni, joiden kanssa olen oppinut tulemaan toimeen kohtuullisesti, mutta jotka pahimmillaan voisivat olla jopa invalidisoivia.
Teksti Saara Reiman
Kuva: Shutterstock
Kirjoittaja Saara Reiman, VTM, on KoKoA ry:n koulutettu kokemusasiantuntija. Hänen konsulttitoimistonsa Kaiao tarjoaa koulutus- ja konsulttipalveluita autismiymmärrykseen ja aistiherkkyyteen liittyvistä aiheista.
Artikkeli on julkaistu Autismi-lehdessä 2/2022.
