Autismin käyttäminen halventavana ilmauksena ei ole hyväksyttävää
Viime päivinä uutisissa on käsitelty luisteluvalmentajan käytöstä, jossa hänen kerrotaan nimittäneen oppilaitaan muun muassa sanalla ”asperger”. Autismikirjon tai ylipäänsä erilaisuuden ja näkymättömien vammojen käyttäminen halventavana ilmauksena ei ole hyväksyttävää.

Autismikirjon henkilöt eivät ole viallisia tai vääränlaisia. On väheksyvää ja ableistista käyttää autisteihin viittaavia sanoja loukkaavassa tarkoituksessa.
Aikuisten – ja erityisesti nuorten valmentajien ja ohjaajien – vastuulla on huolehtia siitä, että puheemme tukee yhdenvertaisuutta eikä vahvista haitallisia stereotypioita. Tämä koskee myös harrastus- ja kilpaurheilun ympäristöjä. Neuromoninaisuus on osa ihmisyyden kirjoa, ja urheilijoissa on yhtä lailla neurokirjon henkilöitä kuin muuallakin yhteiskunnassa.
On tärkeää, että autismikirjon henkilöistä puhutaan arvostavasti ja että syrjivä tai halventava puhe torjutaan.
Autismiliitto ry