Autismipalveluissa toimivilta tulee edellyttää autismikoulutusta
Autismikirjon ihmisten palvelut eivät voi toimia, jos ammattilaisilla ei ole riittävää koulutusta autismikirjon ymmärtämiseen. Osaamisen ja ymmärryksen vahvistaminen on avain empatiakuilun kaventamiseen ja oikeanlaisten palvelujen rakentamiseen, muistuttaa Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho blogikirjoituksessaan.

Autismikirjon henkilöt kokevat usein vaikeutta saada tarvitsemaansa palveluja yhteiskunnassa. Kohtaamiset eivät aina onnistu parhaalla mahdollisella tavalla, jos ei ymmärretä erilaisia vuorovaikutustapoja ja erilaista tapaa hahmottaa ja tulkita maailmaa. Tällöin puhutaan empatiakuilusta. Kuilusta neurotyypillisen ja neurovähemmistöön kuuluvan välillä.
Liian paljon on tilanteita, joissa autismikirjon henkilö jää kokonaan ilman tarvitsemaansa tukea ja palveluja tai hänelle tarjotaan vääränlaisia palveluja. On valitettavan yleistä, ettei autismikirjon henkilöä tueta hyödyntämään osaamistaan ja potentiaaliaan.
Koska autismikirjo on laaja, voi ammattilaisella olla rajoittunut ajatus siitä, mitä autismikirjo on, ellei hänellä ole ollut mahdollisuutta hankkia ymmärrystä ja osaamista teemasta. Olisikin välttämätöntä, että autismiosaamista ja laajempaa neurokirjon osaamista vahvistettaisiin läpileikkaavasti yhteiskunnassa eri sektoreilla, mutta ennen kaikkea niissä palveluissa, joissa asiakkaina on autismikirjon henkilöitä. Vähintäänkin sote-alan ja kasvatus- ja koulutusalan tutkintoihin tulisi sisällyttää nykyistä selkeästi enemmän osaamista neuromoninaisuudesta.
Myös autismikirjon henkilöiden reaktioita tulkitaan usein väärin. Esimerkiksi kohtuuttoman kuormituksen aiheuttama meltdown eli tunneromahdus saatetaan koulussa nähdä väkivaltaisena käytöksenä. Tällöin siihen vastataan väkivallan estämisen keinoilla sen sijaan, että autettaisiin lasta rauhoittumaan ja mietittäisiin keinoja, joilla voisi pysyvästi laskea lapsen stressitasoa kouluympäristössä.
Autismikoulutuksen järjestäminen ja siihen osallistuminen pitäisi olla vaatimuksena, edellytyksenä ja mahdollisuutena työntekijöille esimerkiksi asumisyksiköissä, joihin on tulossa autismikirjon ihmisiä. Se auttaisi myös työntekijöitä onnistumaan ja sitoutumaan työhönsä sekä lisäisi heidän työhyvinvointiaan.
Myös työnantajilta ja palveluntuottajilta on tullut viestiä, että autismikirjon osaajia on vaikea saada asumisyksiköihin. Autistiselle ihmiselle on taas vaikea, ellei mahdotonta tarjota oikeita palveluja ja taata hyvää tasapainoista arkea, jos ei ymmärrä hänen tarpeitaan. Esimerkiksi arjen strukturointi ja kommunikoinnin toimivuus luovat edellytykset ihan kaikelle. On suoranaista väkivaltaa autismikirjon henkilöä kohtaan, jos hänet laitetaan asumaan yksikköön, jossa hänen kanssaan ei osata olla. Yhtä lailla on väärin laittaa työntekijä tilanteeseen, johon hänellä ei ole osaamista.
Tarvitaan pysyvä ja toimiva rakenne, jolla autismiosaaminen voidaan varmistaa. Esitän, että jatkossa vähintäänkin autismierityisten palvelujen sekä asumisyksiköiden työnantajalle asetetaan velvollisuus tarjota henkilöstölle autismikoulutus. Lyhyt perehdytys ei takaa vielä tarvittavaa osaamista. Koulutus tulee hankkia taholta, jolla on pätevyys ja laaja-alainen osaaminen koulutuksen sisällöstä.
Tällä viikolla vietetään autismitietoisuuden viikkoa teemalla empatiakuilu. Koulutuksen takaaminen vähentää merkittävästi myös empatiakuilua.