Järjestöt estivät syrjäytymiseni
Hallituksen kehysriihessä on päätetty leikata lisää sote-järjestöjen valtionavustuksia, mutta harva tulee ajatelleeksi, mitä järjestöt merkitsevät niille ihmisille, jotka putoavat virallisten palvelujen väliin. Maria Tuomialholle järjestöt eivät ole olleet vain tuki – ne ovat olleet elämänlanka, joka auttoi hänet takaisin yhteisöön, työelämään ja omiin voimavaroihinsa.
Jos joku olisi kysynyt alle 40-vuotiaalta minulta, tarvitaanko järjestöjä, olisin vastannut, ettei todellakaan! Ehdin elää tätä vanhemmaksi ennen kuin edes tiedostin järjestöjen olemassaolon. Sen jälkeen meni vielä hetki, että ymmärsin, miten arvokasta työtä järjestökentällä tehdään. Siellä pelastetaan elämiä!
Tähän oivallukseen vaadittiin totaalinen elämänmuutos, työkeskeisen elämän muuttuessa yllättäen osatyökyvyttömyyseläkkeeksi vammautumisen takia. Samoihin aikoihin sain silloisen Asperger-diagnoosin. Tähän asti olin luullut olevani huonompi ihminen, joka ei yritä tarpeeksi, jotta voisi sietää muun muassa muiden ihmisten tuottamia ääniä.
Vammautumisen jälkeen yhteiskunnan palvelut löivät toinen toisensa perään portteja nenän edestä kiinni. Näiden tahojen toimesta tehtiin selväksi, ettei minusta ole mihinkään. Kaikki kuntoutusvaihtoehdot torpattiin systemaattisesti. Tilalle ehdotettiin ainakin puheen tasolla vaikeavammaisten yksikköä, pyörätuolia ja kiilaa pepun alle, jotta istuisin suoremmassa. Toimintaterapiaan sain toki lähetteen, mutta terapeutit eivät innostuneet ottamaan minua vastaan, koska minulla ei kuulemma ollut tavoitteita.
EIämännälkäiselle ja itsessä vielä paljon potentiaalia tuntevalle minälle se ei ollut vaihtoehto. Tässä vaiheessa kuvaan astuivat järjestöt.
Ensimmäisenä tartuin paikallislehdessä olleeseen oljenkorteen, jossa etsittiin Rikosuhripäivystykseen tukihenkilöitä. Ilmoittauduin kurssille ja sain arkeeni yhden tehtävän. Toimin vapaaehtoisena chat-päivystäjänä ja pääsin sisälle yhteisöön, jossa sain olla oma itseni.
Seuraavan oljenkorren ojensi Tukilinja lahjoittamalla tietokoneen. Nyt maailmani laajeni kertaheitolla. Tämän ansiosta tutustuin Paralympiakomitean Ahos-apurahaan, jonka turvin jatkokouluttauduin pararatsastuksen ohjaajaksi. Koulutus oli tärkeä etappi, joka lisäsi työllistymismahdollisuuksiani erityisryhmien parissa.
Matka jatkui Erilaisten oppijoiden liiton kokemusasiantuntijakoulutukseen, jossa ensimmäisen kerran kohtasin muita, joille lukeminen on ollut hankalaa ja jopa toivotonta. Siellä myös kohtasin ihmisiä, joilla oli apukeinoja lukemisen haasteisiin. Apukeinojen ansiosta voin tehdä nyt sujuvasti työtä kirjoittamalla – koneen lukiessa tekstit minulle ääneen.
Viralliset työllistymispalvelut pitivät minut visusti työelämän ulkopuolella, mutta Paikka auki -ohjelman kautta pääsin mukaan työelämään. Työllistymispalveluista sain silloin puhelun, jossa soittaja ei voinut mitenkään ymmärtää, miksi joku palkkaa minut töihin. Ja hei, niissä töissä olen edelleen!
Itselle järisyttävin kokemus oli päätyä mukaan Autismiliiton vertaisosaaja- ja kokemusasiantuntijatoimintaan ja sitä kautta ensimmäistä kertaa elämässäni Autismin talvipäiville. Talvipäivillä kohtasin useita kaltaisiani ja ennen kaikkea neuronormatiivisia ihmisiä, joille ei ollut mikään ongelma, että olen poikkeavan aistiherkkä. Sain tunteen siitä, että onkin ihan ok, että ei pysty kestämään ihan kaikkea!
Nyt 47-vuotiaana kävelin elämäni ensimmäistä kertaa ikinä urheilukilpailuihin. Korvia suojasivat radiokuulosuojaimet. En kokenut huonommuuden tunnetta siitä, etten pysty olemaan kuten muut aikuiset. Tällä reissulla sain onnistumisen kokemuksen työntämällä parayleisurheilun SM-kilpailuissa F57 luokan naisten kuulantyönnön suomenennätyksen. Ilman järjestöjen tuomaa tukea en olisi sitäkään voinut koskaan saavuttaa.
Jos järjestöjä ei enää ole, kuka ottaa koppia ihmisistä, jotka valuvat virallisten järjestelmien ulkopuolelle? Mitä maksaa yhden ihmisen syrjäytyminen?
Kirjoittaja Maria Tuomialho on osin työelämässä oleva elämännälkäinen osatyökyvyttömyyseläkeläinen, joka on autismikirjon ja oppimisen vaikeuksien kokemusasiantuntija ja ehkä tulevaisuudessa myös paraurheilija.