Digiesteellisyys syrjäyttää neurokirjon ihmisiä sekä pitkäaikaistyöttömiä
Minä olen pitkäaikaistyötön ja myös neurokirjolla. Koska työttömyys on autismikirjon ihmisillä suurta, on iso mahdollisuus sille, että moni meistä on digiesteellisyyden takia tahtomattaan syrjäytynyt yhteiskunnan tarjoamista palveluista.
Minusta tuntuu, että autismikirjon ihmisten oletetaan olevan automaattisesti kiinnostuneita koodauksesta sekä ylipäänsä it-asioista, ja että se olisi myös meidän kaikkien vahvuus.
En ole nähnyt juurikaan keskusteluja siitä näkökulmasta, miten meidät otetaan huomioon sähköisiä palveluita suunniteltaessa.
Onko Suomi digiesteetön?
Onko it-palvelut ja sähköiset palvelut ylipäätänsä neuroesteettömiä?
Minun kokemukseni mukaan ei ole.
Ymmärrettävästi puhutaan paljon ikäihmisten digiesteettömyydestä. Vähemmälle huomiolle jää tosiasia, että Suomessa on paljon myös työikäisiä ihmisiä, joille mm. älypuhelimien ja sähköisten palveluiden käyttö on vaikeaa hahmotusvaikeuksien takia.
Pitkäaikaistyöttömissä voi olla paljon kaltaisiani autismikirjon ja neurokirjonkin ihmisiä, jotka tarvitsevat digipalveluiden käyttämiseen toisen henkilön tukea.
En ole ollut koskaan työelämässä niin, että olisin siellä käyttänyt edes läppäriä saatikka älypuhelinta tai hyödyntänyt Teams-etäpalavereja. Olen ollut puistotöissä vuosikymmeniä sitten. Siinä työssä ei tietokonetta tarvinnut.
En ole myöskään opiskellut yhteentoista vuoteen, joten en sitä kautta ole perehtynyt enää digiasioihin.
Saanko olla digihölmö?
Kaikki IT-asiat ja etäasioinnit ovat lisääntyneet nopeaa tahtia, enkä minä pysy menossa mukana.
Digimaailma vilisee myös paljon erilaisia sanoja, joista en tiedä mitä ne tarkoittavat. Sanoja lainataan englannin kielestä, joka vaikeuttaa ymmärtämistäni vielä lisää.
Kun jokin sovellus tai nettisivu uudistuu, minulla menee aina paljon aikaa hahmottaa se digiympäristö uudestaan, koska omaan valokuvamuistin. Jos jokin teksti ja toiminto siirtyy toiseen kohtaan, se stressaa ja sekoittaa mieltä.
Minun vahvuuteni eikä mielenkiinto ole kohdistunut digiasioihin. Onko sallittua olla kiinnostumatta alati muuttuvista sähköisistä ja -etäpalveluista, jos ei vaan jaksa, voimavarat eivät riitä ja on paljon kuormitusta? Onko täysin minun vastuullani pysyä digiajassa mukana?
Samaan aikaan lähellä ja kaukana
Olen työkyvytön työnhakija ja täten minulla on olemassa omat TE-toimiston nettisivut. Ne uudistuivat vuodenvaihteessa ja siirtyivät toiseen paikkaan netin syövereissä. Sellaiseen paikkaan, että en ensin oikeasti löytänyt niitä ollenkaan.
Minun todella vaikea hahmottaa, kun tiedot ovat linkin takana. En löydä kaiken tekstin ja linkkien seasta juuri sitä tietoa, mikä on oleellista ja koskettaa minua. Tämä koskee niin työttömyyden sähköisiä palveluita kuin esimerkiksi eri sairaanhoitopiirien omia sähköisiä palveluita, kuten Maisa-palvelua.
Netissä olevat asiat eivät ole käsin kosketeltavia konkreettisia asioita, mitä esimerkiksi paperilomakkeet sekä pöytäkalenteri ovat. Netissä olevat asiat ovat samanaikaisesti lähellä ja kaukana. Se on hämmentävää.
Selkeyttä digipalveluihin
Sähköisissä palveluissa käytetään mielestäni epämääräisiä lauseita ja kehotuksia, vaikka pitäisi käyttää selviä lyhyitä käskymuotoja ja ohjeita ilman, että jää tulkinnanvaraa.
Esimerkiksi Maisan sähköisessä palvelussa on etävastaanotto-mahdollisuus. Sinne siirtyminen onnistui minulta kyllä, mutta ilman mieheni apua en olisi osannut liittyä linjoille.
Minä luulin jo aloittaneeni videopalaverin, koska olin näkyvissä kamerassa. Videokamerakuvan alapuolella luki “Siirry odotustilaan”. Luulin sen tarkoittavan, että painikkeesta pääsee pois live-tilasta. Onneksi mies sanoi, että paina siitä, muuten olisin jäänyt ilmestymättä etävastaanotolle.
Voitaisiinko välttää epämääräisiä sanoja? “Odotustila” tarkoittaa minulle oikeaa odotustilaa jossain lääkäriaseman käytävällä, eikä mitään sähköistä näkymätöntä asiaa.
Tässä toiminnossa siis pitäisi lukea ytimekkäästi, että “mene tänne” tai “paina tästä ja osallistu lääkärin / sairaanhoitajan kanssa etävastaanottoon”.
Ihmisten vuorovaikutustilanteissa käyttämät sekavat ilmaisut ja sanaton viestintä tuntuvat oudosti löytäneensä tiensä myös sähköisten palveluiden viidakkoon.
Vaatimus toimintakyvystä, jota kaikilla ei ole
Sähköisten palveluiden käyttö sekä hahmottaminen vaativat myös hyvää toimintakykyä, eritoten silloin, kun digiasiat eivät ole ihmisellä luontainen vahvuus.
Työvoimatoimiston omille sivuille tulleista viesteistä ei tule erillistä tekstiviesti-ilmoitusta, vaan pitäisi itse muistaa ja jaksaa käydä tietyin väliajoin katsomassa työkkärin sivuja. Näin myös silloin, kun on työkyvytön työnhakija, eikä oman elämän ensisijaiset asiat ja ajatukset pyöri työelämässä ja työnhaussa.
Toimintakykyni on heikko. Kun joku asia ei ole minun nenäni edessä, en kykene muistamaan tällaisia asioita.
Tuntuu siltä, että olen syrjässä tästä yhteiskunnasta pitkäaikaistyöttömyyden, autismikirjoni sekä digiesteellisyyden takia.
Olisiko tälle asialle tehtävissä jotain? Voisiko asioita digipuolella selkeyttää? Voisiko tarjota digi- ja etäasioinnin lisäksi edelleen kasvotusten tapahtuvaa neuvontaa ja ohjausta? Voisiko digi- ja sähköisten palvelujen suunnitteluun ottaa mukaan ihmisiä, joilla on hahmotusvaikeuksia ja ylipäätänsä vaikeutta ymmärtää it-asioita?
Näin voisi rakentaa digiesteetöntä yhteiskuntaa ja estää sitä kautta myös syrjäytymistä.
Teksti ja kuvat Inkeri Routakorpi