Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden opinto-ohjaus – avain hyvinvointiin ja opintojen jatkumiseen
Ammatillisessa koulutuksessa opinto-ohjaus on tärkeässä roolissa. Se tukee opiskelijoiden oppimista, vahvistaa hyvinvointia ja vähentää opintojen keskeyttämistä. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun opiskelijalla on erityisen tuen tarpeita. Yksilöllinen ja oikea-aikainen ohjaus edistää yhdenvertaisuutta ja antaa kaikille opiskelijoille mahdollisuuden onnistua opinnoissaan.

Erityisen tuen ja ohjauksen merkitys
Erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa tarkoittaa oppimisen ja opiskelun järjestämistä niin, että opiskelija pystyy saavuttamaan tutkinnon edellyttämän osaamisen. Tukitoimet kirjataan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS).
Vuosina 2025–2026 oppimisen tuki uudistuu kaikilla koulutusasteilla. Ammatillisessa koulutuksessa tuki kytketään entistä vahvemmin osaksi tutkintokoulutusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tukiopetusta, ohjausta ja apua työpaikalla oppimiseen. Uudistus voi helpottaa tuen jatkuvuutta, mutta samalla on varmistettava, että opiskelijat saavat tukea riittävän ajoissa. Ihmisoikeussopimukset velvoittavat huomioimaan opiskelijoiden yksilölliset tarpeet ja takaamaan joustavan tukirakenteen.
Neuromoninaiset opiskelijat ohjauksen keskiössä
Neuromoninaisuus tarkoittaa erilaisia tapoja hahmottaa maailmaa ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa. Autismikirjo ja ADHD ovat tästä esimerkkejä. Neuromoninaisten opiskelijoiden kohdalla ohjauksen tavoitteena ei ole sopeuttaa heitä neurotyypillisiin odotuksiin, vaan arvostaa heidän vahvuuksiaan ja yksilöllisiä tapojaan toimia.
Neuromoninaiset opiskelijat hyötyvät usein siitä, että heille tarjotaan enemmän aikaa, selkeyttä ja rauhallista ohjaustilaa. Yksilöllinen huomioiminen vähentää kuormitusta ja tukee opiskelijan toimijuutta sekä motivaatiota.
Arvostava kohtaaminen ja vuorovaikutus
Hyvä ohjaus perustuu arvostavaan ja kuuntelevaan kohtaamiseen. Kun opiskelija kokee tulevansa kuulluksi ja hyväksytyksi, hänen itsetuntonsa vahvistuu. Ohjaajan tehtävä on olla läsnä ja huomata myös ne vihjeet, joita opiskelija ei sano suoraan – esimerkiksi eleet, ilmeet tai äänensävyt.
Turvallinen ja ymmärtävä vuorovaikutus luo perustan opiskelijan motivaatiolle ja hyvinvoinnille. Tämä on erityisen tärkeää, jos opiskelijalla on kokemuksia ulkopuolisuudesta tai epäonnistumisista opinnoissa. Pieni joustavuus tai ylimääräinen aika keskustelulle voi ratkaista sen, kokeeko opiskelija opintonsa hallittaviksi.
Vahvuusperustainen ohjaus
Erityisen tuen opiskelijoiden ohjaus ei saa keskittyä vain haasteisiin. Vahvuusperustaisessa ohjauksessa opiskelijan omat taidot, kiinnostuksen kohteet ja erityiset kyvyt nostetaan esiin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi analyyttisen ajattelun, luovuuden tai tarkkuuden hyödyntämistä opinnoissa ja työelämässä.
Autenttisuus on osa tätä lähestymistapaa. Se tarkoittaa, että opiskelija saa olla oma itsensä ilman, että hänen täytyy jatkuvasti mukautua toisten odotuksiin. Kun opiskelija tunnistaa omat vahvuutensa ja kokee ne arvokkaiksi, hänen hyvinvointinsa ja osallisuutensa lisääntyvät.
Moniammatillinen yhteistyö
Opiskelijan tukeminen ei ole vain opinto-ohjaajan tehtävä. Tarvitaan koko oppilaitoksen henkilöstöä ja sidostyhmiä: opettajia, erityisopettajia, opiskeluhuollon työntekijöitä ja huoltajia. Selkeä työnjako ja hyvä tiedonkulku ovat avain sujuvaan yhteistyöhön.
Moniammatillinen yhteistyö mahdollistaa sen, että opiskelijan yksilölliset tarpeet tunnistetaan ajoissa ja hän saa oikeanlaista tukea. Kun oppilaitos toimii yhdessä ulkoisten verkostojen, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa, opiskelijan koulutuspolku saa tukea kokonaisvaltaisesti.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja saavutettavuus
Opinto-ohjauksessa on kyse myös tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Jokaisella opiskelijalla on oikeus saada ohjausta ja tukea taustastaan riippumatta. Yksilöllisesti räätälöity tuki vahvistaa opiskelijan hyvinvointia ja antaa hänelle mahdollisuuden saavuttaa tavoitteensa.
Saavutettavuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tukipalvelut ovat helposti saatavilla ja opiskelupolku voidaan rakentaa joustavasti. Tämä voi tarkoittaa vaihtoehtoisia suoritustapoja tai erityisjärjestelyjä työpaikalla oppimiseen.
Keskeiset periaatteet ohjauksessa
Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjauksessa korostuvat seuraavat periaatteet:
- Opiskelijalähtöisyys: yksilölliset tarpeet ja tavoitteet ohjaavat tuen suunnittelua.
- Moniammatillinen yhteistyö: opettajien, ohjaajien ja palveluiden yhteistyö turvaa opiskelijan polun.
- Vahvuusperustainen ohjaus: huomio keskittyy opiskelijan taitoihin ja potentiaaliin, ei vain haasteisiin.
- Tasa-arvo ja saavutettavuus: Kaikille taataan yhdenvertaiset mahdollisuudet ohjaukseen, tukeen ja oppimiseen.
Lopuksi
Erityisen tuen tarve ei johdu pelkästään yksilön haasteista, vaan se voi heijastaa yhteisön ja yhteiskunnan rakenteellisia puutteita, jotka eivät huomioi erilaisia oppijoita. Opettajien ja ohjaajien rooli on paitsi tunnistaa yksilölliset tuen tarpeet, myös kehittää ympäröiviä rakenteita ja ajattelutapoja, jotka tukevat kaikkia oppijoita.
Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaus on olennainen osa yhdenvertaista koulutusjärjestelmää. Se auttaa ehkäisemään keskeyttämisiä, tukee opiskelijoiden hyvinvointia ja vahvistaa heidän osallisuuttaan. Kun ohjaus perustuu arvostavaan kohtaamiseen, vahvuuksien tunnistamiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön, jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus rakentaa itselleen mielekäs ja kestävä tulevaisuus.
Teksti Marjukka Herajärvi
Kuva Adobe Stock ja Riikka Wikström

Kirjoittaja Marjukka Herajärvi ammatillinen erityisopettaja ja opinto-ohjaaja, joka on työskennellyt pitkään ammatillisessa koulutuksessa. Hän työskentelee nykyisin Lapin ammattikorkeakoulussa erityisopettajana ja on mukana Autismiliiton koordinoimassa valtakunnallisessa Aunet-verkostossa.