Kuplia, Linnunratoja ja ajatus-Galakseja
Sosiaalinen kuormitus on yksi rajoittavimpia tekijöitä oman hyvinvointini kannalta. Kun siihen lisätään erilaiset aistikokemukset, yllätykset ja äkilliset muutokset, elämä alkaa tuntua taistelulta. Uppoutuminen omaan kuplaan on silloin hengenpelastustoimenpide.
Ilman kuplaa ahdistus käy ylivoimaiseksi kestää, sydän hakkaa tuhatta ja sataa eikä yksikään ajatus ehdi katkeamatta maaliin asti. Ajatukset sinkoilevat palaten aina takaisin alkuruutuun eikä jumista pääse ponnistelemallakaan pois.
Kuvailen sitä tunnetta mielikuvalla kuin päässäni olisi Linnunrata tuhansine tähtineen ja planeettoineen. Yhteiskunta lähettää sekaan satelliittejaan. Niiden tuottama melu ja romu saavat harmonisien liikeratojen sijaan planeettani sinkoilemaan radalta toiselle sattumanvaraisesti ja lainkaan loogisesti etenemättä. Välillä ne törmäävät toisiinsa ja kokonaisuus pirstoutuu. Se tuntuu voimakkaana ahdistuksena ja fyysisenä kipuna. Hengitys tihenee, motoriikka tökkii, tavarat putoilevat ja törmäilen enemmän. Ärsyyntyminen käynnistyy sadasosasekunnissa. Silloin minä pyrin vetäytymään omaan kuplaani hakemaan turvaa, etsimään tuttua ratkaisukeskeistä tUULaa, sillä haluan hänet takaisin.
Kuplan tavoite on pysäyttää pääni sisäisten kurittomien planeettojen arvaamaton poukkoilu ja palauttaa ne radoilleen luomaan järjestystä, turvaa ja säännönmukaisuutta, lisäämään ajatusten ja toiminnan joustavuutta, antamaan tilaa luovuudelle.
Pianonsoitto on yksi minun voimaannuttavista kuplistani. En soita sulavasti introsta loppusointuihin, vaan edessäni pitää olla nuotit, joiden sävelkulkua ja sointuja etsin pikkutarkasti instrumentistani. Muokkaan harjoittelemattomia sormituksia ja hion niitä itsekseni. Päähäni ei mahdu kaiken sen lisäksi mitään muuta. Sulkeudun ja voimaannun. Ja kun musiikki alkaa soida sujuvammin, etsin uudet nuotit.
Musisointini ei ole taidenautinto ulkopuolisille. Sen tähden en voi vetäytyä nuottien rauhoittavaan maailmaan kuin yksin ollessani. Se sopii minulle muutenkin, sillä vaikka esiinnyn usein työni puolesta, soittaminen edes lähimmäisteni läsnä ollessa ei tahdo onnistua. Pianonsoitto on minun yksityinen maailmani, minun ikioma kupla. Samoin kirjoittaminen. Kalevalapoljennon luominen tarinoihin imaisee minut pois kaaoksesta.
Myös liike auttaa kaoottisuuteen. Heijaaminen tai “tanssi” rytmittävät hengityksen ja saavat minut maadoittumaan siihen tilaan ja siihen hetkeen, pois sulkien liiat ajatukset.
Rakastan metsää ja tähtitaivasta. Koirien ilo ja touhukkuus, sammaleiden pikkutarkka kauneus, havupäällysteisten polkujen ötökkävilinä ja yötaivaan ääretön rauhallisuus irrottavat jumittuneet mielen koukerot ja aivoihin avautuu tilaa lempeälle ajattelulle. Värit, muodot, järven aallot, puuskaisa tuuli ja avotuli vaikuttavat mielen tyyneyden saavuttamiseen heijaamisen tavoin.
Toisaalta ADHD tekee ajatuksistani villivarsoja ilman suurempaa kuormitustakin. Silloin ajatukseni pomppivat iloisesti kuin pingispallo. Ilmeisesti kierteisenä, koska niiden suunta on täysin ennalta arvaamaton. Työarkea ajatusten poukkoilu häiritsee. Siirtymiseni tuumasta toimeen ja toimesta tuumailuun saamatta juuri mitään aikaiseksi vie tuhottomasti aikaa ja saa hengästymään. Siihen auttaa lääkitys. Mutta lomalla nautin vapaapäivistä, jolloin pilleri saa jäädä purkkiinsa, ja annan elämän viedä. Ajatus-Galaksi voi ottaa minut mukaansa täysivaltaiseksi matkustajaksi.
”Galaksi on tähtien, kaasu- ja pölypilvien sekä pimeän aineen muodostama järjestelmä,” sanoo Wikipedia. Pidän siitä. Etenkin tuo määritelmässä mainittu pimeä aine saa minut väkisin hymyilemään.
Koska olen ikuinen optimisti, pilvilinna-arkkitehti, yksisarvisten kasvattaja ynnä paljon muuta, olen ajatellut, että jonain päivänä nuo pään sisäiset radaltaan eksyneet taivaankappaleet, joita ajatuksiksikin voinee kutsua, törmäävät toisiinsa kierteellä aiheuttaen kuvankauniin alkuräjähdyksen. Silloin siitä syntyy jotain uutta ja upeaa, jotain ainutkertaista, mitä systemaattisilla aivoilla ei koskaan voisi syntyä. Ja tiedän, että niin on jo käynyt monta kertaa. Eläköön autismi ja elämä laatikon ulkopuolella, istuskelu Saturnuksen renkaalla.
Kirjoittaja Tuula Niinikangas on neuromoninainen kulkija ja yrittäjä, maailman tarkkailija, ajattelija, ihmettelijä, utelias oppija, kynäilijä ja piirrospipertäjä.