Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Kannanotot ja lausunnot 15.12.2025

Mielipide: Stoppi kaltoinkohtelulle

Joulukuun alussa nousivat esiin kaltoinkohtelutapaukset kehitysvammaisten hoivayksikössä, tällä kertaa Kuopiossa. Kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden asumispalveluissa on maamme vakavimmat ihmisoikeusongelmat. Koska asiaan tartutaan, kysyy toiminnanjohtaja Satu Taiveaho Autismiliiton mielipidekirjoituksessa.

Yksinäinen lapsi istuu lattialla ja katsoo seinää, kuvituskuva.
Kuva: Adobe Stock

Joulukuun alussa nousi mediassa esiin kuopiolaisen kehitysvammayksikkö Peippolan tapaus (Yle, 9.12.), joissa mm. monialaista tukea tarvitsevia kehitysvammaisia autismikirjon lapsia on kohdeltu kaltoin. Heitä oli retuutettu niskasta, suljettu yöksi huoneeseen, nipistetty ja pakkosyötetty. Kyseessä on tilapäishoitoyksikkö.

On sietämätöntä, ettei kaltoinkohtelua saada loppumaan. Tilapäishoidon tulisi olla lapselle kuntouttava, arkea elävöittävää ja hyvä kokemus sekä perheille mahdollisuus hengähtää hetkeksi luottaen, että ammattilaiset huolehtivat lapsesta hyvin.

Yhteiskunnan pitää kyetä turvaamaan ja suojelemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Heille pitää olla tarjolla palvelua, jossa heidän tarpeisiinsa pystytään vastaamaan ja henkilökunnalla tulee olla osaaminen heidän kanssaan työskentelyyn.

Esiin tulleet tapaukset ovat lainvastaisia, ammattieettisesti kestämättömiä sekä perus- ja ihmisoikeuksia polkevia. Pakko- ja rajoitustoimet ovat aina viimesijaisia keinoja, ja niiden käytöstä tulee olla lainmukaiset päätökset. Yksikkö tulee resursoida niin, että jokaisen asiakkaan turvallisuus voidaan varmistaa. Kaikki lähtee asiakkaan ymmärtämisestä ja hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa vastaamisesta.

Peippolassa ja vastaavissa asumisyksiköissä tarvitaan riittävä henkilöstö, jotta paljon huomiota vaativien asiakkaiden tilanteisiin pystytään reagoimaan oikealla tavalla. Henkilöstöllä pitää olla koulutus lasten tarpeiden ja kuormituksen ymmärtämiseen ja hallintaan. Lisäkoulutuksen tulee olla edellytys kaikille työntekijöille.

Valvontaa tulee tehostaa ja asettaa sanktioita toimijoille, jotka rikkovat asiakkaiden perus- ja ihmisoikeuksia. Omavalvonta ei ole riittävää.

Monialaista tukea tarvitsevat autismikirjon henkilöt ovat pieni, mutta erityisen vaativa asiakaskunta, jonka kanssa työskentely voi olla hyvin palkitsevaa. Kun työssä tulee onnistumisia, työntekijän motivaatio työhön kasvaa. Myös johtaminen ja yhteinen toimintakulttuuri vaikuttavat siihen, miten asiakasta kohdellaan.

Olemme esittäneet yhdessä kehitysvammajärjestöjen kanssa valtakunnallisen kaltoinkohteluselvityksen tekemistä sekä pyytäneet eduskunnan apulaisoikeusasiamiestä valvomaan monialaista tukea tarvitsevien asumispalveluja. Kehitysvammaisten ja autismikirjon ihmisten asumispalveluissa on maamme vakavimmat ihmisoikeusongelmat. Koska asiaan tartutaan?

Satu Taiveaho
toiminnanjohtaja, Autismiliitto ry