Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Uutinen 17.5.2023

Onneksi on joku – järjestöjen rahoitus on turvattava 

Autismiliitto on huolissaan hallitusneuvottelujen yhteydessä kuuluneista puheista, että sote-järjestöjen rahoitus on leikkauslistalla, vaikka järjestöjen rahoituksen tason turvaamisesta sovittiin parlamentaarisessa sopimuksessa.

Äiti ja kaksi pientä lasta istuvat pöydän ääressä pelaamassa lautapeliä
Kuva: Rami Marjamäki

Vielä vähän aikaa sitten kaikki eduskuntapuolueet yhdessä sitoutuivat turvaamaan rahapelien tuotolla toimineille järjestöille ennustettavan, riittävän ja edunsaajien autonomian turvaavan rahoituksen vuosille 2024-2026. Tästä sopimuksesta on pidettävä kiinni myös taloudellisesti vaikeina aikoina, sillä se mahdollistaa järjestöjen pitkäjänteisen työn.

Järjestöjen työ tulee turvata, sillä järjestöt tukevat heikoimmassa asemassa olevia, tekevät näkymätöntä näkyväksi, lisäävät tietoa, vahvistavat ymmärrystä sekä nostavat esiin epäkohtia ja tuen tarpeita.

Tiedon lisäämistä

Sidosryhmäkyselyssä 94 % vastaajista oli sitä mieltä, että Autismiliitto on lisännyt tietoa autismikirjosta ja autismikirjon ihmisten tarpeista. 

Liitto lisää ihmisten tietoa autismikirjosta järjestämällä koulutuksia, osallistumalla verkostoyhteistyöhön, messuihin sekä muihin tapahtumiin. Kohtaamme koulutuksissamme vuosittain tuhansia ihmisiä. Tuotamme oppaita ja muita materiaaleja, muun muassa kansalliseen lapsistrategiaan kuuluvan autismioppaan lapsille ja nuorille. Autismiliitto julkaisee myös Suomen ainoaa autismialan lehteä. 

Monet autismikirjon ihmiset, heidän läheisensä ja ammattilaiset saavat tukea ja neuvontaa Autismiliitosta. Neuvontapalvelumme vastasi viime vuonna 1020 yhteydenottoon. Palautteen antajista 96 % koki tulleensa kohdatuksi erinomaisesti, ja 71 % heistä koki saaneensa tarvittavan tiedon. 

Vahvaa vaikuttamista

Alkuvuodesta 2023 lääkäriseura Duodecim julkaisi autismikirjon Käypä hoito -suosituksen. Autismiliitto oli ajamassa suosituksen tekemistä jo vuosia. Liitto pääsi kokoamaan autismikirjon ihmisisestä ja heidän läheisistään koostuvan viiteryhmän suositustyön yhteyteen. Pääsimme vaikuttamaan suosituksen sisältöön myös lausunnon muodossa.  

Liitto edistää autismikirjon ihmisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta erilaisissa verkostoissa sekä tapaamalla poliitikkoja ja viranomaisia, antamalla lausuntoja ja tekemällä kannanottoja yksin ja yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Vaikuttamistyössämme tähtäämme siihen, että autismikirjon ihmisen erityistarpeet tulevat huomioiduksi muun muassa lakihankkeissa (vammaislainsäädäntö, itsemääräämisoikeuslainsäädäntö jne.) ja sote-uudistuksessa. 

Vuonna 2022 perustettiin eduskunnan nepsy-työryhmä, johon Autismiliitto kutsuttiin sihteeriksi. Osallistuimme mm. eduskunnan erilaisten oppijoiden tukiryhmään, sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lääkinnällisen kuntoutuksen oppaan neuropsykiatriseen työryhmään ja Käypä hoito -suosituksen ohjausryhmään. Yhteensä osallistuimme 62 työryhmään ja verkostoon. 

Vuoden 2022 aikana annoimme 8 omaa lausuntoa (muun muassa Valas-laki, Käypä hoito -suositus, lääkinnälliseen kuntoutukseen ohjautuminen, yhdenvertaisuuslaki) ja vaikutimme useisiin Vammaisfoorumin kautta lähteneisiin lausuntoihin. Teimme 12 kannanottoa, joista 5 oli omaa (muun muassa lastensuojelusta, kuntoutuksesta ja ylioppilaskirjoituksista olleesta virheestä) ja 7 yhteistyössä verkostojen kanssa. 

Liiton kannat tulivat kuulluksi mm. vammaislainsäädännön, Käypä hoito suosituksen ja STM:n lääkinnällisen kuntoutuksen oppaan valmistelussa.  

Järjestöt tekevät merkityksellistä työtä haavoittuvassa asemassa olevien parissa, esimerkiksi nostamalla vahvasti esiin kehitysvammayksiköissä tapahtuneet autismikirjon henkilöihin kohdistuneet järkyttävät kaltoinkohtelutilanteet.   

Vertaistukea ja kokemustietoa

Liitto tarjoaa vertaistukea kouluttamalla ja välittämällä vertaisosaajia lyhytkestoisen vertaistuen antamiseksi, kun autismikirjon diagnoosi on tuore.  Vertaisosaajille tuli viime vuonna 127 tukipyyntöä.  

Vahvistamme kokemustiedon leviämistä kouluttamalla ja välittämällä kokemusasiantuntijoita puhumaan koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Kysyntä kokemusasiantuntijoille on vahvassa nousussa. Viime vuonna liitolle tuli 170 kokemusasiantuntiatehtävää. 

Jäsenyhdistykset

Autismiliitto on tukena 24 jäsenyhdistykselleen, jotka tarjoavat vertaistukea ja virkistystoimintaa tuhansille ihmisille ympäri Suomen. Jäsenyhdistyksilla on arvokasta osaamista ja paikallistietoa, ja he myös vaikuttavat alueellisesti autismiasioihin.  

Kehittämistoiminnassa Autismiliitto kerää tietoa ja tuottaa materiaalia sekä toimintamalleja aiheista, joista ei ole Suomessa tarpeeksi tietoa tai johon kohdistuu suuri tarve. Yksi esimerkki kehittämistyöstämme on askelaikuisuuteen.fi-sivusto, joka tukee autismikirjon nuorten siirtymävaiheita. 

#100järjestötekoa #OnneksiOnJoku #hallitusneuvottelut