Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Webinaari klo ZOOM

Ammattilaisille: EDA/PDA-piirteisten lasten ja nuorten tukeminen

Kaksipäiväisessä verkkokoulutuksessa tarkastelemme uusia näkökulmia ja neurovahvistavia lähestymistapoja tilanteisiin, joissa neurokirjon lapsi/nuori
– vastustaa tai välttelee ohjeita ja päivittäisiä toimia voimakkaastikin (vaatimuksilta tuntuviin asioihin reagoiminen voi näkyä esimerkiksi voimakkaasti ulospäin, maskaamisena ja muiden korostuneena miellyttämisenä tai sisäänpäin kääntävänä “lamaantumisena”)
– vaikuttaa pyrkivän kontrolloimaan tilanteita – taustalla tarve kokea hallinnan tunnetta ja siten turvan tunnetta
– joutuu kokea tunneromahduksia (meltdown / shutdown) ja ahdistusta
– ei vaikuta hyötyvän tavanomaisista neurokirjon lasten/nuorten ohjaamiseen suositelluista menetelmistä (kuten struktuuri, selkeät ohjeet, palkitseminen, “aikuisjohtoinen johdonmukaisuus”).

Koulutuksessa syvennymme EDA/PDA-neurotyyppiin ja tavoittelemme lasten ja nuorten sisäistä kokemusta ja tarpeita – ulospäin näkyvän käyttäytymisen muokkaamisen sijaan. Koulutuksessa keskitymme lapsen/nuoren turvan ja hallinnan tunteen vahvistamiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen.

Kaksipäiväinen verkkokoulutus 26.-27.1.2026. Mahdollisuus ilmoittautua yhteishintaan samalla myös toukokuussa toteutuvaan ”EDA2”-jatkokoulutukseen.

Osallistujien palautteita:

“Koulutus on ollut käänteentekevä työssäni!”

“Erittäin opettavainen. Oman ajattelun ja asennoitumisen muokkaamisesta ihan konkreettisiin työkaluihin oppilaiden kanssa toimimiseksi.”

Lisätietoja ja ilmoittautuminen (linkki avautuu uuteen välilehteen): https://kirjonkirjat.com/pda

Järjestäjä: Salla Hewitt / Kirjon kirjat