Siirry sisältöön
Haku Lahjoita
Kannanotot ja lausunnot 3.12.2015

Vammaisfoorumi vaatii: Vammaisten ihmisten itsenäisyyden pitää toteutua vuoden jokaisena päivänä

Kansainvälinen vammaisten päivä 3.12.2015. Suomi viettää itsenäisyyspäivää tänä vuonna 98. kertaa, mutta vammaisten henkilöiden ihmisoikeudet ovat edelleen maassamme lapsenkengissä. Suomessa asuvien vammaisten ihmisten oikeus itsenäiseen elämään toteutuu harvoin ja vielä harvemmin meillä on oikeus osallistua itseämme koskevaan päätöksentekoon.

Vammaisfoorumi vaatii, että vammaisille ihmisille on
tarjottava yksilöllisiä tarpeita vastaavia asumis- ja muita palveluja sekä
riittävästi toisten ihmisten antamaa apua korvaamaan toimintakyvyn rajoitteita.
Yhdenvertaiset ja täysimääräiset ihmisoikeudet on ulotettava koskemaan myös
ihmisiä, joilla on jokin vamma.

3.12. vietetään Kansainvälistä vammaisten päivää.
Vammaisfoorumi haluaa nostaa keskusteluun vammaisten ihmisten oikeuden
itsenäiseen elämään. Itsenäisyyden edellytys on itsemääräämisen toteutuminen.

Henkilökohtainen apu on yksi keskeisiä itsenäisen elämän
mahdollistavia oikeuksia.  Itsemääräämisoikeutta
koskeva lainsäädäntö on myös apuna itsenäisen elämän tukemisessa.

Tarvitsemme itsenäisyyttä, ihmisoikeuksia ja palveluja, että
voimme osallistua yhteiskuntaan.  
Vammaisten ihmisten osallistuminen on usein kiinni siitä, että saamme oikeudenmukaisesti
tarvitsemamme palvelut. Ilman apua, tukea ja palveluja jäämme helposti
ulkopuolelle. Silloin emme voi tehdä itsenäisiä päätöksiä, kouluttautua,
työllistyä, asua, liikkua, harrastaa ja osallistua yhdenvertaisesti muiden
ihmisten kanssa. Liikkumisessa, näkemisessä, kuulemisessa ja ymmärtämisessä
auttavat välineet ja palvelut mahdollistavat sen, että vammaiset ihmiset voivat
toimia ja osallistua niin kuin muutkin ihmiset. Palvelut mahdollistavat
vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen.

Vammaisfoorumi ja sen suomalaiset vammaisjärjestöt aloittavat
3.12. päivien laskemisen siihen, miten pitkään meidän vielä täytyy odottaa
lähes kymmenen vuoden lisäksi, ennen kuin Suomi ratifioi vammaisten henkilöiden
oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen.

Vaadimme, että Suomi takaa kaikille ihmisoikeudet yhdenvertaisesti ja täysimääräisesti.

Vammaisfoorumi on 32 vammaisjärjestön yhteistyöverkosto,
joka edustaa 320 000 vammaisen suomalaisen ääntä.

Lisätietoja:  www.vammaisfoorumi.fi

Facebook: http://on.fb.me/1MT6wyA

Twitter: #itsenäisyyttäon, #självständighetär