Autismiliitto painotti neurokirjon toimenpideohjelman tarvetta VANE:n kuulemisessa
Autismiliitto on antanut lausunnon ja ollut kuultavana Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan kansallisen toimintaohjelman luonnoksesta.
Suodata listausta:
Autismiliitto on antanut lausunnon ja ollut kuultavana Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunnan kansallisen toimintaohjelman luonnoksesta.
Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, FDUV ja Autismiliitto esittävät huolensa hallituksen sosiaaliturvaleikkauksista ja hyvinvointialueille asetetuista säästövelvoitteista, jotka heikentävät kehitysvammaisten ja autismikirjon ihmisten ja heidän perheidensä asemaa, elintasoa ja hyvinvointia.
Autismiliitto on antanut lausunnon luonnoksesta valtakunnalliseksi nuorisotyön ja -politiikan ohjelmaksi. Autismikirjon nuoria tulee kuulla heille saavutettavilla tavoilla ja tarvittaessa heillä käytössä olevilla kommunikaatiomenetelmillä. Etenkin puhevammaisten lasten ja nuorten oikeuksissa ilmaista näkemyksiään on vielä suuria puutteita.
Vammaispalvelulain soveltamisalan tulee olla YK:n vammaissopimuksen mukainen, ja siten siinä tulee huomioida laajasti erilaiset vammaisuutta aiheuttavat toimintarajoitteet. Autismiliitto on ollut kuultavana ja ottanut kantaa uuden vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamiseen.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen ja yksilöllisten opetusjärjestelyjen toteutus vaihtelee paljon eri kunnissa ja kouluissa ja toteutuu monin paikoin puutteellisesti autismikirjon oppilailla. Autismiliitto on ollut kuultavana ja antanut lausunnon oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistamistarpeista esi- ja perusopetuksessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt oppimisen ja koulunkäynnin tuen lainsäädännön uudistamisen esi- ja perusopetuksen osalta.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen ja yksilöllisten opetusjärjestelyjen toteutus vaihtelee paljon eri kunnissa ja kouluissa, ja toteutuu monin paikoin puutteellisesti autismikirjon oppilailla.
Kelan lisärahoitus neurokirjon lasten ja nuorten kuntoutukseen ei korvaa vammaispalvelulain lykkäämistä, kirjoittaa Autismiliiton toiminnanjohtaja Satu Taiveaho Aamulehdessä vastauksena aluevaltuutetulle.
Autismiliitto ei kannata hallituksen esittämiä leikkauksia asumistukeen. Huolenamme on, että useiden leikkausten ja korotusten kerrannaisvaikutukset kohdistuvat pitkälti samoihin pienituloisiin ihmisiin.
Monet autismikirjon ihmiset joutuvat odottamaan vielä pitkään tarvitsemiaan palveluita, jos uuden vammaispalvelulain voimaantuloa siirretään. Oikea-aikaisten palvelujen puutteesta kärsivät erityisesti lapset ja nuoret.
Hallitusohjelmaan kirjatut vammaispalvelujen säästöaikeet, uuden vammaispalvelulain täytäntöönpanon lykkääminen, sosiaaliturvaan suunnitellut leikkaukset sekä järjestörahoituksen leikkaukset huolettavat autismi- ja kehitysvammajärjestöjä. Hallitusohjelmasta löytyy myös myönteisiä linjauksia, joiden toteutumista järjestöt kannattavat.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Cookie Consent customize popup analytics