”Koko homma lähtee minusta, ei lapsesta” – opettaja uskoo joustoon ja ennakoitavuuteen
Tampereen Vuoreksen koulussa toimiva nepsymalliluokka tarjoaa esimerkin siitä, miten pienillä arjen ratkaisuilla voidaan helpottaa oppimista ja vahvistaa koko ryhmän hyvinvointia. Nepsymalliluokan opettaja Eveliina Nikunlassin mukaan opetuksessa ratkaisevaa ei ole, kuinka paljon luokassa on stressileluja, painotyynyjä tai muita välineitä, vaan se, miten aikuinen kohtaa lapsen.
Vuoreksen koulu on iso, noin 1100 oppilaan yhtenäiskoulu, jossa on yleisopetuksen ja erityisopetuksen luokkia. Nepsymalliluokka sai alkunsa Tampereen Kaakon alueen pilottihankkeesta, jonka tavoitteena oli kehittää keinoja tukea neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavia oppilaita tavallisissa yleisopetuksen ryhmissä. Pilottihankkeen taustalla oli Tampereen kaupungin nepsytukitiimi. Hyvinvointialueuudistuksen myötä varhaisen vaiheen nepsy-tuen kehittämistä jatketaan koko hyvinvointialueen tasolla Pirhan Kehitystä tukevissa palveluissa.
Uusi suunta uralle
Eveliina Nikunlassilla on takanaan 25 vuotta työtä luokanopettajana. Matkaan on mahtunut opiskelua Hämeenlinnassa, työskentelyä Tallinnassa ja pääkaupunkiseudulla, kunnes hän palasi Tampereelle 2010-luvun puolivälissä. Työssä kohdatut oppilaiden tarpeet johdattivat hänet lopulta neuropsykiatristen kysymysten äärelle.
– Kiinnostus heräsi toden teolla, ja lähdin kouluttautumaan ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Opin ymmärtämään paremmin, miten paljon opettajan oma toiminta vaikuttaa siihen, miten lapsi pystyy toimimaan, hän kertoo.
Vuonna 2020 Nikunlassi siirtyi Vuorekseen juuri nepsyvalmennuksen loppuvaiheessa. Samaan aikaan koulussa sattui olemaan muitakin opettajia ja ohjaajia, jotka olivat käyneet vastaavan koulutuksen. Heidän osaamisensa yhdessä mahdollisti mallin kokeilemisen käytännössä.
– Halusimme rakentaa sellaisen ympäristön, jossa jokainen lapsi voi oppia ja olla oma itsensä. Neurokirjon lapsille ennakoitavuus ja selkeys ovat erityisen tärkeitä, mutta hyvät rakenteet hyödyttävät kaikkia, Nikunlassi kertoo.
Kolme aluetta ja ”kaverit”
Nepsymalliluokassa yhdistyvät tavallinen yleisopetus ja neuromoninaisuutta huomioiva toimintakulttuuri. Nikunlassin luokassa on 26 oppilasta. Oppilaita ei ole valikoitu. Kyseessä on siis tavallinen yleisopetuksen luokka, jossa on monenlaisia tuen tarpeita. Joillakin luokan oppilaista on nepsy-haasteita, mutta ei suinkaan kaikilla. Luokan erityisyys näkyy ennen kaikkea sen tilaratkaisuissa ja toimintatavoissa.
Yli 90-neliöinen tila jakautuu sermien avulla kolmeen alueeseen: varsinaiseen opetustilaan, rauhoittumiseen tarkoitettuun ”majaan” sekä aktiivisen toiminnan alueeseen, jossa voi liikkua ja purkaa energiaa.
– Jos on vaikka tarvetta liikkua, voi ottaa jumppamaton ja tehdä punnerruksia tai vatsalihaksia tai vaan kävellä. Siellä on myös säkkityynyjä, tasapainolautoja, isoja jumppapalloja. Oppilaat osaavat jo aika omatoimisesti hakeutua sinne, jos on tarvetta.
Lisäksi luokassa on ahkerassa käytössä monipuolisia aistivälineitä, joita oppilaat kutsuvat ”kavereiksi”: painokäärmeitä, stressileluja, kuulosuojaimia ja väriseviä niskatyynyjä. Myös jumppapallot kiertävät oppilaiden käytössä.
– Koulussamme teetetään vuosittain ”Mitä minulle kuuluu” -kysely ja suurin osa luokasta vastasi viimeksi, että parasta luokassa ovat juuri nämä ”kaverit”. Ne tuntuvat pieniltä asioilta, mutta voivat olla lapselle ratkaisevia keskittymisen ja rauhoittumisen kannalta, Nikunlassi kuvaa.
Fyysisen ympäristön lisäksi arki rakentuu ennakoinnin ja selkeiden rakenteiden varaan. Päivän aikataulu on kaikkien nähtävillä, ohjeet tai tehtävät pilkotaan vaiheittain ja oppilaille tarjotaan mahdollisuus tauottaa työskentelyä.
– Luokassa on selkeät säännöt ja opettajan toimintatavat kaikille tuttuja – käsimerkin ja numeroiden laskemisen yhteydessä lapset tietävät, että nyt pitää hiljentyä.
Valmennus toi oivalluksia
Nikunlassi kertoo, että tärkein oivallus nepsyvalmennuksesta oli vastuun siirtäminen itselle opettajana.
– Tajusin, että koko homma lähtee minusta, ei lapsesta. Aikuisen toiminta ratkaisee, helpotanko vai pahennan tilannetta. On tärkeää, ettei puske tilannetta liian pitkälle. Lapsi voi kuormittua liikaa ja reagoida siihen voimakkaasti, Eveliina Nikunlassi kertoo.
Ajan kanssa tietoa ja osaamista on tullut lisää. Nikunlassi on tunnistanut virheitä myös omissa aiemmissa toimintatavoissaan.
– Olen joskus saattanut ihmetellä, miksi oppilaalle on yhtäkkiä tullut kiukku ja kuppi on vuotanut yli. Jälkeenpäin olen tajunnut, että olin itse vienyt tilanteen liian pitkälle vaatimalla liikaa.
Hänen mukaansa opettajan ei tarvitse pitää loppuun asti kiinni säännöistä vain siksi, että on opettaja – joskus on tärkeämpää höllätä, jotta lapsen stressi voi laskea. Se ei ole epäonnistumista vaan välttämätön osa oppimista, hän korostaa.
– Kun kohtaan lapsen myötämielisesti ja hyväksyvällä katseella, tilanne pysyy hallinnassa, hän sanoo.
Muuttuneet asenteet
Vuoreksen koulussa malliluokan käytäntöjä on jaettu muillekin opettajille nepsytutoroinnin kautta. Nikunlassi myös kiertää kollegoidensa luokissa, ehdottaa pieniä muutoksia ja rohkaisee kokeilemaan esimerkiksi sermien käyttöä tai taukotilan järjestämistä.
– Moni opettaja haluaa löytää ratkaisuja, ja kiinnostus nepsyasioihin on suurta, hän kehuu.
Nikunlassi on huomannut, että opettajien asenteet ja toimintatavat ovat muuttuneet paljon lyhyessä ajassa. Neuromoninaisuudesta puhutaan nykyään enemmän, ja se näkyy myös luokkahuoneissa.
Opettajan ei tarvitse pitää loppuun asti kiinni säännöistä vain siksi, että on opettaja – joskus on tärkeämpää höllätä.
– Ymmärrän hyvin kollegoita: isot luokat, monenlaiset oppijat ja vanhempien odotukset voivat aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta. Silti suurin osa opettajista on huippuammattilaisia, jotka pohtivat aidosti, miten helpottaa neurokirjon lasten koulupäivää. Jo kymmenessä vuodessa on otettu valtavia harppauksia eteenpäin.
Yhdessä vanhempien kanssa
Luokassa on monenlaisia oppijoita, myös neurokirjon lapsia. Nikunlassi sanoo oppineensa heidän kanssaan työskennellessään pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja armollisuutta – sekä lapsia että itseä kohtaan.
– Aina emme onnistu eikä aina ole paras päivä, mutta riittää että suunta on oikea. Sen viestin haluan välittää myös vanhemmille, Nikunlassi kiteyttää.
Yhteistyö perheiden kanssa on osoittautunut korvaamattomaksi: vanhemmat ovat oman lapsensa parhaita asiantuntijoita.
– Kun kuuntelemme heitä ja kokeilemme koulussa samoja toimintatapoja kuin kotona käytetään, pääsemme usein pitkälle. Olen kiitollinen siitä, että monet vanhemmat puhuvat avoimesti ja luottavat meihin, Nikunlassi sanoo.
Oppimisen tuen uudistus tuo toivoa ja kysymyksiä
Tänä syksynä käyttöön otettu oppimisen tuen uudistus näkyy jo Vuoreksessa. Laaja-alaisten erityisopettajien määrää on lisätty, ja se mahdollistaa useammin kahden aikuisen läsnäolon luokassa. Nikunlassi pitää tätä positiivisena muutoksena.
Samalla hän näkee epävarmuuksia: mitä tarkoittaa käytännössä se, että enintään viisi oppilasta per luokka voi saada yksilöllistä tukea? Miten turvataan se, että jokaisen lapsen tarpeet huomioidaan?
Kokenut opettaja toteaa, että ihan kaikkeen koulu ei taivu. Yleisopetuksen luokassa ei pystytä räätälöimään joka ikiselle lapselle omannäköisiä ratkaisuja. Silloin pienemmät ryhmät tai erityisluokat ovat tarpeen.
– Alku on ollut lupaava, mutta moni asia on vielä hämärän peitossa. Tämä vaatii meiltä opettajilta ajattelutavan muutosta ja paljon seurantaa, hän arvioi.
”Hyväksyvä katse on tärkein”
Kun Nikunlassilta kysyy, mitä hän haluaisi sanoa kollegoilleen, jotka pohtivat, miten toimia autismikirjon oppilaiden kanssa, hän miettii hetken.
– Ensimmäinen asia on kohtaaminen ja hyväksyvä katse. Lapselle pitää näyttää, että hän on tärkeä. Olisi unelma, että luokassa olisi aina kaksi aikuista, mutta jos ei ole, niin pienilläkin asioilla voi tehdä paljon, hän sanoo.
Nikunlassi tietää, että työ on vaativaa, mutta kokee sen ennen kaikkea merkitykselliseksi.
– Kun lapsi onnistuu jossain, missä hän ei ole aiemmin pystynyt, se on valtava ilo. Ne pienet hetket ovat tämän työn suola, hän hymyilee.
Teksti Helin Vesala
Kuvat Vilhelmiina Karonen
