Vääränlainen tuki voi murentaa autismikirjon lapsen elämän
Monessa kodissa saatetaan elää jännittäviä aikoja, sillä esi- ja perusopetuksessa oppimisen tukeen tuli heti syyslukukauden alkaessa muutoksia uudistuneen perusopetuslain mukana.
Nyt puhutaan ensisijaisesti muun muassa ryhmäkohtaisen tuen lisäämisestä sekä “tuesta tuen päälle”, kuten mahdollisuudesta tukiopetukseen oppituntien lisäksi. Mielikuva liian tukemisen alle jäävästä autismikirjon lapsesta voi olla monen vanhemman huolenaiheena, sillä edelleenkään autismikirjolaisten oikeanlaista tuen tarvetta ei välttämättä tunnisteta eikä edes ymmärretä.
Uuden lain tarkoitus on kuitenkin hyvä, lailla halutaan varmistaa jokaiselle oppilaalle heidän tarvitsemansa tukitoimet. Olisiko oikeanlaiseen tukemiseen kuitenkaan tarvittu uutta lakia? Ei ehkä, sillä jo vanhan lain aikaan autismikirjon lapsille on voitu mahdollistaa sopivia tukitoimia kouluissa, jos tahtotila on ollut oikea.
Avainasemassa on toimiva yhteistyö kodin kanssa ja erityisesti kotiväen oppimisesta tehtyjen havaintojen kuuleminen oikeasti, koulun sanelupolitiikan sijaan.
Oikeanlainen tukeminen ei aina ole edes resurssiasia. Avainasemassa on toimiva yhteistyö kodin kanssa ja erityisesti kotiväen oppimisesta tehtyjen havaintojen kuuleminen oikeasti, koulun sanelupolitiikan sijaan. Vanhempi yleensä tuntee lapsensa parhaiten ja näkee, miten koulu lapseen vaikuttaa.
Lasta hoitavaa lääkäriä on myös kuultava tukitoimia järjestäessä, sillä yhä nykyään lääkärin suoritukset koulunkäynnin tuesta voidaan sivuuttaa kokonaan. Tämän vuoksi perusopetuslain määräys siitä, että esi- ja perusopetusta suunniteltaessa, järjestäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu, voi kalskahtaa hieman kliseiseltä.
Tuen tarve on yksilöllistä
Oikeanlainen tuki autismikirjon lapselle voi olla vähemmän perinteistä oppimisen tukea. Ennemmin tukea voidaan tarvita oppimisen mahdollistamiseen, kuten olosuhteiden muokkaamista sopivammaksi, sosiaalisen tuen tarjoamista myös oppituntien ulkopuolelle sekä erilaisia joustoja perinteisen koulunkäynnin suhteen. Eli hyvin erilaista mihin on koulumaailmassa totuttu.
Oikeanlaiset tukitoimet pitäisi myös aloittaa ennen kuin ongelmat räjähtävät esiin. Lapsen impulsiivisten purkausten ilmaantuessa on jo menty tukitoimissa metsään. Kyseessä ei välttämättä eikä todennäköisesti ole hukassa oleva vanhemmuus, josta usein kuulee ensisijaisesti haettavan syytä, vaan syy käytökseen on monesti lapsen liika kuormittuneisuus koulussa. Tästä kärsivät kaikki, eniten se lapsi.
Lapsen tunneromahdusten jälkeen aletaan usein puhua lapsen tunnetaitojen kasvatuksesta tai impulsiivisen käytöksen poistamisesta keinolla millä hyvänsä. Pitäisi kuitenkin katsoa peiliin ja miettiä miksi tähän tilanteeseen on tultu? Olisiko koulussa voitu toimia toisin? Mitä voimme tehdä olosuhteille koulussa, jottei impulsiiviset kohtaukset toistu? Lapsen omien tunnetaitojen hallinta on toki tärkeää, mutta lapsia ei saa ehdoin tahdoin altistaa tilanteeseen, jota he eivät yksinkertaisesti voi kestää.
Vääränlainen tuki voi vaikuttaa koko loppuelämään
Autismikirjo on todella laaja kirjo ja tukitoimia suunniteltaessa on tiedostettava, että toiselle sopivat tukitoimet voivat olla toiselle lapselle todella haitallisia ja seuraukset voivat olla vaarallisia. Jokainen lapsi pitää pystyä kohtaamaan yksilönä tuen tarvetta määritellessä. Riittämätön oppimisen tuki voi kenelle tahansa aiheuttaa mielenterveyden haasteita ja autismikirjon henkilöillä on myös noin kymmenkertainen itsemurhariski verrattuna muuhun väestöön!
Oppilaan opetusta koulussa suunnitellessa tuijotetaan usein vain lain määräämään koulupäivien sekä oppituntien määrään ja unohdetaan yksilön mahdolliset tarpeet esimerkiksi etä- tai itseopiskeluun, lyhennettyyn koulupäivään tai kokonaiseen vapaapäivään kouluviikossa. Kouluympäristö itsessään ei välttämättä mahdollista kaikille autismikirjolaisille yhdenvertaista mahdollisuutta oppimiseen.
Lain mukaan opetukseen osallistuvalla on kuitenkin vain oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta tietty tuntimäärä viikoittain. Velvoittavaa pakkoa tähän ei ole kaikille, koska oppilaan opetus voidaan järjestää perusopetuslain mukaan osittain toisin kuin laissa säädetään, jos oppiaineen oppimäärän tai vuosiluokan oppimäärän suorittaminen on perusopetuksen oppilaalle kohtuutonta, jos hänellä ennestään on oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot, tai hänen terveydentilansa sitä vaatii. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan välttämättä käytetä, vaan oppilasta voidaan jopa rangaista siitä, ettei hän suorita peruskoulua neuronormatiivisten lasten tavoin.
Koulun rakenteiden ja käytäntöjen on muututtava, jotta ne voivat yhdenvertaisesti palvella kaikkia oppilaita – ei niin, että oppilaan on muututtava sopiakseen kouluun.
Teksti ja kuva Maria Tuomialho
Kirjoittaja on ammatillinen opettaja, autismikirjon ja oppimisen vaikeuksien kokemusasiantuntija ja oppimisaktivisti.
