Mielipide: Lapsen oikeudesta tukeen säädettävä täsmällisemmin
Varhaiskasvatukseen ollaan laatimassa vastaavanlaista kolmiportaista tukea kuin perusopetuslaissa. Tarkoitus on hyvä, mutta perusopetuksessa tehtyjä virheitä ei saa toistaa.
Ajankohtaista-palstalta voit lukea uutisia, ilmoituksia, Autismiliiton kannanottoja, lausuntoja sekä tiedotteita. Voit hakea palstalta tietynlaisia sisältöjä klikkaamalla sinua kiinnostavaa kategoriaa.
Suodata listausta:
Varhaiskasvatukseen ollaan laatimassa vastaavanlaista kolmiportaista tukea kuin perusopetuslaissa. Tarkoitus on hyvä, mutta perusopetuksessa tehtyjä virheitä ei saa toistaa.
Haluamme lisätä Autismiliiton toiminnan läpinäkyvyyttä. Elokuussa mm. julkaisimme oppaan sisaruudesta, annoimme lausunnon TEMille, järjestimme webinaarin ja osallistuimme vapaaehtoistyötä esittelevään kampanjaan.
On taas aika valita Autismiliiton jäsenyhdistysväen joukosta vuoden vapaaehtoinen.
Kerro meille 17.11. mennessä, kuka ansaitsisi tulla huomioiduksi tekemästään vapaaehtoistyöstä autismikirjon parissa.
Suomeen esitetään perustettavaksi valtion omistama erityistehtäväyhtiö, joka työllistäisi haastavassa työmarkkinatilanteessa olevia osatyökykyisiä. Yhtiöön palkattaisiin henkilöitä, joiden työelämään kiinnittyminen ei ole minkään aiemman tarjolla olevan palvelun avulla onnistunut. Autismiliitto katsoo lausunnossaan, että lain toimeenpanossa on kiinnitettävä erityistä huomiota työkyvyttömyyseläkkeellä oleviin ihmisiin.
Hyväntekeväisyyspalvelu Kotimaanapu on käynnistänyt keräyksen autismikirjon lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Lahjoittaa voi 31.10. asti.
Sekasin Gaming on Discordissa toimiva ammatillisesti moderoitu nuorille suunnattu verkkoyhteisö. Serveri tarjoaa mahdollisuuden keskustella puhe- ja tekstikanavilla toisten nuorten kanssa anonyymisti. Keskustelun turvallisuus varmistetaan 24/7 tapahtuvalla moderoinnilla.
Uusi opas Sisaruus ja autismikirjo tarjoaa vanhemmille vinkkejä autismikirjon sävyttämän sisaruussuhteen tukemiseen.
Haluamme lisätä Autismiliiton toiminnan läpinäkyvyyttä. Julkaisemme kuukausittain nostoja toiminnastamme, jotta seuraajillemme syntyy parempi kuva siitä, mitä liitossa tehdään.
Autismiliitto pitää hyvänä varhaiskasvatuslakimuutoksen tavoitteita, joiden mukaan lapsen tukitoimenpiteet siirtyisivät tarvittaessa varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen. Kannatamme tätä perusideaa, mutta esitys edellyttää vielä täsmentämistä ja selkiyttämistä.
Autismiliitto kiittää siitä, että kansallisen lapsistrategian yhtenä päämääränä on haavoittuvassa asemassa olevien lasten, kuten vammaisten lasten, oikeuksien vahvistaminen. Myös kaikissa toimenpiteissä tulee läpileikkaavasti ottaa huomioon autismikirjon lapset ja muut vammaiset lapset, jotta heidän oikeutensa voisivat toteutua yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Cookie Consent customize popup analytics