Vammaispalvelulaki

Kaksi lakia yhdistyi

Uusi vammaispalvelulaki (675/2023) kokosi vanhan vammaispalvelulain ja kehitysvammalain palvelut yhteen lakiin, joka koskee vammaisten henkilöiden sosiaalihuollon erityispalveluja. Kehitysvammalakiin jäi enää muutama säännös. Ne koskevat itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja perusoikeuksien rajoittamista. Lisäksi kehitysvammalain nojalla ratkaistaan tahdosta riippumaton erityishuolto. Erityishuolto-ohjelmia ei enää laadita.

Lakiin kuuluu kolmen vuoden siirtymäaika, joka jatkuu 31.12.2027 asti. Ennen vuotta 2025 vireille tulleet hakemukset ja muutoksenhaut ratkaistaan vanhan lain mukaan. Vanhat päätökset ovat voimassa määräaikansa. Uusiin palvelutarpeisiin hyvinvointialueen on vastattava heti.

Palvelut perustuvat yksilölliseen tarpeeseen, eivät diagnoosiin

Uuden lain lähtökohtana on, että palvelujen saaminen perustuu yksilölliseen avun ja tuen tarpeeseen eikä diagnoosiin. Vammaispalveluja saavat henkilöt, jotka tarvitsevat välttämättä ja toistuvasti apua tai tukea vamman tai sairauden aiheuttaman pitkäaikaisen toimintarajoitteen vuoksi. Vammaisella henkilöllä on pääsääntöisesti subjektiivinen oikeus lain mukaisiin palveluihin.

Muutos on autismikirjon ihmisille merkittävä. Aiemmin moni autismikirjon henkilö, jolla ei ole kehitysvammaa, jäi väliinputoajaksi: hän ei ollut oikeutettu kehitysvammalain mukaisiin palveluihin, mutta ei myöskään saanut sopivaa tukea yleisistä palveluista. Uudessa laissa autismikirjon ja neurokirjon henkilöiden palvelutarve arvioidaan samoilla perusteilla kuin muidenkin vammaisten henkilöiden. Palvelutarpeen arvioinnissa ja palveluita haettaessa on tärkeää, että autismikirjon henkilön yksilölliset tuen tarpeet tunnistetaan ja että hän saa tarvittaessa yhdenvertaisuuslain mukaiset kohtuulliset mukautukset asioinnin tueksi.

Autismikirjon ihmisille keskeisiä palveluja

Valmennus on joustava palvelu, jota voi saada esimerkiksi sosiaalisten taitojen ja kommunikaation harjoitteluun, elämän muutostilanteisiin kuten itsenäistymiseen ja työelämään siirtymiseen sekä arjessa pärjäämisen tueksi. Valmennukseen voi sisältyä myös neuropsykiatrisen valmennuksen kaltaista tukea sekä ohjausta vaihtoehtoisten kommunikaatiokeinojen käytössä.

Erityinen osallisuuden tuki on kokonaan uusi palvelu. Se tukee sosiaalista vuorovaikutusta ja vapaa-ajan toimintaa erityisesti silloin, kun henkilö tarvitsee säännöllistä ja pitkäkestoista tukea eikä täytä henkilökohtaisen avun edellytyksiä. Palvelu on tarkoitettu myös niille, jotka eivät kykene itse ilmaisemaan toiveitaan. Erityistä osallisuuden tukea järjestetään porrastetusti: vähintään 10 tuntia kuukaudessa vuonna 2025, vähintään 20 tuntia kuukaudessa vuonna 2026 ja vähintään 30 tuntia kuukaudessa 1.1.2027 alkaen, ellei asiakas hae tätä pienempää tuntimäärää.

Henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytyksiä on lievennetty. Aiemmassa laissa edellytettiin, että henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa, niin sanottu voimavaraedellytys. Uudessa laissa edellytys on muotoiltu lievemmin ja aiempaa oikeuskäytäntöä vastaavasti: oikeus henkilökohtaiseen apuun edellyttää, että henkilö kykenee muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä itsenäisesti tai tuettuna itselleen soveltuvaa kommunikaatiokeinoa käyttäen. Tahdon voi siis ilmaista myös tuettuna esimerkiksi puheen, kuvien, viittomien tai teknisten apuvälineiden avulla. Autismiliitto piti valmistelun aikana tärkeänä voimavararajauksen poistamista kokonaan. Näin ei tapahtunut, mutta rajausta ei tule tulkita liian tiukasti, minkä myös korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö vahvistaa. Jos henkilö ei täytä henkilökohtaisen avun edellytyksiä, hänen tarpeisiinsa on vastattava muulla yksilöllisesti sopivalla palvelulla.

Tuetusta päätöksenteosta säädettiin erillisenä palveluna, ja sitä on velvollisuus järjestää 1.1.2025 alkaen. Lisäksi laki turvaa muun muassa lyhytaikaisen huolenpidon, asumisen tuen, esteettömän asumisen tuen ja liikkumisen tuen. Asunto ja asumisen tuki järjestetään lähtökohtaisesti erikseen. Laissa ei enää käytetä vaikeavammaisen määritelmää.

Soveltamisalan täsmennys ja elämänvaiherajaus 1.1.2026

Eduskunta hyväksyi 12.12.2025 vammaispalvelulain 2 §:n muutoksen, joka tuli voimaan 1.1.2026. Keskeisin sisältö on niin sanottu elämänvaiherajaus. Sen mukaan vammaispalveluja järjestetään vammaiselle henkilölle vain, jos hänen välttämätön avun ja tuen tarpeensa poikkeaa siitä, mikä on hänen elämänvaiheessaan tavanomaista. Laissa elämänvaiheiksi määritellään lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus, eikä niille ole asetettu tarkkoja ikärajoja. Muutos korostaa vammaispalvelulain asemaa erityislakina, jota sovelletaan toissijaisesti suhteessa yleislakeihin, kuten sosiaalihuoltolakiin. Palvelutarpeen arvioinnissa on siten selvitettävä, voidaanko tarvittavat palvelut järjestää jonkin muun lain nojalla.

Elämänvaiherajaus kytkeytyy hyvinvointialueiden rahoitukseen. Hallituksen esityksen mukaan muutoksen arvioitiin vähentävän julkisia menoja noin 20 miljoonalla eurolla vuodessa. Elämänvaihetta koskeva säännös oli poistettu jo vuoden 2024 soveltamisalan tarkennuksesta valtiosääntöoikeudellisten ongelmien vuoksi, ja se valmisteltiin tämän jälkeen ministeriössä uudelleen tarkkarajaisempana. Rajauksen soveltamiseen liittyy silti huolia. Soveltamisalan ulkopuolelle ei ole rajattu mitään vamma- tai ihmisryhmää, ja rajausta on sovellettava aina yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin pohjalta sekä perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti.

Toimeenpanon haasteet

Uuden lain ensimmäiset soveltamisvuodet ovat osuneet ajankohtaan, jolloin hyvinvointialueiden taloustilanne on tiukka. Lain ensimmäisen voimassaolovuoden aikana on tullut esiin, että joillakin hyvinvointialueilla osa aiemmin subjektiivisina oikeuksina turvatuista palveluista, kuten henkilökohtaisesta avusta, on pyritty järjestämään muiden lakien perusteella esimerkiksi yhdistämällä sosiaalihuoltolain mukaista kotipalvelua ja terveydenhuoltolain mukaista kotisairaanhoitoa. Päätöksenteko on paikoin viivästynyt, ja asumispalveluihin on tehty muutoksia.

Autismiliitto pitää tärkeänä, että uuden lain lupaus yksilöllisistä ja tarpeeseen perustuvista palveluista toteutuu myös käytännössä. Palvelutarpeen arvioinnissa on oltava riittävä autismikirjon osaaminen, tarvittaessa myös ulkopuolelta hankittuna. Valmennuksen ja muiden palvelujen myöntämisessä on vältettävä liian tiukkaa harkintaa, joka johtaa palvelujen epäämiseen. Elämänvaiherajausta ei saa soveltaa tavalla, joka heikentää autismikirjon ihmisten oikeutta heidän tarvitsemiinsa palveluihin.