

Osallistavan kirjaamisen koulutus
Koulutuksessa tutustutaan toimintamalliin, jonka avulla toteutetaan asiakaskirjausta yhdessä puhevammaisten henkilöiden kanssa.
Autismiliitto ylläpitää ja julkaisee koko maan kattavaa autismialan koulutus- ja tapahtumakalenteria. Myös Autismiliiton jäsenyhdistykset järjestävät autismialan koulutusta, kuntoutustapahtumia ja virkistystoimintaa.
Koulutus-ja tapahtumakalenterissa julkaistaan sekä Autismiliiton että muiden organisaatioiden järjestämiä koulutuksia ja tapahtumia.
Suodata listausta:
Koulutuksessa tutustutaan toimintamalliin, jonka avulla toteutetaan asiakaskirjausta yhdessä puhevammaisten henkilöiden kanssa.
Satakunnan Samdy ry järjestää autismitietoisuuden viikolla Nepsypäivän, jossa aiheena on nuoret ja nuoret aikuiset.
Tapahtuma on suunnattu nuorten kanssa toimiville, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, alan opiskelijoille, perheenjäsenille ja kaikki muille asiasta kiinnostuneille.
Varhaiskasvatus- ja kouluikäisiin lapsiin keskittyvässä koulutuksessa luodaan ymmärrystä neurokirjon lasten kokemusmaailmasta, tarkastellaan tunteiden säätelyä ja tunnistamista sekä tutustutaan tuen mahdollisuuksiin.
Tule mukaan vahvistamaan osaamistasi äärimmäiseen vaatimusten välttelyyn liittyen!
Tervetuloa verkkokoulutukseen 30.11.-1.12.2023 oppimaan, mistä äärimmäisessä vaatimusten välttelyssä on kysymys sekä pohtimaan, miten tukea EDA/PDA-piirteisen lapsen hyvinvointia.
– näkökulmia autismikirjon lapsen ja nuoren hyvinvointiin koulussa, verkkokoulutus.
Miten luodaan työympäristö, jossa kaikki voivat päästä parhaimpaansa?
Koulutuksessa käydään läpi autismikirjon luokittelua, peruslääkehoitoa sekä uusinta tutkimustietoa autismikirjosta. Osallistujalla toivotaan olevan perustietoa autismista. …
Tässä koulutuksessa pääpaino on autismikirjossa ja siihen liittyvissä psykologisissa häiriöissä ja käytösongelmissa. Koulutus on päivitetty …
Koulutuksessa käydään läpi, mitä autismikirjo pitää sisällään, opetellaan havaitsemaan ja tunnistamaan autistista käyttäytymistä (mm. vuorovaikutus, …
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Cookie Consent customize popup analytics