Perheitä tuettava korona-ajan toimeentulovaikeuksissa
Vammaisten lasten ja nuorten perheet kertovat toimeentulohuolista ja uupumuksesta. Koronavirusepidemia on tehnyt elämästä selviytymistaistelua.
Suodata listausta:
Vammaisten lasten ja nuorten perheet kertovat toimeentulohuolista ja uupumuksesta. Koronavirusepidemia on tehnyt elämästä selviytymistaistelua.
Tartuntatautilakiin valmistellaan väliaikaista säännöstä, joka mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan muuttamisen tavalla, joka huolestuttaa kehitysvammajärjestöjä. Vammaisten henkilöiden oikeudet on turvattava YK:n vammaissopimuksen edellyttämällä tavalla myös poikkeuksellisen epidemian aikana.
Autismiliitto on jättänyt Sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon sote-uudistuksesta. Olemme huolissamme uudistuksen riittävästä rahoituksesta, riittävän autismikirjon osaamisen varmistamisesta perustason sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä kehitysvamma-alan erityisosaamisen säilymisestä, kun erityishuoltopiirit lakkautetaan.
10.9. on kansainvälinen itsemurhien ehkäisypäivä. Autismikirjolla olevilla ihmisillä on tutkimusten mukaan keskimäärin lähes kymmenkertainen riski kuolla itsemurhaan. Heidän kohdallaan itsemurhien ehkäiseminen edellyttää sitä, että autismikirjon ihmiset tunnistetaan paremmin jo varhaisessa vaiheessa ja heidän avun tarpeisiinsa vastataan tehokkaammin ennaltaehkäisevissä palveluissa. Itsemurhien ehkäisyn tehostaminen edellyttää riskiryhmien täsmällisempää kartoittamista.
Autismiliiton ja kehitysvammajärjestöjen tavoitteet valtion talousarvioon 2021.
Avoin tila voi olla erityisen haasteellinen vammaisille ja aistiherkille lapsille.
Valtioneuvosto antoi uudet linjaukset (17.6.) koronatilanteen helpotuttua. Yhteiskuntaa avataan ja rajoituksia vähennetään, mutta ympärivuorokautisia asumisyksiköitä koskeva vierailukielto jäi yhä pääsääntönä voimaan. Juridinen tulkinnanvaraisuus ja epäselvä ohjeistus jättävät yksiköiden johdon liian yksin.
Autismiliitto on jättänyt lausunnon hallituksen esityksestä oppivelvollisuuden laajentamiseksi. Tavoite turvata kaikille vähintään toisen asteen koulutus on kannatettava, mutta pidempi opiskeluaika ilman oppimisen tuen merkittävää vahvistamista tuskin tuottaa toivottua lopputulosta. Oppivelvollisuuden laajentamisen edellyttämän resurssin lisääminen oppimisen tukeen ja opetuksen laadun parantamiseen olisi vaikutuksiltaan merkittävämpi toimenpide.
Autismikirjon ja kehitysvammaisten ihmisten ja heidän perheidensä näkökulmasta palveluiden tilanne on edelleen epäselvä. Tulkinnat rajoitustoimien purkamisesta vaihtelevat. Pelkona on, että kun lomakausi heinäkuussa koittaa, vastauksia pulmatilanteisiin ei saa keneltäkään.
Monille vammaisten henkilöiden perheille koronakevät on ollut erityisen raskas. Haasteet voivat edelleen kasaantua kesällä, koska monet palvelut eivät ole saatavissa kuten tavallisina kesinä. Kuntien lisääntyvien talousvaikeuksien valossa herää huoli myös palveluiden saatavuudesta pitkällä tähtäimellä. Vammaiset eivät saa jäädä kiristyvän kuntatalouden jalkoihin.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä, ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin.
Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään tilastointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Cookie Consent customize popup analytics